2010/08/06

The Loser

Olen taas kotona ♥

Osastojakso loppu, taas yksi kerta paranemisyrityksiä heitetty hukkaan. Painoa tuli lisää, mutta ajatukset ei muuttuneet mihinkään.

Oikeestaan mulla on häviäjä-olo. Tapa jolla lähin osastolta ei todellakaan ollut taaskaan se oikea. En pystyny jättämään viiltelyä = uloskirjaus. Papereihin sain sievän merkinnän "jatkossa hoitojaksoille suositellaan päiväosastoa", eli menin varmaan tyrimään myös mahdollisuuteni päästä vuodeosastolle. Ei sen puoleen, että olisin menossa takas, on vaan turvallisempaa jos on joku paikka jossa ei itse tarvitse huolehtia mistään. Kun väsyy tähän kaikkeen ja saa pelätä sydänoireiden ja heikotuksien takia. Se, että tietää, että on mahdollisuus päästä sinne - onko mulla enää?

Koulu alkaa parin viikon päästä. Hyvä, saadaan joku päiväjärjestys tähän elämään. Vihaan lomaa, tuijotan kelloa ja katson kun viisari tikittää hitaasti lähemmäs aikaa jolloin saan syödä. Osastojaksolta jäi jotain - nälkä. Vatsa sanoo, että pitää syödä. Pää on kuitenkin sitkeämpi, en uskalla, jos syönkin liikaa, jos lihon. Mitä koulussakin sanotaan jos ilmestyn sinne mammuttina? Kaikki kuitenkin tietää, miksi olin koko viime vuoden poissa.

Päätin, etten kerro täällä enää painoani. Se on lähtenyt laskusuuntaan heti kun pääsin kotiin, enkä halua kenenkään ottavan mallia. Jos tänne joku sairas pieni mieli eksyy..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti