2012/12/26

Courage

Joulu on pelastettu nutreilla :---P

2012/12/24

White Christmas

Jouluaattoahdistus. Aamupalaksi otin tarvittavia, lounaan riisipuuron skippasin, koska äiti teki sen täysmaitoon. Ehkä sitten illalla. Tai laatikoita, en tiedä. Lanttulaatikossa on vähiten kaloreita, mutta voiko sitäkään syödä oksentamatta? Tosin kun isovanhemmat saapuvat, ei ole vessaan enää asiaa.

Toissapäivänä ryyppäsin. Eilen oksensin kaiken minkä söin. Kolme ateriaa yritin, muttei mikään pysynyt sisällä. Katsoin ateriasuunnitelmaa ja se näyttää niin isolta, että voisin syödä siitä korkeintaan puolet. Mutten uskalla pistää suuhuni mitään, pelkään, että sorrun ahmimaan. Kolme mukillista maitokahvia ja olen aivan kofeiini-tärinöissä.

Parin tunnin päästä joulukirkkoon (kuuntelemaan kun mun maha murisee). Ehkä saisi vähän sitä fiilistä. Sen jälkeen pöydässä istumista tyhjä lautanen edessä. Ja lahjat, joita en ostanut. Toivottavasti saan taas hiuslakkaa konvehtien sijaan, koska muuten oksennan illalla suklaita.

Mua hävettää kirjoittaa näin negatiivista tekstiä, toiset sentään YRITTÄÄ.

Ei suju tämä joulu. Anteeksi.

Askartelemani joulu-Caramel

2012/12/19

Wake Up Dead

Oli tylsää, joten tässä teille videopostausta. Höpötän kaikkea turhaa sekavassa järjestyksessä, mutta yrittäkää saada selvää. Vähän ahdistuksen purkua ja asiaa siitä, mitä taas osastolla on tullut tehtyä.

2012/12/18

Choose Me

Mä en haluu kirjottaa taas yhtä angstipostausta, joita oon viime aikoina viljelly aika tavalla. Ahdistus on suuri ja saa mut joka päivä itkemään, mutta sivuutan sen tällä kertaa. Anonyymit saattavat olla oikeassa: kun sanon itseäni läskiksi, näen itseni suurempana kuin olen. Olenkin viikonlopun ja alkuviikon yrittänyt olla soimaamatta itseäni. Vaikka ei tuo ole (vielä?) auttanut.

Eilen keskustelin omahoitajani kanssa ja jäi aika huonot fiilikset. Hän sanoi, etten edes yritä parantua ja puheillani vain kerjään pään silittelyä ja lohdutusta. Muutenkin minun pitäisi puhua, ei vain katsoa silmiin vetoavasti. Itkeä saa, mutta meikit levinneenä ei saa haahuilla käytävillä. Mitä minä muka osastolla teen jos en yritä parantua? Pitäisi kuulemma osallistua enemmän keskusteluihin ja lopettaa tiettyjen kuvioiden mukaan syöminen.

Aamulla oli hoitokokous, jossa ei tullut mitään uutta. Ulkoilut pysyivät samoina, samoin suunnitelmat joulusta. Välipäivinä käyn osastolla syömässä ja hoitaja käy meillä kotona syömässä. En siis ole aivan tyhjän päällä kahden viikon sulun aikana. Tänään on vielä perhetapaaminen, jonne tulevat äitini, lääkäri, hoitaja ja perheterapeutti.

PS. Osastolla eletään tällä hetkellä kuin lastentarhassa, saa nähdä minkälainen kaaos syntyy kun nuorisopuoli yhdistyy vuodenvaihteessa.

2012/12/10

Slowly Dying Inside

En saa mennä yksin omaan huoneeseen. Istun siis päiväsalissa hoitajien kanssa. Mitään ne ei kyllä puhu, lukee vaan lehtiä. Ehkä minä sitten en tarvitse keskusteluapua, vaikka itkisin silmät kuiviksi ja tekisi mieli hakata koko vasen käsi irti. Vaikka eihän ne osaa mun ajatuksia lukea.

