2011/03/01

Whatever I Say

Melkein myönnyin tänään jo osastolle. Puhuin nelosesta liian positiiviseen sävyyn, mikä johti pitkään keskusteluun siitä, kuinka tarvitsisin hoitoa ja mitä olisin itse valmis tekemään (= pystyisinkö olemaan viiltelemättä). Kun hoitaja kysyi olisinko valmis ottamaan hoitoa vastaan, vastasin, että todennäköisemmin olisin ensin valmis kuolemaan. En olisi ikinä valmis, mutta kai osasto silti on parempi paikka kuin hauta?

Kerroin myös pelostani kuinka ihmiset muhun suhtautuu. Selitin, etten voi mennä osastolle, koska kaikki hoitajat ja lääkärit vihaa mua siellä. Ne näkee mut vaan mut angstaavana teininä, joka viiltelee päästäkseen pois. "Hip hei, viiltelen koska se on niin hauskaa!" En haluis nähä niitä tiettyjä kusipäitä enää ikinä.

Lääkärille ei kuitenkaan onneksi löytynyt sopivaa aikaa, joten ei ole ketään, joka voisi laittaa lähetteen. Syömishäiriöpeikkoni on iloinen, mun pitää päästä siihen tiettyyn lukemaan ennen kuin kehtaan mennä neloselle. Ehkä huomenna pitäisi paastota.

Tajusin myös, että olen ollut kotona jo kolme kuukautta. Pisin aika kahteen vuoteen.

1 kommentti:

  1. mene vaa neloselle. meninhän miekin mm b1:selle (ja siekin. pakostakin jne..) vaikka ne vihaa silmittömästi minua. äläkä paastoa. se vie vaa taas kauemmas todellisuudesta, parantumisesta.

    VastaaPoista