2011/01/03

Home Sweet Home

Kotona. Taas.

"Miksi Noora, miksi?" Olen kuullut tämän kysymyksen tänään varmaan kymmenen kertaa eri henkilöiden suusta, potilastoverieni, lääkärin, hoitajien. Vanhemmilleni tämä on taas pettymys, en enää osaakaan muuta kuin aiheuttaa harmia.

Miten jatkossa? Olisi ehkä valhetta, jos sanoisin, että aion kovalla tsempillä yrittää noudattaa ateriasuunnitelmaa. En tiedä haluanko. Houkuttaisi niin paljon laihduttaa pari kiloa tästä valaan ruumiistani. Lähteä tanssimaan keijujen kanssa, olla siro ja luinen ja lentää keijujen kanssaan pimeällä taivaalla. Osaan tanssin kuviot jo valmiiksi. Matka ei ole mukava, mutta en osaa muutakaan. Ehkä siis tanssin ja minustakin tulee vielä joskus keiju.

Painan tänään 44,7kg, aivan liian paljon. Monta kiloa on pudotettavana. Paitsi etten saisi pudottaa painoa yhtään. Miksi kaikki on aina niin ristiriitaista? Toisessa vaakakupissa on elämä ja täsmäsyöminen, toisessa sairaus. Miksi siis on niin vaikea valita näistä kahdesta, kun toinen ei tuo mukanaan mitään muuta kuin kurjuutta?

Voin sanoa, että oli ihanaa, vapauttavaa, saada kävellä yksin ulkona. Ilman hoitajaa sai itse määrätä tahdin ja reitin, eikä mukana ollut edes pakon tunnetta. Kävelin, koska se tuntui hyvältä. Nyt on muutenkin hyvä olo, syömisiä ehtii pelätä myöhemmin. Selvisin tämän päivän aterioista ja nyt voin hyvillä mielin sotkea unirytmin ja nukkua puoleen päivään.

Huomenna lähden ehkä kaupungille. Jospa alennusmyynneillä olisi vielä jotain annettavaa minulle.

1 kommentti:

  1. eettä semmosta. voi pientä. (sanot mitä sanot!!) kukahan meistä (emmi, sie, mie jne) kuoleepi ensin? veikkausta? tää onpi ihan hullua.

    ehkä joo vois harkita sitä päivystystä (sydämmen, kaliumin ja muiden paskojen takia) mutta kun on juuri tuo TOINENKIN puoli aka ristiriita. miähän tahdon olla pieni, pienin kaikista

    VastaaPoista