Tänään oli aamulla hoitokokous. Sain toisenkin 15min ulkoilun saatettuna, siirryttiin startti-ateriasuunnitelmaan, mutta retkilupaa ei vielä heltynyt. Jouluksi pääsen kotiin, kun osasto menee pariksi viikoksi kiinni. Ateriasuunnitelmaa pitäisi noudattaa, mutta anoreksialla on aivan toisenlaiset suunnitelmat. En tiedä ketä kuunnella.

Rentoutusryhmässä oli pallohierontaa, kerrankin sain rentouduttua edes hetkeksi. Paikalleen asettuminen on viime aikoina ollut vaikeaa, esimerkkinä kun viime öinen herääminen: oli pakko nousta juoksemaan huoneessa edes takaisin. Puolen tunnin päästä lopetin suosiolla, kun yöhoitaja tuli ihmettelemään kun en vielä nuku. Antoi sitten lääkettä, jolla nukuin aamuun asti.

Ajatukset on anoreksian muovaamia. Olen lihava, ällöttävä, hyllyvä, pelkkää rasvaa. Koko minun 39 kiloani on pelkkää rasvaa, ei lihaksia ollenkaan, luutkin haurastuneet. Miten vihaankaan itseäni! Silti jatkan täällä, idiootti minä.

2012/12/06

Tired of Being Alone

Väsyttää. Ja päivät kuluvat vain oleskellessa ja syödessä. (välillä hieman pakkojumpatessa) Paino varmaan noussut vauhdilla, minut punnittiin viimeksi tiistaina, joten en ole varma. Silloin oli päivässä tullut +400 grammaa.

Labrat ovat päin mitä lie. Kaliumit sen verran matalat, että aloitettiin lääkitys kolmesti päivässä. Neutrofiilit ovat myös alhaiset, joten infektioriski on suuri. Vielä oli jotain, mutten muista. Joka tapauksessa jos saan sydäntuntemuksia pitää heti sanoa hoitajalle, joka kutsuu päivystävän lääkärin. Onneksi ei sellaisia ole ollut.

Tänään alkaa nutridrink iltapalalla. Ahdistaa jo etukäteen. Olen syönyt ½ starttia nämä neljä päivää ja sunnuntaina tai maanantaina olisi tarkoitus vaihtaa starttiin. Eli lisää ruokaa ja lisää ahdistusta.

Olen ollut säälittävä ja itkenyt läskejäni ja täyttä vatsaani. Eristäydyn ruoan jälkeen yksin sohvannurkkaan, jotta kukaan ei huomaisi kyyneleitäni. Miksi tällainen ihravuori itkee ruoan takia? Haluaisin viiltää vatsani irti, tai edes raapia haavan ranteeseen, muuta siihen en alennu. Tällä kertaa minua ei heitetä pois viiltelyn takia, se on vain minusta kiinni.

2012/12/03

Mighty Healthy

Täällä sitä taas ollaan, Helsingin Psykiatriakeskuksen osastolla 4. Sain saman huoneenkin kuin viimeksi. Tulin aamupalalle ja tuntuu, että vatsa on puurosta edelleen täynnä, vaikka kohta pitäisi jaksaa jo lounastakin. Meitä on täällä tällä hetkellä kuusi ja nuo muut ovat niin pikkuisia, että ahdistaa. Olen valas, löllyvä ihrakasa.

Äsken oli lääkärintapaaminen, sain yhden 15 minuutin ulkoilun / päivä ja luvan osallistua rentoutus- ja keskusteluryhmiin. Retkilupaa tai kotilomia ei vielä ole, mutta enpä niitä näin alkuun odottanutkaan.

Paino on 37kg, painoindeksi 13,43. Eli alipainoa on noin 15 kiloa. Ennen kuin tulin tänne, olin iskostanut päähäni, että on pakko painaa taas se 30 kiloa ennen kuin voin osastolle tulla. Pakko näyttää että olen "hyvä" anorektikko. Siksi melko ahdistuneet tunnelmat... Minähän näytän aivan terveeltä, mitä minä OSASTOLLA teen?!

Kotona en pystynyt itseäni parantamaan, joten lähtölaskenta alkaa täältä. Minähän hitto vie rökitän vielä tämän sairauden! (kai?)

