Rock The Beach -festarit oli jotain ihan huippua! Lempibändini Billy Talent soitti heti ensimmäisenä päivänä, eli keskiviikkona, mutta silti festarit vain paranivat loppua kohden. Mulla oli myös ihan mahtavaa seuraa, vaikka alkuun pelkäsin joutuvani lähtemään yksin. Tutustuin yhteen saman ikäiseen mieheen netissä ennen RTB:ä, joten sovittiin että mennään yhdessä ja siellä tulikin pyörittyä sen ja sen kavereiden kanssa. Helppo on jutella, vaikka perusluonteeltani oon tosi ujo, ja suunnitteilla ois nähdä tässä vielä enemmänkin lähipäivinä :)
Syömiset on menny hyvin. Oon ollu terveiden ihmisten seurassa ja vaikka anoreksia päässä kuiskuttaakin, oon antanu sille kunnolla turpaan. Kun muilla on ollut nälkä, oon mäkin syönyt (festarimättöä ja aina koko lautasen tyhjäksi). Oon myös kuunnellu omia nälkätuntemuksia ja mielitekoja.
Kaljaa on menny varmaan litratolkulla, hehs.. Ei haittaa yhtään että asutaan lähes festarialueen vieressä, joten aamulla vaan bisset jääkaappiin ja sitten hakemaan niitä päivän mittaan. Anniskelualueella kun on niin kallista, vaikka kyllä sinnekin rahaa meni.
Suorastaan hävettää miten oon laiminlyöny ystäviäni viime vuodet. Nyt kuitenki tuntuu, että oon pikkuhiljaa heräämässä takas henkiin, joten oon jaksanu pitää ihmissuhteitaki yllä. Oon nähny monia ihania, viesteilly, valvonu ja nauranu.
Ensimmäinen kesä sairaalan ulkopuolella ja mä aion ottaa siitä kaiken irti!
2013/06/30
2013/06/25
Hometown Heroes
JA huomenna alkaa Rock the beach -festarit! Mul on kolmen päivän lippu ja vaikka pari päivää sitten ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, oon nyt ihan innoissani. Musiikki on aika terapeuttista! On luvattu hulluja helteitä, toivottavasti sinne ei ihan läkähdy. Tänäänki oon vaan hikoillu, vaikka oon tottunu siihen että mulla on aina kylmä.
Polilta tuli puhelu koskien lähetettä Auroraan. Maanantaina keskusteltiin asiasta hoitajan kanssa, mutta nyt sanottiin ettei sellaista voi kirjoittaa, pyydettiin vain hakeutumaan päivystykseen. Aika turha sinne on kai mennä, kun kuitenkin käännytettäisiin vain pois. Viimeksikin sanottiin ei, koska en ollut psykoottinen.
Paino oli laskenut (37,1kg aamupalan jälkeen), joten tänään oonkin sitten syönyt kaloreista välittämättä. Kävin pizzallakin, koska teki mieli. Ennen kesää en olisi voinut kuvitellakaan syöväni mitään sellaista oksentamatta. Edistysaskelia, takapakkeja ja sitten taas eteenpäin.
Meidän kadulla asustelee pari lokinpoikasta ja aina kun ohi kävelee (varsinkin koiran kanssa), hyökkää emo kimppuun. Ihmiset on ruokkinu raasuja kaloilla ja leivän palasilla ja estänyt jäämästä auton alle. Aamulla labrassa joku nainen tuli juttelee mulle, tuli ihan mummi mieleen ja hyvä mieli. Oli pitkät jonot, joten puhuttiin yli puol tuntia. Uusiin ihmisiin on oikeestaan aika kiva tutustua :-----)
2013/06/24
Get Out Of My Mind
Mun elämä on menny aika pahasti alamäkeen meidän eron jälkeen. En haluis myöntää, että oon näin heikko ja takertunut johonkin ihmiseen näin pahasti, mutta pakko kai se on myöntää. Olithan sä mulle se rakkain melkeen kaks vuotta, paras kaveri, tuki ja turva.
Se oikeesti tuli mulle puskista, että haluut erota. Olit vihjannut jotain siihen suuntaan, mutta kun luin fb:stä, että oot sinkku... Vailla selityksiä, en oo saanu niitä edelleenkään. Sikskö, että mulla on syömishäiriö? Niin mä kuvittelin. Vaikka vähän outoa, että just nyt, kun mullakin on sen suhteen lähtenyt menemään paremmin. Ainakin vakuutit, että sulla ei ole ketään toista.
