2010/12/27

The Fat Angel

Miten itseään voi vihata näin paljon? Vasemmassa ranteessani on neljä vielä verta tihkuvaa viiltoa. Vaikka nuo ovat jo päivän vanhoja. Olisin saman tien voinut tappaa itseni, tällainen huomionhaku on vain säälittävää. Paitsi etten hae huomiota, toivon ettei kukaan huomaa. Päälle päin olen vahva, ainakin toivon, että näytän vahvalta. En itkenyt tänään, paitsi yksin ollessani. En itke enää ikinä kenenkään nähden. En aio pyytää tarvittavia lääkkeitäni, vaan tuskailen itse vihani kanssa. Vihan, jonka kohteena olen minä itse.

Osastolla on liian tiukat säännöt. Ne säännöt eivät ole minua varten, teen niinkuin itsestä parhaalta tuntuu. Viillän kun ahdistaa, kävelen ovista ulos kun en enää kestä. Tai en kävele, olisin pelkästään tänään lähtenyt jo kymmenen kertaa. Siedän tämän tuskan. Aivoissa silti pyörii, että jokainen päviä täällä, jokainen ateria, vie minua yhä kauemmaksi täydellisestä keijun vartalostani ja vapaasta elämästä.

Mitä jos loppujen lopuksi unohdan keijujen tanssin, jos minusta tulee samanlainen lyllertäjä, joita maailma on jo täynnä? Sitä en anna tapahtua, olen täällä korkeintaan enää pari viikkoa. Kun joululoma loppuu, istuu tämä tyttö taas koulunpenkillä. Ei väliä, mitä lääkärit asiaan sanovat. Kuitenkin pelkään, että he puhuvat minut ympäri.

Äiti kävi tänään vierailulla ja näytin hänelle rannettani. Veti keskustelun hiljaiseksi ja tunnelma muuttui ahdistavaksi. Mieleeni jäivät kuitenkin sanat: "Sinun ei ole pakko olla täällä." Mutta juuri perheeni takia minä täällä hoidossa kärsin, eivätkö he halua sitä enää? Jos ei, niin se on adiooos osasto.

5 kommenttia:

  1. en mie oikein usko että kannattaisi. en miekään noista pohjimmiltani ole iloinen. viiltoja, oksentamista, juoksemista jne mutta edes pieniä hetkiä oli että olin onnellinen. mutta toisaalta en minä sitä tahdo. en miä voi olla iloinen, en viihdy itsessäni, en pidä kehostani enkä persoonastani (mikä lie?) siksi miksi olen muuttunut. en voi enää tanssia, ei minusta tule tanssijaa. ei minulla ole sitä pientä lasta. ei enää oikein mitään. olen jo irtaantunut, kaukana. kuljen vaan jossain usvassa sumussa--

    enkä mie tahdo nostaa painoa, kamalat 10 vuotta mitä sitä on säätänyt, itse tai muiden tahdosta. nyt se on hyvää suuntaa menossa sinne mihin tahdon. 35 kiloon. (tuskin se riittää, tiedän sen kyllä) enää muutama kilo. sitten oltaisiin edes jossain. olisin tavoittanut edes jtn..

    VastaaPoista
  2. Voi pien sinuu :( Mä en usko että koulu on paras paikka nyt. Tai mä en ainakaan jaksa, ei riitä voimat.
    Mennää ryyppää sit ku vapaudut sieltä.!
    Ootko sun synttäreillä vapaalla jalalla? Tai mun?

    VastaaPoista
  3. Onko muuten hoitajat huomannut sun viiltojälkiä? Tietääkö ne? Ettet taas lentäis ennen aikoja pihalle :s
    Juhlitaan sit minun synttäreillä! Se ois viel keskiviikko, Fantsussa ja Amarillossa "karkkipäivät", uujea! Ja raahataan Jenna mukaan. ;)

    VastaaPoista
  4. hahhaa <33 emmi se on fiksu :DD kolme 'vammailijaa' vaan sinne niin <333 hihi ehkä miul on rahaaki ni ehkä voiski <3

    VastaaPoista
  5. lähetään juu kolmisteen <3

    VastaaPoista