2012/11/29

The Missing Piece

Ei mulla oikeesti mee hyvin. Anteeksi, jos niin olen antanut ymmärtää. Tappelen taas ruoan kanssa, syönkö, oksennanko, liikunko. Iltaisin pyörryttää ja hyvä jos ei lähde jalat alta. Mikään muu ei enää merkitse paitsi paino, paniikki jos se on noussut, helpotus jos laskenut. Tällä hetkellä mennään tasan 38 kilossa, eli painoindeksi on 13.79.

Tiistaina oli aika syömishäiriöpolille ja ne ehdotti, että menisin osastolle nyt kun olen saanut viiltelyn kuriin. Olin ehdottomasti sitä mieltä, etten kehtaa näin läskinä sinne mennä, joten kieltäydyin.

Illalla juteltiin äidin kanssa ja se sai mun pään käännettyä. En mä halua elää pelkän painon kontrolloinnin mukaan, kuluttaa itseäni päivästä toiseen samoilla rutiineilla. Soitin siis hoitajalle ja sanoin ottavani osastopaikan vastaan. Maanantaina sinne pääsen, heti aamulla kaheksalta.

Sitä ennen pitäisi jaksaa juhlia tyttöystävän 20-vuotissynttäreitä. Alkoholin kalorit ahdistaa, samoin vieraiden ihmisten joukossa pyöriminen. Kunhan mä tästä vaan pääsen yli, niin voihan sitä hauskaakin olla. Mieluummin kuitenkin viettäisin aikaa kahdestaan rakkaan kanssa. Ei, en halua pilata fiilistä, huomenna juhlitaan!

2012/11/22

Guardian Angel

Sairaalajakson jälkeen olen voinut yllättävän hyvin - kyllä - lähdin osastolta maanantaina, vaikka minua yritettiin koko päivä suostutella jäämään edes viikon loppuun. Lääkäri jopa soitti äidilleni, mutta itsepäisesti päätin, että en jää enää päiväksikään. Pakkohoidon kriteerit eivät täyttyneet, joten pakkasin vähäiset tavarani iltapäivällä ja suuntasin kotia päin.

Olo on ollut ihmeen hyvä ne pari päivää, jotka olen ollut vapaalla. Tänään tirautin muutaman kyyneleen kun ahdisti, mutta muuten ahdistus on pysynyt piilossa. Olen aika yllättynyt. Hyvä kuitenkin näin.

Nyt olen yksin tyttöystäväni asunnolla vahtimassa hänen söpöjä rottapoikiaan ja hamsteriani. Rakas on jäänyt koululle pariksi yöksi, joten olen majaillut itsekseni hänen kämpillään. Hyvää opettelua elämää varten: kaupassa käyntiä, siivoamista ja lemmikeistä huolta pitämistä. Olen suoriutunut mielestäni hyvin - myös syömisten suhteen.

Ja salatut elämät -boksit on aika rakkaus. Montakohan jaksoa sitä ehtii katsoa päivässä? :--D

2012/11/19

Complicated

Tänään saan toivottavasti kotiutettua itseni vastoin kaikkien  muiden tahtoa. Tulin Auroraan torstaina, lähden maanantaina. En ole ehtinyt osallistua ryhmiin tai tavata lääkäriä. Tiedän, etten antanut hoidolle kunnon mahdollisuutta. Mutta kun en pysty syömään. Yksi kasvispihvi päivässä ei riitä ja se on ainoa, mitä olen saanut salaatin lisäksi alas.

Ensimmäisenä päivänä ahmin kaksi leipää, sen jälkeen olen kammonnut ja vältellyt ruokailuita. Ei kukaan osaa pakottaa tai suostutella minua syömään jos pää sanoo toista. Koti on tuttu ja turvallinen, siellä kaikki sujuu paremmin.

Päässä ei ole erityisemmin pyörinyt itsetuhoisia ajatuksia. Peilailen itseäni, mutten enää näe ylipainoista vartaloa. En kyllä näe luitakaan, vaan suurin piirtein normaalipainoisen näköisen tytön. Ei tee mieli viiltää tai satuttaa itseään, mutta en ole erityisen iloinenkaan. Mikään ei kiinnosta. Seronil nostettiin neljäänkymppiin.

Paino vaatteet päällä 39,7kg. Huomenna on aika syömishäiriöpolille. Minä pärjään.

