2010/09/23

Keep On Walking

Pakko lähteä ulos, kuluttamaan, kävelemään, ajamaan ajatukset pois, viemään ahdistuksen muualle. Astun ulos ovesta ja hetken ajattelen ulkonäköäni. Kuinka kehtaan astua ihmisten ilmoille tämän näköisenä? Hiukset ja meikit laittamatta, nuhjuiset verkkarit jalassa ja ainakin kolme vuotta vanha syystakki päälläni. Ehkä kukaan ei tunnista, ehkä kukaan ei näe miltä oikeasti näytän. Kaikki tunnistavat vain kuoret, joita kannan yleensä päälläni. Mutta en tänään, lähden merenrantalenkille suojattomana.

Yksi, kaksi, kolme, neljä, sisään ja ulos. Hengittelen kävelyni tahtiin. Yritän saada jalkani kulkemaan nopeammin, mutta ne eivät tottele. Jalat tuntuvat haurailta, vaikka ovat samaa kokoa kuin edessä juoksevalla pulleahkolla hölkkääjällä. On heikko olo. En saa olla heikko, täytyy jaksaa, vaikka tekee mieli luovuttaa. Askel, askel. Vielä vähän.

Katson ympärilleni ja vihdoin ajatukset häviävät. En ole kukaan, minua ei ole olemassa. Näen harmaan asfaltin jalkojeni alla, ruskasta punaiset puut ja kylmän vihreän meren oikealla puolellani. Tekisi mieli heittäytyä mereen ja antaa aaltojen viedä. Tai voisin upota syvälle mustaan veteen, sillä siellä minä jo olen. Pimeässä. Tuuli puskee vastaan kun kuljen rantatietä. Haluaisin olla höyhenen kevyt, antaa tuulen viedä minut mennessään. Mutta painava kehoni puskee tuulta vastaan, liikkuu eteenpäin, vaikka voisin yhtä hyvin lentää taaksepäin.

1 kommentti:

  1. äää apua en mie uskalla neloselle mennä. kerra sen paikan perunut ja muutenki tuntuu et ei se toimis. lentäisin altaaikayksikön sieltä pihalle. joko oksentamisen tai itsetuhoisuuden takia. ja hyi ruokaa.. ihan liian vaikeeta syyvä viis kertaa päivässä ja mie en tarvii lihotusta, päinvatsoin. arg! (ja yritän vakuutella itselleni näköjään miksi en muka voi mennä neloselle) ja sitä paitti tällä hetkellä kukaan lääkäri ei kirjoita lähetettä sinne. polin lääkärin mukaan miulla ei mitään syömishäiriötä kuulemma ole ja tod näk jos auroraan menen niin ei sielläkään mielletä.. ehkä laihdutan siihen tavotepainooni ja sit menen nenämahaletkuun ja alotan siitä.. en mie voi kuvitella et tän kokosena menisin sairaalaa tai näin. ehkä nenämahaletkuun, mutta tän kokosena. nehän vaa naurais! en tiie aivan tunnemyrskynä kaikki miun päässä..

    VastaaPoista