2016/09/28

Tampere, tukka ja tukiasumista

En näköjään millään saa näitä postauksia ulos ajoissa, mutta kuvitellaan että Parempi myöhään kuin ei milloinkaan -sanonta pitää paikkansa.

Viikonloppu vierähti Tampereelle reissatessa. En ottanut kameraa mukaan, joten kuvasaldo on aikalailla nolla, pari snäppiä saatte kuvitukseksi. Tarkoitus oli vain oleilla Jennan kanssa ja käydä saunomassa parin juoman kera. Rauhallinen lauantai-ilta siis.


Sunnuntaina suuntasin puolen päivän aikaan myös pika-visiittaamaan Ellaa hänen uudelle asunnolleen. Juotiin kahvit ja syötiin suklaata juttelun lomassa. Olin koko päivän aivan tavattoman väsynyt ja nukuinkin melkein koko bussimatkan takaisin Helsinkiin; kätevää kun on tottunut nukkumaan sikiöasennossa, niin kaksi penkkiä on juuri sopiva tila päiväunille.

Mulla oli viime viikolla asumispalaveri, jossa päätettiin jatkaa maksusitoumusta nykyiseen asumisyksikköön ainakin vuoden loppuun asti. Palaverin jälkeen käytiin ohjaajan kanssa Hesessä syömässä ja tilasin kasvistortillan. Tuon jälkeen mulle on iskenyt joku ihmeen soijatikkuhimo ja oon jo useampana päivänä tehnyt itse uunissa tikkuja soijasuikaleista.


Värjäsin myös hiukseni violeteiksi loppu viikosta. Sekoitin yhteen jämät vanhoista Herman's Amazingin hiusväreistä ja sainkin mielestäni ihan kivan sävyn hiuksiin. Parin pesun jälkeen pinkki on kuitenkin kulunut jo lähes kokonaan pois ja nyt hiukset ovat lähes harmaat. Eivät nämäkään silti pahat ole, aika samanlaiset mitä mulla oli viime talvena.

4 kommenttia:

  1. Okei, joten olet ollut ajoissa, toisin sanoen :)

    VastaaPoista
  2. Vitsit sie olet upea ilmestys, oli pakko tulla hehkuttamaan! ♥

    VastaaPoista
  3. ihme filtteri noissa alemmissa kuvissa, näytät erilaiselta kulmakarvoja myöten...

    VastaaPoista