2012/11/17

My Name Is Ana

Olen Aurorassa mielialahäiriöosastolla. En tajua miksi tulin tänne, lääkärien ja vanhempien painostuksesta. Aika matelee ja ahdistun tulevista aterioista. Ateriasuunnitelmaa ei tarvitse noudattaa, mutta en kyllä kulutakaan ollenkaan. Parikyt kaloria kuntopyörällä ja sitten lopahtaa innostus. Käytävillä ei voi haahuilla ja kävellä. Odotan vain vieraita, jotka voisivat lähteä kanssani ulos - yksin en saa. Hoitajille en oikein uskalla jutella, kaikki ovat täysin vieraita eikä sellaisiin voi luottaa.

Eilen aamulla otettiin paino: 39,6kg. Mörkö päässä huutaa, että nyt et ainakaan syö, ei tuollainen läski tarvitse lisää ruokaa. Haluaisin skipata ruokailut, mutta aina joku vahtii että syön tarpeeksi. Jos kuitenkin sanoisin, että nyt riitti. Ei ne kai mua voi letkuunkaan laittaa...

Kaipaan kotiin, en tiedä milloin uskaltaisin sanoa sen ja jättää hoidon kesken. Tiedän, eihän se vielä ole alkanutkaan, lääkärin tapaaminenkin on vasta maanantaina. Itkeskelen täällä ahdistustani, rikkinäistä elämääni, eikä kukaan huomaa. Tuntuu, että masennun täällä vain lisää.

Kaikki olisi paremmin jos painaisin vähemmän.

2012/11/14

Slow Motion Sickness

Menee huonosti, mutta paino ei ole viikkoon tippunut. Siinä se pyörii 40 kilossa. Ja sitä on mielestäni liikaa. Mieliala on koko ajan maassa, eikä kukaan voi auttaa. Saan aivan yllättäen itkukohtauksia ja olen viillellytkin aivan liikaa.

Eilen oli verkostopalaveri, eräänlainen hoitokokous, jossa olivat paikalla polin, sh-polin ja -osaston porukat, sekä äitini. Äiti itki kun häneltä kysyttiin, että pärjäänkö kotona. En pärjää. Neloselle ei ole menemistä tässä mielentilassa, joten sovimme että minut laitetaan jonoon Auroraan. Ei syömishäiriön, vaan masennuksen vuoksi. Ehkä tarvitsenkin hieman lomaa itsestäni.

Eilen iski ahdistus ja vedin pään täyteen temestaa, sinne ne illan muistikuvat sitten hukkuivatkin. Rakas kantoi minut taas kerran vessasta oksentamasta sänkyyn. Anteeksi kun nykyään kaikki menee näin. En osaa enää elää. Vellon ahdistuksessa tai päihteissä.

Jos syön, se on automaattisesti oksennus. Tänään on pysynyt sisällä yksi jogurtti, omena ja maitokahvia. Iltapalaksi ajattelin vielä syödä jotain pientä.

Enkä ole syönyt kaleoridejani, kohta löydän itseni Haarmanista sydänmonitorista. Sydän sanoo tum tum.

2012/11/09

Die Bitch






Niin paha olo, ettei sanoin voi edes kuvailla. Istuin eilen vessassa tunnin itkemässä. Oloa ei yhtään helpottanut se, että pikkusiskoni kotiin tullessaan huusi minulle: "Voi ***** Noora, sä oon maailman itsekkäin, pilaat kaikkien elämän ja etkö voisi jo muuttaa sinne sun tyttöystävälle ni päästäis sustaki eroon".

Tulos oli se, että kaivoin terän esiin ja yritin viiltää ranteen valtimon auki. En vain tylsällä terällä saanut tarpeeksi syvää jälkeä aikaan. Mietin myös, että tyhjennän lääkekaapin. Ei kukaan huomaisi, että olen nukkunut pois. En kuitenkaan voisi tehdä sitä äidilleni ja päädyinkin soittamaan hänelle Espanjaan. Ehdotti, että menisin Auroran päivystykseen yöksi. En suostunut, joten hän kutsui ystävänsä meille tarkistamaan vointini. Siihen aikaan olin jo hieman rauhoittunut, joten vain paketoitiin käsi ja sain mennä nukkumaan.