Ihan kun oisit vapautunu jostain kahleista kun pääsit musta eroon. Hehkutat elämän ihanuutta kaikkialla - mä en yritä etsimällä etsiä sun hyväntuulen postauksia, ne vaan hyppää mun silmille facebookin ja bloggerin etusivulta. Mä toivon, että sairaudet irrottaa susta otettaan, mutta pliis jätä ne parhaan sinkkukesän 2013 hehkutukset muualle. Sä nautit, mä en. Mä oon syvällä ja noi vaan rikkoo mua lisää.
Sanoit, että erotaan ystävinä. Miks sä silti vaan huudat ja kiroot mulle? Yritän käyttäytyä asiallisesti, mutta palaa hermo. Et edes tervehdi, saati kysy kuulumisia. Häilyn itsemurhan partaalla ja lisäät vaan vettä myllyyn, eikä auta yhtään että sun äitikin soittaa ja syyllistää. Yhtäkkiä oot muuttunu ihan toiseks ihmiseks, mihin sä katosit?
Nyt seurustelet uuden kanssa. Etkä pystynyt sanomaan sitäkään mulle kasvokkain. Myönnän, että sattuu. Näköjään meidän kaks vuotta ei merkannut mitään, tai sen kuvan alan saada. Nimittäin aika nopeeta toimintaa, kun vielä kuukausi sitten vannoit rakastavasi minua. Näinkö tää päätetään?
Oon katkera vanha kurppa, mutta yritän unohtaa.
Se oikeesti tuli mulle puskista, että haluut erota. Olit vihjannut jotain siihen suuntaan, mutta kun luin fb:stä, että oot sinkku... Vailla selityksiä, en oo saanu niitä edelleenkään. Sikskö, että mulla on syömishäiriö? Niin mä kuvittelin. Vaikka vähän outoa, että just nyt, kun mullakin on sen suhteen lähtenyt menemään paremmin. Ainakin vakuutit, että sulla ei ole ketään toista.
Ihan kun oisit vapautunu jostain kahleista kun pääsit musta eroon. Hehkutat elämän ihanuutta kaikkialla - mä en yritä etsimällä etsiä sun hyväntuulen postauksia, ne vaan hyppää mun silmille facebookin ja bloggerin etusivulta. Mä toivon, että sairaudet irrottaa susta otettaan, mutta pliis jätä ne parhaan sinkkukesän 2013 hehkutukset muualle. Sä nautit, mä en. Mä oon syvällä ja noi vaan rikkoo mua lisää.
Sanoit, että erotaan ystävinä. Miks sä silti vaan huudat ja kiroot mulle? Yritän käyttäytyä asiallisesti, mutta palaa hermo. Et edes tervehdi, saati kysy kuulumisia. Häilyn itsemurhan partaalla ja lisäät vaan vettä myllyyn, eikä auta yhtään että sun äitikin soittaa ja syyllistää. Yhtäkkiä oot muuttunu ihan toiseks ihmiseks, mihin sä katosit?
Nyt seurustelet uuden kanssa. Etkä pystynyt sanomaan sitäkään mulle kasvokkain. Myönnän, että sattuu. Näköjään meidän kaks vuotta ei merkannut mitään, tai sen kuvan alan saada. Nimittäin aika nopeeta toimintaa, kun vielä kuukausi sitten vannoit rakastavasi minua. Näinkö tää päätetään?
Oon katkera vanha kurppa, mutta yritän unohtaa.
2013/06/21
Famous Last Words
Te ette tiedä miltä tää tuntuu. Tunteet vai tunteettomuus? Hei, mä olen kujalla, kadoksissa pimellä käytävällä jolla ei ole loppua. Miksei kukaan pelasta mua? Mä juoksen juoksen juoksen, mutta painajainen jatkuu vaan. Mä oon vetäny tähän jo koko perheen, me ollaan kaikki eksytty. En kestä enää mun pään sisäistä taistelua, mä tarviin apua, mutta kun ei ole ketään auttamassa. Hukun.
Poli maanantaina? Ei siitä ole apua, pelkkä punnitus, hoitajanikin on lomalla. Tarviin jonkun jolle purkaa! Yliannostus lääkkeitä. Yö ilman unta.
Tää kämppä, nää muistot. Hajut, kuvat, eläimet, kaikki. Päästävä pois. Kuuma kaupunki, itken syödessäni sulavaa jäätelöä asfalttiviidakossa. Puhelin soi, kaikki ovat huolissaan enkä edes yritä valehdella voivani hyvin. Ravaan kahden asunnon välillä, enkä tiedä missä koti on.
