2011/01/26

Blessed By A Nightmare

Eksyn selailemaan pro-anablogeja ja minua surettaa. Joku kertoo pysyneensä vahvana ja syöneensä päivän aikana vain kaksi hedelmää, käyneensä uimassa ja pitkällä lenkillä. Tekisi mieli ravistella näitä pikku prinsessoja ja huutaa heille etenkin anoreksian tuomista henkisistä haitoista. Miksi ihmiset tieten tahtoen tahtovat heittää elämänsä hukkaan ja luovuttaa sen syömishäiriöpeikolle? Vaipua koomaan, johon mahtuu vain sumua päivittäisten syömisten ja liikunnan lisäksi. Toiset vielä tsemppaavat ja kadehtivat niitä, jotka saavat painonsa laskemaan vaarallisen alas. Varmaan todella "ihanaa", kun ei lopulta osaa enää oikeasti syödä ja  kun lopulta on pakko syödä, se aiheuttaa hirveät ahdistuskohtaukset. Niin, ja kun ei ole voimia lähteä edes ovesta ulos.

Vaikka mikä minä olen sanomaan, kun vammailen itsekin niin pahasti.

Tänään kävin taas syömishäiriöpolilla. Oli varattu lääkärinaika ja istuin pienessä huoneessa hoitajan ja lääkärin kanssa. Puhuttiin enimmäkseen tulevasta hiihtoloman matkasta, kuinka mun pitäisi tsempata, että pääsen perheen mukaan Italiaan laskettelemaan ja käymään Venetsian karnevaaleissa. Ei siinä tilanteessa voi kuin valehdella: "Kyllä mä yritän syödä. Ei, en oksenna." Koska pystynkö mä oikeasti muuttamaan käytöstäni jotenkin? Pitäisi olla edes yritystä, mutta mikään ei oikein motivoi. Siispä mä jatkan tätä iseni näännyttämistä.

Mut pakotettiin myös vaa'alle, joka sylki silmiini punaiset digitaaliset numerot. Ahdistaa, vaikka lukema oli laskenut viime viikosta puolisen kiloa. Painoindeksi on nyt 14,5.

Kun olin lähdössä, vastaan käveli tuttu hoitaja osastolta.
"Oletko tulossa takaisin meille?"
"En."
"Etkö sä tarvitse meitä?"
"En vielä."
Jatkoin matkaa ja mietin, mistä se sai päähänsä kysellä tollasia. Vastahan mä osastolta lähdin. Näytänkö mä jotenkin heikolta tai pieneltä, vai huvikseenko se moisia kyseli? Mun olohan on hyvä, joten ei ainakaan heikotuksen pitäis näkyä kilometrin päähän.

8 kommenttia:

  1. Painat aivan liian vähän,
    yrittäisit parantua nyt :)
    Tsemppiä♥

    VastaaPoista
  2. noora, sä kuolet.
    mä en kestäis sitä.
    tekisin mitä vaan jos voisin antaa sulle osan mun rohkeudesta.
    miksi sä et ymmärrä miten ihana, arvokas ihminen sun sairauden alla on piilossa?
    mua suututtaa.

    toivottavasti tunnistit anonyymin taas.