Tänään kävin sitten aamulla laboratoriossa. Labratätikin tokaisi, että "ei sua taida nää neulat sattua" kun ronkki kättäni. Ei kauhean ammattimaista käytöstä, koska kyllä minä edelleen kipua tunnen. Nainen myös sitoi ranteeni kun se edelleen vuosi...

En vain jaksa. Voisin mennä takaisin nukkumaan.

2012/11/04

In The Shadows

Käsittämätön ahdistus vaivaa. Paino taas noussut parisataa grammaa ja tunnen olevani liikaa. Minua on liikaa, tekisi mieli leikata saksilla paloja irti. Hyllyn tässä rasvassa ja silti syön lisää. Itkettää ja tekee mieli viiltää. Miksi söin?! (jotta paranisin)

Puhuimme isän kanssa tänään aamupalapöydässä. Kuinka hän toivoo, että saisin painon nostettua 50 kiloon. Hän sanoisi jos painoa tulisi liikaa, lopetettaisi siihen kun olen kauneimmillani. Äitikin on nimittäin hoikka ja olen perinyt hänen vartalonsa. Ei minusta kuulemma saisi läskiä tekemälläkään. Vaikka jo nyt tuntuu jo siltä, laihduttaminen kuiskii koko ajan korvan takana. Voisin helposti olla tunteja syömättä, mutta en anna itselleni siihen lupaa.

Eilen katsottiin parhaan kaverini kanssa Silent Hill, oli kyllä käsittämättömän sekava leffa, enkä siitä kauhua saanut revittyä irti kun ei mitään ymmärtänyt. Ehkä se on pelinä parempi, en tiedä.

Olemme tyttöystäväni kanssa käyneet asuntonäytöissä, tarkoitus olisi saada kämppä jostain Etelä-Helsingistä. Olisi ihan mahtavaa asua esim. Töölössä. Lyhyt matka keskustaan, sairaalaan, kauppaan, porukoiden luo jne. En vain saisi enää joutua osastolle, sillä eläkkeeni ei riitä samanaikaisesti vuokraan ja sairaalassa asumiseen. Ottaisin itse vastuuta, jatkaisin ehkä koulussa. En tiedä, ahdistaa ja samalla olen onnellinen.

2012/10/29

I'm Not Hungry

Hoitaja kävi taas tänään luonani syömässä. Tällä kertaa lounaan. Ateriasuunnitelman mukaan syöminen leipineen, margariineineen ja salaatinkastikkeineen tuntui vaikealta, mutta selvisin ruoasta suht nopeasti ja sen pahemmin kaloreita laskematta.

Ahdistus nostaa kuitenkin taas päätään, se vie minut mennessään, eivätkä äänet päässäni anna hetken rauhaa. Näin eilen ensimmäistä kertaa itseni peilistä ylipainoisena ja kun sama toistui tänään, sain hysteerisen itkukohtauksen. Siskoni löysi minut huoneeni lattialta vasen käsi veressä viiltelyn jäljiltä. Hän kertoi vanhemmilleni ja pian olimmekin matkalla päivystykseen tikattavaksi. Kolmen tunnin odottelun jälkeenkin haava vielä vuosi ja suihkusi verta. Nyt haavan päällä on side, mutta lääkäri taisi laittaa viisi tikkiä. En katsonut, vaikka haavan ompelu mielenkiintoista onkin.

Pistää väkisinkin miettimään onko jalkautuva hoito minulle sopiva hoitomuoto. Jos se, että hoitaja käy luonani syömässä nostaa koko päivän kestävän ahdistuksen ja saa minut käyttäytymään itsetuhoisesti, olisi ehkä parempi lopettaa. Harmittaa, sillä viime kerralla onnistumisen tunne oli jotain mahtavaa.

Kyllä minä silti syön, keho ei kestä enää yhtään romahtamista. On vaikeaa, sillä laihduttamisesta on tullut minulle jo elämäntapa ja elämäni on yhtä kuin anoreksia. Muutaman tunnin välein yritän saada jotain alas, edes jotain pientä. Eilenkin söin iltapalaksi toscakakkua leivän sijaan. Ja oksennuslakko on pitänyt. Paino on noussut viikonlopun aikana puoli kiloa, mutta en ole siitä yhtään iloinen

Viikonloppu meni pelkästään ryypätessä, pahat ajatukset on helppo työntää syrjään alkoholilla. Ei kun tuhlaamaan viimeiset rahat Alkoon... Olen ihmisraunio, en saa edes nukuttua.