Ripustaudun ihmisiin, yritän purkaa tätä sisäistä patoa. Kaaos. En luota itseeni, kepeästi voisin viedä itseltäni hengen. Askel vain ja heittäytyminen ohi ajavan auton eteen tai sukellus sillalta kylmään mereen. Mä huudan, mutta ei kuulu ääntä.
I won't let you get lost. - Mitä? Minä olen jo hukassa. Tie on tukossa, en näe valoa....
Auttakaa, lopettakaa tää tuska!
Poli maanantaina? Ei siitä ole apua, pelkkä punnitus, hoitajanikin on lomalla. Tarviin jonkun jolle purkaa! Yliannostus lääkkeitä. Yö ilman unta.
Tää kämppä, nää muistot. Hajut, kuvat, eläimet, kaikki. Päästävä pois. Kuuma kaupunki, itken syödessäni sulavaa jäätelöä asfalttiviidakossa. Puhelin soi, kaikki ovat huolissaan enkä edes yritä valehdella voivani hyvin. Ravaan kahden asunnon välillä, enkä tiedä missä koti on.
Ripustaudun ihmisiin, yritän purkaa tätä sisäistä patoa. Kaaos. En luota itseeni, kepeästi voisin viedä itseltäni hengen. Askel vain ja heittäytyminen ohi ajavan auton eteen tai sukellus sillalta kylmään mereen. Mä huudan, mutta ei kuulu ääntä.
I won't let you get lost. - Mitä? Minä olen jo hukassa. Tie on tukossa, en näe valoa....
Auttakaa, lopettakaa tää tuska!
2013/06/20
Lost In The Darkness
Hukun näihin yksinäisiin iltoihin. Elämä on pysähtynyt. Kaikki muut liikkuvat, mutta minä olen paikallaan ja se sattuu. Toivon, että olisin jossain muualla. Ei ole mitään syytä jatkaa ja itken pahaa oloani saamatta unta. Kaupunki kuolee juhannuksen myötä, on hiljaista. Enkä kestänyt kohdata sinua selvinpäin, joten join ennen kuin uskalsin tulla kotiin. Ei merkkiäkään, että olisit kaivannut minua poissaollessani, vaikka olit paras ystäväni nämä vuodet. Kepeä tunnelma, kuin mitään ei olisi tapahtunut, ja suljet oven perässäsi. En aio enää itkeä takiasi, mutta kyyneleitä on vaikea estää.
Italianmatka tuli hyvään saumaan, irtiotto arjesta. Lupasin pysyä hengissä ja sen tein, kotiinpaluu vain oli isku vasten kasvoja. Keskityin etelässä nauttimaan elämästä, ruskettamaan itseäni rannalla, syömään jäätelöä ja pizzaa. Suomessa vain pilvet peittävät taas auringon, tekevät maailmasta pimeän ja karun. Huomaan kaipaavani aineita sekoittamaan pään.
Vihaan itseäni, haluaisin vain kadota ja rikkoa peilikuvani. Yritän rakentaa itseäni uudelleen: hiukset, vaatteet, lävistykset uusiksi. Jatkan elämääni, mutta siitä ei tule mitään. Olen tukeutunut kavereihini, mutta väkisinkin päiviin jää yksinäisiä hetkiä. Ja silloin romahdan, ajatukset valtaavat pään ja mieleen nousee tuhannesti kysymyksiä. Etkä sinä ole siinä antamassa vastauksia, jätit jälkeesi mustan aukon, lähdit selittelemättä ja jätit minut pimeään.
Haluan pois niin kovasti.
Italianmatka tuli hyvään saumaan, irtiotto arjesta. Lupasin pysyä hengissä ja sen tein, kotiinpaluu vain oli isku vasten kasvoja. Keskityin etelässä nauttimaan elämästä, ruskettamaan itseäni rannalla, syömään jäätelöä ja pizzaa. Suomessa vain pilvet peittävät taas auringon, tekevät maailmasta pimeän ja karun. Huomaan kaipaavani aineita sekoittamaan pään.
Vihaan itseäni, haluaisin vain kadota ja rikkoa peilikuvani. Yritän rakentaa itseäni uudelleen: hiukset, vaatteet, lävistykset uusiksi. Jatkan elämääni, mutta siitä ei tule mitään. Olen tukeutunut kavereihini, mutta väkisinkin päiviin jää yksinäisiä hetkiä. Ja silloin romahdan, ajatukset valtaavat pään ja mieleen nousee tuhannesti kysymyksiä. Etkä sinä ole siinä antamassa vastauksia, jätit jälkeesi mustan aukon, lähdit selittelemättä ja jätit minut pimeään.
