2010/12/04

It's Okay

Kuinka vihaankaan tätä syömättömyyden tunnetta, ainaista nälkää, joka nakertaa jossain aivojen nurkassa. Aivan, nälkä tuntuu päässä, ei vatsassa. Ajatuksiin mahtuu vain jääkaappi ja sen sisältö. Tänään jääkaappi on täynnä, koska olemme koko päivän leiponeet äidin kanssa huomisia juhlia varten. Tuulihatut ja Sacher-kakku ovat valmistuneet silmieni edessä ja olen ahminut niitä katseellani. Enempää en itselleni salli herkuteltavaa.

Olen kuitenkin joutunut syömään perheen kanssa, oikein mukava yhteinen rupattelutuokio pöydän ääressä (kaikkien muiden mielestä). Minulle se on päivän vaikein hetki, pitää syödä lihottavaa ruokaa neljän valvovan silmäparin alla. Siskonikin vahtivat jokaista suupalaani, vaikkei se olekaan heidän tehtävänsä. Suoriudun tehtävästä, jonka jälkeen riitelen itselleni omaa aikaa. Vanhemmat haluaisivat, että istun heidän kanssaan kunnes ahdistukseni menee ohi, mutta sulkeudun huoneeseeni rypemään itsesäälissä ja vihaamaan itseäni. Kun alkaa kuulostaa siltä, että kaikki ovat unohtaneet minut, ryntään vessaan.

Sormeni haisevat oksennukselta, oksennussormet haisevat. Pelkään, että haisen kauttaaltani. Kun astun ulko-ovesta ulos, pelkään, että se paistaa minusta läpi. Kaikki huomaavat vettyneet silmäni, hampaiden punaisiksi raapimat rystyset ja syyllisen ilmeeni, kaikki näkevät kuinka likainen olen. Kuinka heikko, kun jälleen kerran menin syömään jotain kiellettyä. Aivan samantekevää pakottiko joku minut siihen, söin kuitenkin.

En enää tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Egyptinmatka tuntuu tällä menolla kaukaiselta haaveelta, kukaan ei kai enää oletakaan, että olisin lähdössä mukaan. Näen numeroina vaa'alta, kuinka paino laskee hitaasti sata grammaa kerrallaan - aivan liian hitaasti. Osastolle en ole menossa, ei kukaan minua sinne edes haluaisi, eikä kukaan muukaan voi auttaa. Aion esittää jatkossa normaalia hyvävointista tyttöä, hymyillä aikuisille ja tankata vettä punnituksiin. Ehkäpä saan huijattua itseni vielä mukaan ulkomaanmatkalle.

1 kommentti:

  1. mie olin tänään tänään vikalla 'lasten/nuoriso'poli käynnillä. kovasti hokivat kuinka sairas olen, nlkiintynyt, aliravittu jne.. en minä edes näytä sairaalta. 5 kiloa on vai tippunut 7 viikossa ei se riitä. tänään kilo viime perjantaista. en koe että olisin sairas. lähete syömishäiriöpolille..

    jalat pettää alta. ainainen kylmyys, nälkä. pakkokävellä,odotusta että sydän pettää. en jaksaisi enää. en yhtään päivää. mutta silti jatkan. kävelen kaksin kerroin, yritän hymyillä välillä. mutta todellisuudessa olen vain kuollut. en tajua enää mitään. puheet ja kaikki menee ohi korvien.

    en osaa sanoa mitään olostani, en osaa myöskään kuvitella oloasia. en osaa kuvitella että palaisin 'äitini' luokse. odotan että saan oman asunnon oman yksin..

    jenna-marika s

    VastaaPoista