2011/01/17

Skinny Love

Anteeksi tästä läskiahdistuspostauksesta. Tätä ei tarvitse lukea, varsinkaan jos painoasioiden puiminen jotenkin tukee sairauttasi.

Tekisin mitä tahansa, jotta saisin olla laiha. Mitä tahansa. Pääsisinpä tästä valaan vartalosta ja voisin olla edes sellainen, joka joskus olin. Läskiä riittää seuraavissa kuvissakin, mutta toivoisin pääseväni edes siihen miltä kuvissa näytän. Samanikäiseksi mielellään myös, haluan olla ikuisesti nuori. Ette uskokaan kuinka valtava olen tällä hetkellä. Peilistä tuijottaa pelkkä mörön muotoinen möykky.



Mitä tehdä kun halu laihtua on suurempi kuin elämän jano? Olen valmis luopumaan miltei kaikesta jonkin niinkin helposti tuhottavan (ja tappavan) kuin laihan vartalon vuoksi.

Kouluun ja poliklinikallekin on tuskaisaa raahautua, ylipäätään ulos meno tämän kokoisena hävettää minua. Reiden läiskyvät toisiaan vasten ja takapuoli on kuin niiskuneidillä. Yritän pukeutua peittävään takkiin ja löysiin housuihin, jottei kukaan huomaisi ihravuortani, mutten onnistu piilottamaan itseäni. Tuntuu kuin ohikulkijat tuijottaisivat kun seison orpona koirani kanssa kadulla, ihme ettei kukaan vielä ole huudellut perääni: "Hyi, sä olet niiiiin ällöttävä!"

BMI tänään 15,2.

7 kommenttia:

  1. hei, sä ET VOI OLLA tossa painossa LIHAVA! et tolla BMI:llä. todellakaan. pakko oli lukea, vaikak tiesin saavani ison ahdistuksen tekstistä. oma paino kun on hinautunut salakavalasti normaaliin. joskus ihmettelin miten ihmiset voi lihoa. nykyään ihmettelen miten ihmiset laihtuu. ei oo kivaa kun paino nousee, vaikkei sen syömismääristä edes pitäisi nousta. tai sit olen vain oikeasti niin possu, että saan vaan liikaa kaloreita, vaikka määrällisesti söisinkin normaaliin nähden liian vähän. :( miksköhän tämän avauduin. mut kumminkin bmi 15,2 ei kyllä ole lihava. ja huolestuttavaa, jos se edes on tota yhtään alempi!

    VastaaPoista
  2. Hyvä tyttö sun pitää saada omatuntoa!
    Tsemppii sulle kuitenkin, huom. ET OLT TODELLAKAAN LÄSKI, oikeasti :) ♥

    VastaaPoista
  3. Ihan pakko sanoa tää vaikka et siitä ehkä tykkääkään, mut sulla on ihana kroppa <3 Ymmärrätkö, että sä oot sitä mitä monet anorektikot tavoittelee? Niin pieni ja siro...

    VastaaPoista
  4. NanaX & Alpinae, hmm, kiitos, vaikken mikään "mallianorektikko" haluakaan olla :D

    VastaaPoista
  5. Aika moni "mallianorektikko" voisi myös miettiä, että onko tämä sen arvoista? Monikos sitten on onnellinen noissa painoindekseissä? Monenko elämä muuttuu sitten ihanaksi kun painaa xxkg? Ei kenenkään, koska sairaus heittää heti uuden tavoitteen. Ainoa tavoite sairaudella on tappaa uhrinsa. Yrittäkää nyt hyvät keijukaiset se ymmärtää ajoissa.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi, aivan. Moniko on onnellinen osteoporoottisena ja kunnossa kun ei jaksa sängystä nousta? Huomaan jo nyt, kuinka ajatukseni kapenevat ja eristän itseni muusta maailmasta. Pakenen paikkaan, jota ei ole edes olemassa.

    VastaaPoista
  7. Mä tekisin mitä tahansa ollakseni yhtä laiha kuin kuvan tyttö!!
    Mä OLIN kerran laiha, tai kahteen otteeseen. Bmi oli n. 13 mut en tajunnut ees silloin olevani laiha, vaikka nokkaletkussa makasin lepositeissä, koska muuten olisin vaan juossut ympäri ossan käytäviä ja jumpannu joka puolella.
    Nyt bmi.. en ees kehtaa sanoa. Mutta sanon vaan, että NORMAALIPAINOINEN!! En ees vähän yli 18,5. En edes 19. Gosh...!!

    Mä "sain" vaikean osteoporoosin - mun luut ovat kuin 80-vuotiaalla mummolla. Tuhosin pysyvästi sisäelimiäni. Hormonitoimintani on päin peetä, en tiedä että voinko enää koskaan tulla raskaaksi, voinko saada lapsia.

    Mä oon tosi huono puhumaan laihduttamisen lopettamisesta, koska haluun itte laihtua.
    Mutta jos haluun "pienentyä", PLIIS hanki ennemmin lihaksia, käy punttiksella, kiinteytä vartaloasi hankkimalla lihaksia! Se on OIKEASTI PALJON kauniimpi tapa, ja paljon kauniimpi vartalo on sellainen, jossa on kiinteät lihakset, kuin pelkät luut ja löysä nahka, jonka alla voi vielä olla löysää rasvakudosta - elimistö kuluttaa rasvan hyvin huonosti, se säästää sitä nälkiintymiskaudellaan viimeiseen saakka ravinnokseen.

    VastaaPoista