Haluan pois niin kovasti.
2013/06/04
Roundtrip To Hell And Back
Tajuun, kuinka sairaita mun ajatukset on ollu. Kuinka paljon oon oikeestaan edistyny ja miten kuoleman toive on pysyny samana kaikki nää vuodet. Kaivoin mun vanhan päiväkirjan laatikosta ja päätin taas jakaa muutaman kirjoituksen kanssanne. Nää on vuodelta 2009, ajalta kun olin alaikäisenä nuorten suljetulla ja päiväosastolla. En suosittele lukemaan, jos kamppailette samojen ajatusten kanssa!
26.06.2009
Mun eka liikunta- ja ruokamäärämerkintä on viime vuoden tammikuulta. Kuinka kauan oon yrittäny laihduttaa? Tilanne on täsmälleen sama ku vuos sitte: juoksen läskinä Tähtärillä ja ihailen tulppaaneja, kuinka hentoja niiden varret on. Erona vaan, että osa kukista on kuollu. Mäki voisin kuolla mieluummin kun olla tämmönen mursu, vaik kaikille muuta väitänki "En mä haluu kuolla".
06.08.2009
Mä en voi tappaa anorektista minää, en selvii ilman sitä. Jos joku kuolee, sen on oltava minä. Koska en oo murhaaja, mut sairaus voi viedä hengen.
11.09.2009
Oon päässy nenämahaletkusta pois, mutta oksenteluu on liikaa. Sen takii mun ekg:ssäkin on jotain häikkää. Äsken oli keskustelu ravitsemusterapeutin kanssa, sovittiin, että lopetan jemmailun ja syön oikeesti listan mukaan nii ei tarvii lisätä ruokamääriä. Okei, yritän. Oikeesti...
12.10.2009
Oksennan verta, juoksen, itken. Mä annan sairauden päästä valloilleen. En osaa taistella sitä vastaan, mutta ehkä mun ei kuulukaan. Ehkä oon niin huono ihminen, että mun pitääkin olla heikko ja sairas, itsensä kiduttaja. En ansaitse parempaa elämää, ja tällä vauhdilla tulevaisuudesta on tulossa ihan paska. Rakennan oman maailman, johon ei kuulu mitään. Jään yksin. Oon yksin.
25.10.2009
Ota veitsi ja viillä. Sä oot epäonnistunu taas kaikessa. Vaikka antaisit kaikkes, se ei riitä mulle. Mutta tule ja seuraa, mä autan sua, teen susta paremman, palkitsen ja lohdutan. Sä et oo mitään ilman mua, vain varsa horjuvilla jaloilla, joten sun on pidettävä kiinni. Sä voit luottaa muhun.
03.12.2009
Taas niin.. VITTU! Miks helvetis ne tunkee mut tänne (B1:lle) saatana?! Nää on kaikki vaan mua vastaan, eikä oikeesti yhtään yritä auttaa. Tää ois varmaan verrattavissa natsileiriin. Protestoin. En syö iltapalaa tai jumppaan koko yön. Tää vitun "hoito" on vaan kidutusta. Mä oon ihan hukassa, en koe ees itteeni sairaaks, tää osasto vaan aiheuttaa kaikki mun ongelmat: ahdistus, viiltely, oksentaminen, jumppaus. Painonnousu, syömiset, istuminen ahdistaa ja noi vaan huutaa päälle.
14.12.2009
Jäin iltapalalla kiinni leipien piilottelusta. Tuli kokonainen nutri.Ahdistaa! Hoitaja puhu järkeä mun päähän, joten en menny oksentaa. Pitää sit jumpata salaa yöllä.
PS. Nukuin yöllä kolme tuntia, loppu aika meni jumppaamiseen ja seisoskeluun. Ei mul oo oikeutta levätä jos oon niin ahne ja tyhmä et syön kaiken mitä mun eteen kasataan. Mut jos en syö, tulee nenämahaletku...
29.12.2009
Se kuiskuttaa mun korvaan ja lupaa parempaa, kertoo kuinka paljon on mulle antanu. Se pyytää anteeks jos on joskus vaatinu liikaa ja antaa meidän riidat anteeks. Kyllähän ystävätkin välillä tappelee. Eikä ystäviä jätetä, kaiken sen jälkeen mitä on yhdessä koettu mä en voi hylätä sitä. Ja vaikka välillä epäilen, me jatketaan samaa matkaa. Ei ehkä koko loppuelämää, vaan siihen asti että löytyy sopiva hetki päästää irti.
