2011/03/04

Good For Nothing

Koiran kanssa lenkkeily on ehkä maailman ärsyttävin asia (ellei lasketa sitä, jos salkkarit jää väliin mäkihypyn takia). Jos kerrankin haluan vähän juosta, niin miksi piskiä saa vetää perässään? Ilma ei miellyttänyt meidän neitiä ja kotona olisi ollut odottamassa maukas luu, joten vedetäänpä jarrut pohjaan ja kieltäydytään liikkumasta. Muutenkin toi koira on ruvennu prinsessaksi, jota kurakeli ei vähempää vois kiinnostaa. Ei se sylissä halua istua, mutta tyytyväinen se on vain sisällä kun aurinko paistaa ja saa jahdata pölyä ilmasta tai kun ruokakuppi on tyhjennettävänä.

Mutta minäpäs juoksin, ainakin pienen matkan. Ja sama kuin olisi raahannut kahdeksan kilon mötikkää hihnan päässä kilometri toisensa perään. Vastaantulijat varmaan katsoivat pahasti kun koira jolkotteli niin vastentahtoisesti, mutten ehtinyt jäädä katsomaan kenenkään ilmeitä. Ja edelleen ärsyttää, vaikka olen ollut sisällä jo useamman tunnin. Että koirat on ihania. Joskus toivoisi omistavansa taas vain pienen vaivattoman hamsterin.

Oksentaminen ei enää onnistu. Sormet kurkussa ei tunnu miltään, haluttua reaktiota ei synny. Miten voin olla huono jopa jossain niinkin ällöttävässä kuin oksentamisessa? Kuinka paljon uskallan enää syödä, jos tiedän että ahdistuksen iskiessä ei ole enää pakokeinoa?

Muutenkin olo on ollut viime päivinä kaikkea muuta kuin hyvä. Ahdistaa, mutten saa sen aiheuttamasta aallosta kiinni. Hukun sen tuomaan massaan enkä pääse pinnalle. Uin mustassa vedessä, eivätkä jalkani yltä pohjaan, ei vaikka sukeltaisin. Allani on vain pimeä tyhjyys, johon jään leijailemaan.

5 kommenttia:

  1. mun siili on kans yks kunnon prinsessa.
    ehkä se voi olla hyvä asia, ettei oksennusrefleksi toimi. ehkä se auttaa kestämään ahdistuksen, ja pääsisit koko oksentamisesta eroon. mutta tiedän kokemuksesta, että se on ihan kamalaa, kun ei saakkaan oksennettua. mutta kumminkin kun ainoo tie sinne pinnalle on vaan kestää se ahistus... -ikävä kyllä. :(

    VastaaPoista
  2. niin.. niin yksinkertastahan sen pitäisi olla, että kun vaan syö.. tosin mulla tuntuu välillä silti laskevan verensokeri tosi nopeesti. varsinkin aamupalan jäljiltä, ja jos lähden sit liikenteeseen.. :/ plus, et mieli huutaa tällähetkellä, että en syö enään ikinä, ja käytän ton harjottelun hyödyks syömistenkanssa. ihan epäreilua, että mä oon maailman ainoo, ketä vaan paisuu ja paisuu, vaikka ruokamäärät huitelee liian vähässä. :'( maailman isoin ahistus.

    voi johtuakin, että mieli johtuu siitä, että lääkkeet jää välistä, tai että syöt liian vähän annostukseen. koita viedä se resepti apteekkiin, tai sit vaan pyydät hoitavalta lääkäritaholta uutta. vaikka soitat sille, ja sanot et voitko saada uuden reseptin.
    ja kantsis niitä kalkkitapletteja syödä ne kaks. vai montahan niitä saa syödä, tai sun tilanteessa pitäis syödä. ja kun ne saa vaan suoraa apteekistakin, niin ei oo mitään tuollaista saamisongelmaakaan. :) ei se oo kauheen kiva, jos oot ihan pitsiä hetkenpäästä. :( ja voi olla aika hankalaakin silloin.

    VastaaPoista
  3. niin. mitä nyt varmaankin saan taisteltua kumminkin syömään tän nykysen verran.

    VastaaPoista
  4. Ei liity aiheeseen, mutta näin sattumalta kuviasi irc-galleriassa ja vanha kuva sinusta oli todella nätti! Kauniit hiukset:) Olet toki kaunis edelleen. Random kommentti, kunhan nyt tunsin tarvetta avautua.

    Toivottavasti uskallat vielä lähteä paranemisen tielle. <3

    VastaaPoista
  5. evu, varmasti jos sä muutaman viikon söisit starttia, keho tottuis siihen ja aineenvaihdunta lähtis käyntiin etkä sä mihinkään lihois. Tai noin hoitajat sanoo, en mä tiedä uskonko siihen itsekään.

    Anonyymi, kiitos. Ja kyllä mä vielä sille tielle lähdenkin, nyt alkaa jo olla niin väsynyt tähän vammailuun, että oon valmis ottamaan apuakin vastaan.

    VastaaPoista