2012/10/25

Life Starts Now

Mä en voi jatkaa sillä tiellä, jota oon kulkenut ainakin viimeiset viisi vuotta. Muuten mä kuolen, sydän ei varmasti kestä.

Eilinen hoitajan kanssa kotona herätti aika paljon. Paino oli jo laskusuunnassa, mutta toivottavasti saan asian korjattua. (Kiitos, että kävit luonani syömässä!) Tuntuu kuin osastojaksosta olisi jo yli kuukausi - niin paljon on ehtinyt tapahtua. Enkä ole oksentanut kertaakaan, vaikka osalla aterioista noudatankin ateriasuunnitelmaa, joka nostaa painoani kilon viikosta. Eilen käytin jopa margariinia leipäni päällä ja söin jogurttia tavallisen viilin sijaan.

Billy Talentin ihanan tiistaisen keikan jälkeen tuntui, että saan sydänkohtauksen. Kannattaa hyppiä ja huutaa puolitoista tuntia. Vaikka oli sen arvoista. En uskaltanut nukahtaa illalla (yöllä) kotona, koska pelkäsin etten aamulla enää herää. Vihloi sen verran rinnasta.

Nyt on vatsassa valkoista riisiä ja papukastiketta, vaikka kukaan ei pakottanut syömään. Ja minähän en vesssaan lukittaudu enää ikinä. Koska tämä sairaus on jotain, missä en tahdo elää.

Kiitos kaikille, jotka ovat rohkaisseet. Tästä tulee vielä jotain!

2012/10/22

Surprise Surprise

Lensin perjantaina osastolta pihalle, koska nilkkaani tuli viisi tikkiä. Tuli niin paha olo, että viilsin vaikka olin pyytänyt tarvittavaa lääkettä ja istunut hoitajan vieressä puoli tuntia. Ajattelin, että haavaa ei huomattaisi jalastani samoin kuin ranteestani, mutta se vuosi verta niin pahasti, että hoitaja huomasi verisen lahkeeni...

Nyt tuntuu, että koko osastojaksoa ei olisi ollutkaan. Olen asunut tyttöystäväni luona ja vältellyt ahdistavaa oloa kotona. Eilen itkin puoli päivää, ettei tästä tule mitään, etten osaa päästää irti anoreksiasta. Tänään kuitenkin uhmasin sitä ja kävimme thai-buffetissa syömässä lounaan. Muutenkin tuo tyttö (jota rakastan älyttömästi) on tsempannut minua älyttömästi, vaikka itselläänkin on vaikeaa.

Olen saanut syötyä yllättävän hyvin (ja juotua alkoholia ja polttanut..), vaikka se on paljon vaikeampaa kuin osastolla. Sovimme kuitenkin äitini kanssa, ettei minun nyt aluksi tarvitse nostaa painoa, kunhan saisin sen pysymään ja saisin syötyä säännöllisesti edes jotain.

Tänään oli poli, jossa sovimme, että hoitaja käy luonani syömässä näin aluksi ainakin viisi kertaa kahden viikon sisällä. Kadun, että pyysin tätä hoitomuotoa jo nyt, koska mieli tekisi tiputtaa paino sinne kolmeenkymmeneen. Samaan aikaan toinen puoli haluaisi terveen ja tavallisen elämän, oikean elämän tämän syömishäiriöhelvetin sijaan. Kyllä minusta on tähän, kun vain itse haluaisin.

OTIN KIELIKORUN ja nyt en osaa enää puhua :'DD

Mamin Caramelli-lelli

2012/10/17

Vacation Chipmunks

Pääsen tänään taas välipalalomalle, samoin ensi lauantaina. Tänään olisi ajatuksena suunnata keskustaan parhaan kaverin kanssa, joka on lomailemassa Tampereelta. Hiukan pelottaa välipalan syönti, vaikka olemme sopineet omahoitajan kanssa, että juon picnicissä smoothien. Silti päässä pyörii ajatukset, että siinä on liikaa kaloreita, enkä minä pysty siihen. Enhän minä edes tiedä vaikka se olisi tehty jäätelöön tai mitä muutakin energiapitoista se sisältää. Mutta yritän.