Oisko se aika NYT? Mä en ajatellu elää loppuelämääni sairaana, mä tiedän, että tästä voi selvitä. Huomenna lähdetään matkalle ja lupaan tulla sieltä elävänä takaisin. Pärjätkää rakkaat :---)
26.06.2009
Mun eka liikunta- ja ruokamäärämerkintä on viime vuoden tammikuulta. Kuinka kauan oon yrittäny laihduttaa? Tilanne on täsmälleen sama ku vuos sitte: juoksen läskinä Tähtärillä ja ihailen tulppaaneja, kuinka hentoja niiden varret on. Erona vaan, että osa kukista on kuollu. Mäki voisin kuolla mieluummin kun olla tämmönen mursu, vaik kaikille muuta väitänki "En mä haluu kuolla".
06.08.2009
Mä en voi tappaa anorektista minää, en selvii ilman sitä. Jos joku kuolee, sen on oltava minä. Koska en oo murhaaja, mut sairaus voi viedä hengen.
11.09.2009
Oon päässy nenämahaletkusta pois, mutta oksenteluu on liikaa. Sen takii mun ekg:ssäkin on jotain häikkää. Äsken oli keskustelu ravitsemusterapeutin kanssa, sovittiin, että lopetan jemmailun ja syön oikeesti listan mukaan nii ei tarvii lisätä ruokamääriä. Okei, yritän. Oikeesti...
12.10.2009
Oksennan verta, juoksen, itken. Mä annan sairauden päästä valloilleen. En osaa taistella sitä vastaan, mutta ehkä mun ei kuulukaan. Ehkä oon niin huono ihminen, että mun pitääkin olla heikko ja sairas, itsensä kiduttaja. En ansaitse parempaa elämää, ja tällä vauhdilla tulevaisuudesta on tulossa ihan paska. Rakennan oman maailman, johon ei kuulu mitään. Jään yksin. Oon yksin.
25.10.2009
Ota veitsi ja viillä. Sä oot epäonnistunu taas kaikessa. Vaikka antaisit kaikkes, se ei riitä mulle. Mutta tule ja seuraa, mä autan sua, teen susta paremman, palkitsen ja lohdutan. Sä et oo mitään ilman mua, vain varsa horjuvilla jaloilla, joten sun on pidettävä kiinni. Sä voit luottaa muhun.
03.12.2009
Taas niin.. VITTU! Miks helvetis ne tunkee mut tänne (B1:lle) saatana?! Nää on kaikki vaan mua vastaan, eikä oikeesti yhtään yritä auttaa. Tää ois varmaan verrattavissa natsileiriin. Protestoin. En syö iltapalaa tai jumppaan koko yön. Tää vitun "hoito" on vaan kidutusta. Mä oon ihan hukassa, en koe ees itteeni sairaaks, tää osasto vaan aiheuttaa kaikki mun ongelmat: ahdistus, viiltely, oksentaminen, jumppaus. Painonnousu, syömiset, istuminen ahdistaa ja noi vaan huutaa päälle.
14.12.2009
Jäin iltapalalla kiinni leipien piilottelusta. Tuli kokonainen nutri.Ahdistaa! Hoitaja puhu järkeä mun päähän, joten en menny oksentaa. Pitää sit jumpata salaa yöllä.
PS. Nukuin yöllä kolme tuntia, loppu aika meni jumppaamiseen ja seisoskeluun. Ei mul oo oikeutta levätä jos oon niin ahne ja tyhmä et syön kaiken mitä mun eteen kasataan. Mut jos en syö, tulee nenämahaletku...
29.12.2009
Se kuiskuttaa mun korvaan ja lupaa parempaa, kertoo kuinka paljon on mulle antanu. Se pyytää anteeks jos on joskus vaatinu liikaa ja antaa meidän riidat anteeks. Kyllähän ystävätkin välillä tappelee. Eikä ystäviä jätetä, kaiken sen jälkeen mitä on yhdessä koettu mä en voi hylätä sitä. Ja vaikka välillä epäilen, me jatketaan samaa matkaa. Ei ehkä koko loppuelämää, vaan siihen asti että löytyy sopiva hetki päästää irti.
Oisko se aika NYT? Mä en ajatellu elää loppuelämääni sairaana, mä tiedän, että tästä voi selvitä. Huomenna lähdetään matkalle ja lupaan tulla sieltä elävänä takaisin. Pärjätkää rakkaat :---)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)