2010/10/19

Fat Bitch

"Älä erottele niitä porkkanoita." "Ota isompia haarukallisia." "Tuo ei riitä." "Täällä ollaan syömässä."

Päivällispöydässä tuli tiukkaa tekstiä hoitajalta ja sain tosissani yrittää syödä naama peruslukemilla. Ruokailun jälkeen tuli pieni itku, mutta kukaan ei onneksi huomannut. En ole niin heikko, että itken. Ainakaan ruoan takia. Eikä ahdistus tällä kertaa edes noussut täydestä olosta, vaan kuvioiden rikkomisesta. Ei ollut mahdollisuutta syödä turvallisesti ensin paprikat, sitten porkkanat ja lopuksi perunat jne.

Olo on kuin mammutilla. Painoindeksikin on kai jo 14,5. Eieiei, se ei saa olla niin paljon! Minulla piti olla anoreksia (onko?), minun piti olla LAIHA! Paino nousi päiväosastolla mielestäni jo ihan liikaa, joten täällä sitten... En tiedä tarkalleen montako kiloa on tullut, mutta jo start-ateriasuunnitelmalla olen saanut yli neljä kiloa kolmessa viikossa. Olen ollut vuodeosastolla kohta viikon, mikä on sinänsä jo hyvä suoritus, sillä olo on aika itsetuhoinen. Eipä muuta kuin pää täyteen lääkkeitä! Tällä hetkellä alas menee seronil, zyprexa ja opamox plus vitamiinimömmöt. Ja iltapalan nutridrink pitäisi kai mieltää lääkkeenä, mutta ennemmin se on vain rangaistus. Mistä? En tiedä, mutta pakkohan mua on jostain rankaista kun semmosia joutuu juomaan.

Vatsa turpoaa, oon niin täynnä. Oikee saatanan läski valas, eikä tästä todellakaan parempaan suuntaan mennä. Leviän lattialle sulaksi möykyksi joka ei hyllyen pääse metriäkään eteenpäin. Oksentanut en ole, enkä aio, se on loppu kiitos. Ruoat tosin nousee väkisin kurkkuun pari tuntia syömisen jälkeen. Ihanaa nieleskellä puoliksi sulaneita lounaanjämiä ja tuntea olonsa värehtiväksi lehmäksi. Suurimman osan aikaa olen silti valas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti