2016/09/08

Get up, get your mushroom - my day

Päiväni kuvina -postaukset ovat sen verran suosittuja, että tein tällaisen taas eiliseltä keskiviikolta. Koko postaus meinasi tosin jäädä jo julkaisematta, sillä 18-vuotislahjaksi saamani kone on nykyään erittäin vastahakoinen toimimaan ja käynnistää itsensä tuosta vain uudestaan noin viiden minuutin välein. Olen täällä koko päivän huutanut turhautumistani, mutta onneksi sain lopulta kuvat oikeaan kokoon ja sen jälkeen tekstin valmiiksi Chrome Bookillani.


En ollut laittanut kelloa soimaan ja heräsin vasta vähän ennen yhdeksää. Selailin kännykältä uutisia ja totesin nettipankin avattuani, ettei Kelalta ole vieläkään tullut uutta eläkepäätöstä.

Mulla oli heti aamusta motivoitunut olo ruokailuiden suhteen, joten sen lisäksi että olin päättänyt syödä hedelmäksi banaanin, vaihdoin myös puuron leipään.


Aamupalan jälkeen lueskelin rauhassa kirjaa ja join toisen kupin teetä. Torey Haydenin tuotanto on edelleen menossa, tällä kertaa Tiikerin lapsi. Seuraavaksi on kyllä pakko saada jo muuta luettavaa ja mulla onkin kirjastosta pari teosta jo valmiina odottamassa.


Sain jostain päähäni, että haluan lähteä sieneen. Ajattelin, ettei ulkonäöllä ole mitään väliä ja vedin päälle mitä kaapista ensiksi käsiin sattui ja jalkaan ainoat kengät, joilla on vähääkään toivoa pitää vettä. Aamupäiväksi mulla ei ollut muuta suunniteltua kuin ruoanlaittoa, joten koska oli hyvä sää, lähdin kävelemään kohti läheistä metsää.


Olisihan se pitänyt arvata, ettei tällainen kaupunkilaishölmö löydä metsästä mitään, kun ei tunnista kuin kantarellin ja suppilovahveron. Muita sieniä kyllä löytyi vaikka kuinka, mutta tyydyin sitten vain valokuvailemaan niitä ja syömään puolukoita ja mustikoita suoraan pensaista.




Löytyihän lopulta suppiksiakin, vaikka niiden aika on tietääkseni vasta myöhemmin syksyllä. Kovin pieniä olivat ja suurimman osan jätinkin vielä metsään kasvamaan. Innostuksissani viivyin sieniretkellä vähän pidempään kuin olin suunnitellut. On kumman palkitsevaa löytää aina uusia vahveroryppäitä! Ruoanlaitto sitten jäi siltä päivältä ja söin mitä pakastimesta ja jääkaapista löytyi.


Ikean kasvispullia ja paistettua kesäkurpitsaa, punasipulia ja sieniä

Ruokailun jälkeen otin pienet päiväunet nukkuakseni ahdistuksen pois ja sitten tulikin jo kiire. Olin päättänyt pitkästä aikaa lähteä kulttuuripajalle ja sitä ennen oli vaihdettava vaatteet ja meikattava. Oikeasti en ole koskenut meikkeihini moneen päivään, mutta nyt oli pakko saada maski naamalle, jotta kehtasin lähteä ryhmään.


valmis

kaikki mahdolliset laput näkyvillä :'--D ja housut jää pieniks: ahdsts


Ehdin nipin napin ajoissa Luova kirjoitus -ryhmään, sillä unohdin puhelimen kotiin lataukseen ja jouduin palaamaan hakemaan sen. Itse en saanut ryhmässä kirjoitettua mitään, sillä mun on ihan mahdotonta saada järkevää tekstiä aikaan vain puolessa tunnissa. Kuuntelin kuitenkin mielelläni muiden kirjoitelmia ja pidin saavutuksena sitä että olin ylipäätään saanut itseni paikan päälle.

Kulttuuripajan jälkeen kävelin vanhempieni luokse, jonne olin sopinut jääväni yöksi. Isä oli tullessani ulkona koiran kanssa, mutta voi sitä vastaanottoa kun Luna palasi kotiin! Käytiin vielä pihalla leikkimässä pallolla, ja päivän ahdistukseni suli koiran iloon. Riehuminen toki kostautui, kun jouduin aamuyöstä heräämään pissattamaan terrieriä sen juotua liikaa pallon perässä juoksemisen jälkeen, mutta oliko söpöä kun karvaturri nukkui koko yön kyljessä kiinni!



