2010/08/24

Welcome To My Life

Vihaan jokaista hetkeä elämässäni, jokaista minuuttia! En jaksa tätä enää. Miksi valitsit minut, rakas syömishäiriö? Melkein joka hetki kuluu ruoan ajatteluun, kalorien laskemiseen ja liikunnan suunnitteluun. Vielä tunti ja saan ehkä syödä omenan - ehkä, en ole vielä päättänyt. Aamupalaksi join mukillisen teetä, teetä, joka valui lämpimänä kurkustani alas ja antoi hetkeksi lämmöntunteen kylmään kehooni. Mutta se ei täyttänyt tyhjää nälkäistä vatsaani ollenkaan. Nälkä, tuo inhottava tunne, jonka opin vasta viimeisimmän osastojakson jälkeen. Ääni päässäni tahtoisi olla välittämättä siitä, mutta se on läsnä.

Olen ollut kotona kohta viisi viikkoa, enkä ymmärrä miten paljon sinä aikana olenkaan ehtinyt muuttua. Hylkiöksi, mitättömäksi opiskelijaksi, pakko-oireiden orjaksi. Olen taas se sama turha olento kuin vuosi sitten. En enää usko, että kehoni tarvitsee toimiakseen ruokaa. Minun aineenvaihduntani ei tarvitse tuhatta kilokaloria päivässä, vaan kaikki minkä suuhuni pistän on ylimääräistä ja pakko polttaa liikkumalla. Siispä lasken askelia ja hoen typeriä loruja päässäni, jotta saan jalkani liikkumaan. Olen heikko, sillä jo pelkkä kävelykin saa minut uupumaan.

Viime päivien aikana on tullut tehtyä aivan liian läheistä tuttavuutta vessan kanssa. Olen sortunut useasti syömään liikaa, eli mitä tahansa muuta kuin hedelmiä tai kasviksia. Oksennussormet tulevat avuksi, mutta pelkään, että vatsaani jää liikaa ruokaa. Ahdistus, ahdistus, ahdistus.

Kohta pääsen kouluun opiskelemaan mitä painonpudotus on. Tästä tuli etukäteen terveystiedon opettajalta varoitus, jos menee liian henkilökohtaiseksi, ei tarvitse tulla... Houkutteleva tarjous, mutta aion raahata itseni paikalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti