2019/08/31

They don’t even know what they’re chasing

Postiluukusta kilahti kaksi viikkoa sitten ilmoitus opiskelijavalinnasta, mikä oli hieman huvittavaa, sillä koulu oli alkanut jo pari päivää aiemmin. Aloitin Vamoksen VALMA:ssa (Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus).

Ensin vähän mietitytti, mitä teen amikseen valmentavassa ryhmässä, kun lukiokursseistakin olisi enää alle puolet käymättä. Tämänhetkiseen tilanteeseen valma kuitenkin tuntuu loistavalta vaihtoehdolta ja koska pääsin Vamoksen ryhmään, ovat ympäristö ja toimintatavat osittain tuttuja jo entuudestaan. Lukiokurssejakin voi halutessaan suorittaa opintojen ohessa, mutta ainakaan vielä en lähde sitä yrittämään.

Alkuun koulun kanssa saa siis onneksi ottaa ihan rauhassa. Meillä ei ole koulukirjoja tai läksyjä, eikä pyynnöstä huolimatta saada edes lukujärjestystä. Edellisestä 5 x vk -opiskelusta on omalla kohdallani yli kymmenen vuotta ja sinä aikana moni asia koulumaailmassa on muuttunut. Nyt siis tutustutaankin uudenlaisiin oppimistapoihin, omaan jaksamiseen ja ajankäyttöön.


© Miro Palokallio

Opiskelua enemmän mua jännittää ihan arjessa jaksaminen ja miten saan asioita hoidettua, kun viisi tuntia päivästä ja suuri osa energiasta meneekin nyt johonkin ihan uuteen. Mulla on jo nyt ongelmia esimerkiksi siivoamisen, tiskien ja suihkussa käymisen kanssa, eli rutiinien luomisessa ja niiden noudattamisessa. Olenkin koulupäivien jälkeen nukkunut parin tunnin päikkäreitä ja yöunet ovat olleen kymmenen tunnin mittaisia. Tämä järjetön väsymys toivottavasti tasoittuu pian, kun alkaa tottua uuteen rytmiin.

En olisi uskonut, kun kymmenen vuotta sitten istuin nuorten suljetulla osastolla, että syömishäiriö ja mielenterveysongelmat seuraisivat vielä tänäkin päivänä. Että siitä näköalattomuudesta irti pääseminen vaatisi monen vuoden kuntoutuksen vielä senkin jälkeen kun on päättänyt parantua. Sillä tiellä kuitenkin ollaan yhä ja usein mietin tuleeko musta koskaan "normaalia". En tiedä, mutta eteenpäin mennään.

Mainittakoon vielä, että ensimmäistä kertaa ikinä saan syötyä riittävän kokoisen koululounaan (jos ei lasketa ala-asteen pinaattilettu- ja puuropäiviä). Ja todellakin käyn joka päivä syömässä, sillä ilmainen lounas tuntuu ihan luksukselta, vaikka "vain" kouluruokaa onkin.

Ja mulla on ollut tosi kiva kesä! Palailen niihin fiiliksiin vielä myöhemmin.