    VastaaPoista
  3. "Vaikka mikä minä olen sanomaan, kun vammailen itsekin niin pahasti." <- Totta, et voi todellakaan dissata ketään muita anorektikkoja koska olet itse ihan samanlainen. Et edes yritä parantua. Parantuminen on ihan itsestä kiinni, ottaisit vastaan sen avun minkä saat etkä koko ajan yrittäisi hangoitella vastaan. Jos suostuisit nyt lihomaan vaikka normaalipainoon (hyi miten kamalaa iik!111) niin huomaisit että elämässä on paljon muutakin kuin ne kilot ja grammat. Sillon tajuaa, että ei niillä ole oikeasti edes hirveästi väliä, koska elämässä on niin paljon muutakin. Mutta sun on ihan turha kuvitella että saat yhtäkkiä jonkun ahaa-elämyksen että nyt haluan parantua. Sitä elämystä ei tule. Pitää vaan taistella ennenkuin se on liian myöhäistä, vaikka se lihominen ja parantuminen tuntuis kuinka paskalta. Vasta sitten kun on saanut itsensä parempaan kuntoon pystyy ajattelemaan selkeästi (mitä sinä et pysty noin aliravitussa tilassa tekemään) silloin tajuaa, että elämä saattaa olla jopa elämisen arvoista. Anoreksiaan sairastuminen on satakertaa helpompaa kuin siitä parantuminen, ja se parantuminen voi lähteä ainoastaan susta itsestä. Saat ehkä nyt mielihyvää hoitajien yms kusettamisesta ja siitä että teet juuri niinkun sairaus käskee, mutta lopulta sinä itse olet se häviäjä, ei ne hoitajat ketkä ovat yrittäneet auttaa. Nyt tulee hirvee hyökkäys et 'miten sä voit sanoo noin, et tiiä kuinka hirveetä tää on enkä mä voi tälle mitään ymsyms.' Ei kannata turhaan vaivautua, olen itse sairastanut anoreksian ja parantunut siitä joten tiedän mistä puhun.
    http://fun-light.blogspot.com/ <- Suosittelisin lukemaan tuon blogin. Sen kirjoittajalla on todella hyvä asenne, ehkä saat siitä voimia myös omaan taisteluusi.

    VastaaPoista
  4. Helppo on muiden sanoa, että "lopeta tuo, senkun lopetat vaan". Voimia sinulle, sylin täydeltä<3

    VastaaPoista
  5. Kuten sanoin olen itsekin sairastanut anoreksian joten tiedän, että se on kaikkea muuta kuin helppoa:---) pointti oli se, että se itsesäälissä rypeminen ei auta sitä paranemista. On tehtävä päätös haluaako elämältä jotain muuta kuin ikuista sairautta. Jos haluaa, sen eteen pitää olla valmis tekemään töitä. Jokainen joka oikeasti haluaa, pysyy parantumaan. Jos ei halua parantua, niin sitten on valinnut itse oman tiensä ja sitten on ihan turha velloa itsesäälissä, kun on tehnyt tietoisen valinnan ihan itse. Tämä kuulostaa todella karulta, ehkä tylyltäkin, mutta tarkoitukseni on vain herätellä siihen että anoreksiasta ei todellakaan parannu mitenkään 'itsestään', vaan kannattaisi tehdä asioille jotain, ei se kroppa tollasta rääkkiä kestä kovin kauaa. Kuolleena nimittäin on kovin vaikea enää korjata asioita.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi: Välillä löydän elämän kipinän sisältäni, mullahan on osastojaksoja takana vain viime vuodeltakin kuusi kappaletta. Suurimman osan kerroista olen mennyt osastolle asenteella "nyt parannutaan ja noustaan tästä paskasta". Mutta itse olen kaiken aina sössinyt, ja se jos mikä vetää toivon jonnekin kauas. Mitään ahaa-elämyksiä en odotakaan. Tällä hetkellä vain tuntuu siltä, että pitää palautella mieleen kaikki paha olo, jotta tajuaa minkä takia tästä kannattaa taistella pois. Tiedän myös, että kaikki on ihan musta itsestäni kiinni, pitäisi vain uskaltaa ottaa se ratkaiseva askel ja antaa muiden auttaa. Ei normaalipaino mua tapa, päinvastoin, ja oonki miettiny sitä, että annan kropalleni tänä vuonna mahdollisuuden voida hyvin normaalipainossa. Joku ääni vain päässä kuiskii, ettei vielä ja minä tyhmä kuuntelen sitä.

    VastaaPoista
  7. hei olen samaa mieltä anonyymin kanssa ja suosittelen myös blogia fun light? Se auttoi minua paljon, silloin kun itsellänikin oli hankalaa. Taistele tyttö, elämä on sen arvoista!

    VastaaPoista
  8. Kiitos kaikille. Fun Light?:ia olen jonkun verran jo lukenutkin, ja kyllä siellä on oikeasti järkevää tekstiä :)

    VastaaPoista