Tänäänkin olen viettänyt lähes koko päivän vanhempieni luona ja Luna on seurannut perässäni huoneesta toiseen. Teki oikein pahaa, kun jouduin illalla lähtemään omaan kotiin ja toinen jäi eteiseen tuijottamaan nappisilmillään.

Huomenna kuitenkin käydään mun polin jälkeen äidin kanssa lounaalla, minkä jälkeen ajattelin käydä vielä moikkaamassa dogea. Ensi viikolla meillä alkaa myös lyhyt neljän kerran agilityn alkeiskurssi, joten tuntuu hyvältä että Luna on nyt niin vahvasti ottanut kontaktia muhun.

Lemmikit on ehkä parasta terapiaa ikinä!

23 kommenttia:

  1. Tämä oli kivaa luettavaa. :) Paljon olet ehtinyt yhdenpäivän aikana tekemään ja kokemaan. Sienestys oli varmasti kivaa vaihtelua, sillä on ihana nauttia "viimeisistä" lämpimistä päivistä.

    Aurinkoista viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit :)
      Täytyy myöntää, että jos olisin tehnyt my day -postauksen tavallisesta (energiattomasta) päivästä, olisi ainoat kuvat olleet sängyssä makaavasta ja Netflixiä katsovasta Noorasta :--D

      Poista
  2. jollain tapaa saan vertaistukea oman parantumisen tielläni näistä sun arkisista postauksista, kiitos siis niistä :) on kai jotenkin helpottava huomata että ei ole ainoa joka struglaa välillä arjen kanssa.. ja koirat on kyllä parasta terapiaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä, sillä teen my day -postauksia yleensä vain kun jaksan puuhata jotain enemmänkin :D Mutta kiva kuulla, että tämänkin tyyliset postaukset toimivat vertaistukena, vaikka jätinkin osan ruokaan liittyvistä jutuista pois :)

      Poista
  3. Nää sun myday postaukset on kyllä aina niin kivoja :) Oot oikeessa, lemmikit ovat parasta terapiaa ikinä <3 Torey Haydenin kirjat ovat myös parhaita, tuo Tiikerilapsi sai mut ainakin itkemään ja ahdistumaan, mutta oli kuitenkin tosi mielenkiintoinen ja hyvä kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon lukenut nyt niin paljon Haydenin kirjoja, että huomaan jo pientä toistoa. Pistää kyllä ajattelemaan silti. Mä oon itkenyt kirjan takia varmaan viimeksi kun kuudes Harry Potter ilmestyi ja Dumbledore kuoli :--D

      Poista
  4. Koirat on ihania! Mulla mun koirani autto pahimman masennuksen aikana nousemaan sängystä. En vaan voinut olla huolehtimatta siitä, vaikken itsestäni jaksanutkaan välittää ja mulla myös on terrieri - joka on välillä hyvin kovapäinen - ja sen kanssa pitää toisinaan ottaa semmoinen "kova auktoriteetti" joka masentuneena on haastavaa mutta veikkaan että sen feikkaaminen oli tosi hyvä juttu mulle aikanaan. Lemmikit myös on niin ihania kun ne jollakin tapaa opettaa elämään hetkessä.

    Kiva postaus siis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en pysty ottamaan Lunaa kokonaan omaan hoitoon kuin pariksi päiväksi kerrallaan, sillä jaksaminen ei yksinkertaisesti riitä. Toikin neiti osaa olla välillä niin kovapäinen, että menee hermot. Välillä jopa mietin, että minkä ihmeen takia hankittiin terrieri :--D

      Poista
  5. Aktiivinen päivä, hyvä ettei jää neljän seinän sisälle. Lunasta saat varmasti joka kerta iloisen mielen, eläimillä niin suuri vaikutus mielenterveyden edistämiseen. Ruokailuista lounas älyttömän pieni, missä hiilarit, rasva? Päivällinen, välipala, iltapala?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätin tahallani osan päivän ruoista julkaisematta juuri vastaavanlaisten kommenttien takia. Lounaan rasva tuli oliiviöljyssä paistetuista vihanneksista, minkä lisäksi söin välipalaksi cashewpähkinöitä. Hiilareita tulee päivän mittaan leivän muodossa. Myönnän, että syön vain yhden lämpimän aterian päivässä, mutta syön lisäksi useampia välipaloja ja illalla ennen nukkumaanmenoa on pakko syödä täyttävästi, jotten aamuyöllä herää nälkään.

      Poista
  6. Näytät todella kauniilta näissä kuvissa! Toki kaikissa muissakin, mutta nämä on tosi ihania:) muutenkin ihanalta kuulostava päivä. Tuli ikävä omaa koiraa kun luin, muutin just uudelle paikkakunnalle ja koira jäi sinne lapsuudenkotiin... itsekin toivun syömishäiriöstä, olen sellaisessa hankalassa toipumisen vaiheessa jossa paino on normalisoitunut ja syön täysin normaaleja, riittäviä määriä, ja yleensä jopa ihan monipuolisesti, en kammoksu herkkuja (silloin kun olen "suunnitellut" niitä syöväni ja varautunut siihen) jne. Mutta tiedostan että aivojen perällä koko ajan yritän edelleen "kontrolloida" syömisiä, yllättävät ruokatilanteet ahdistaa ja välillä ahmin - tapa, joka on vähän niin kuin jäänyt päälle siitä painonnostovaiheesta, jolloin ahmin aivan valtavasti mutta paino silti vaan putosi (ja lopulta tietysti kääntyi nousuun, mistä osasin onneksi olla iloinen!). Mutta töitä on siis edelleen tehtävänä tämän kanssa, ja välillä masentaa kamalasti, etenkin nyt kun olen kaukana perheestäni, ja silloin saan voimaa tästä sun blogista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että sä olet onnistunut saavuttamaan normaalipainon! Mä ihailen sun saavutustasi, sä olet vahva! <3

      Toivottavasti tilanteesti helpottaa, mutta muista olla itsellesi armollinen. Kaikkea ei voi saavuttaa heti ja uskon täysin, että "pää" tulee perässä.

      Hurjasti tsemppiä sinulle ja rentouttavaa viikonloppua! :)

      Poista
    2. Nuo laihdutusajatukset toivottavasti hiljenevät pikkuhiljaa, kunhan jaksaa sinnikkäästi olla toimimatta niiden mukaan. Itsellänikin iskee hirveät itsesyytökset, kun yleensä heti aamupalan jälkeen syön jälkkäriksi pari keksiä makeannälkään. Ei paino niistä kuitenkaan pompahda pilviin, joten ihan hyvällä omallatunnolla saisin nuo herkut syödä, varsinkin kun painoa pitäisi vielä muutama kilo nostaa. Silti anoreksia kuiskii syytöksiä korviin, mutta se kai pitää vain kestää osana paranemisprosessia.

      Poista
    3. Tarkoitat varmaan mutama kilo normaalipainon alarajaan? Omaa biologidta painoasihan tuskin tiedät kun olet aikuisiäkäsi sairastanut. Joten muista pitää tuota muutamaa kiloa sinä ihan pienimpänä minimini ja anna sen painon mieluummin asettua sinne sinulle sopivalle tasolle jolloin kroppa oikeasti toimii! :>

      Poista
    4. Normaalipainon alarajaa tarkoitan juu... Tosin mun biologinen normaalipainokin on kai aika lähellä tota alarajaa, sillä olen tullut äitiini, joka on tosi hoikka. Ja tiedostan kyllä, että bmi-mittarit ovat vain suuntaa-antavia, eikä sen mukainen normaali ole välttämättä itselleni riittävä. Silti jos edes ensiksi pääsisi tuonne normaalipainon alarajoille!

      Poista
  7. Kiva kun teit mydayn! :)

    Ihania kuvia susta <3

    VastaaPoista
  8. Vitsit, tää on ihana postaus! Tykkään hurjasti. :) Sun meikki on kaunis, kuten sinäkin! Ja oih, niin suloinen koira ^^ ♥

    VastaaPoista
  9. Ihana tuo ensimmäinen kuva <3 Uskaltaisinpa itsekin laittaa meikittömiä kuvia itsestäni... Tai no, joskus oon laittanut, mutta poistanut ne melko äkkiä siinä pelossa, että joku sanoisi jotain ilkeää saadakseen tahallaan mut tuntemaan oloni kurjaksi. Varmaan tappaisin itseni jos niin kävisi. Voin myöntää ihan avoimesti, että olen kateellinen kaikille, jotka uskaltaa näkyä myös ilman meikkiä.

    Hyvä idea tuo sieneenlähtö! Hyvä, että popsit löytämiäsi marjoja, etkä mitä tahansa sieniä. :D Itsekin voisi käydä ainakin kuvailemassa lähitienoon metsien sieniä. Kärpässienet on niin söpöjä!

    VastaaPoista