Osastolla minua myös painostetaan neulomaan, koska siihen saa hyvin purettua ahdistusta. En jaksaisi, koska en erityisemmin pidä siitä, mutta kai haen lomallani jostain lankaa ja äiti saatuoda huomenna puikot. Jos sitä tekisi vain mustan pitkän kaulahuivin, viime vuonna tein pipon, säärystimet ja kaulurin.

Ateriasuunnitelmaani tehtiin ruokalisäyksiä, ahdistavaa. Paino kun ei kahdessa viikossa ollut noussut kuin 1,6kg. Pitäisi nousta kilon (tai yli) viikossa, mikä on aika hurja vauhti. Nyt painoindeksi on 15,9 mikä tarkoittaa, että kohta saan osallistua fysioterapiaryhmään: tasapainoilua ja kevyttä lihaskuntoharjoitusta.

Kuvien perusteella arvioin itseni ylipainoiseksi ja olo on kuin sotanorsulla. Saisinko edes hetkeksi nämä asiat päästäni?


2012/10/13

Viking Death March

Loma meni niin pilalle kuin vain voi kuvitella. Okei, söin välipalajogurtin, mutta sen jälkeen jäi vielä nälkä ja tarve ottaa jotakin, joten söin siihen sitten toisenkin jogurtin. (Kahvi-jugu on muuten tosi hyvää.) Tästä "ahmimisesta" seurasi kauhea ahdistus ja itkin äidillekin, että nyt on pakko oksentaa. Ja niin oksensinkin. Siitä vain tuli fyysisesti niin huono olo, että en pystynyt loppuiltapäivänä tekemään mitään järkevää kuten viemään koiraa ulos. Itkin sohvan nurkassa itseeni käpertyneenä.

Ossastollakin oli taas vaikeaa syödä, itkin omahoitajallekin oloani ja se auttoi vähän. Sain molemmat tarvittavat (temestan ja zyprexan) samaan aikaan ja odottelen tässä vaikutusta.

Mutta kuten äiti minua lohdutti: välillä tulee takapakkeja ja välillä otetaan askel taakse, mutta sitten taas kaksi eteen.

2012/10/11

Who Am I?

Anteeksi, etten ole saanut kirjoitettua jatkuvan ahdistuksen takia. Täällä ei oikeastaan edes ole tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista. Saan ulkoilla itsenäisesti ja annostella ruokani itse - tietysti ateriasuunnitelman mukaan ja hoitajan valvovan silmän alla. Pelkään joka kerta ottavani liikaa ruokaa ja se ahdistaa, kun en viitsi joka kerta varmistela, että "eihän tässä nyt varmasti ole liikaa?"

Tänään olisi mentävä luustontiheysmittaukseen. Viimeksi kävin viime vuoden kesällä ja tulokset näyttivät osteoporoosia. En yhtään ihmettelisi, että vielä huonompaan suuntaan oltaisiin menossa, koska kuukautisiakaan ei ole kuulunut. Ei siis oikein edes huvittaisi röntgeniin mennä, sätelytettäväksi vain.

Jotain positiivista kuitenkin: sain välipalaloman lauantaiksi ja pääsen kotiin käymään :) Suunnittelin, että  syön välipalaksi jogurtin ja se kävi hoitajallekin. Jotain helppoa näin aluksi. Jäätelöä, pullaa ja haastavia ruokia ehtii syödä myöhemminkin.

Lääkitystä ei voi enää lisätä, se on taas maksimissaan. Itken siis kunnes kyynelet eivät tule ja hakkaan reisiäni nyrkeillä. Tämä keho ei tunnu omalta, painoindeksi on 15.73 ja normaalipainoon on vielä matkaa. Pelottaa vain miltä tuntuu kun kroppa vielä tästä kasvaa, olen nyt jo tarpeeksi täynnä läskiä. Ah-dis-tus.

2012/10/03

Fight, Fight (Reach For The Sky)

Painoindeksi 15.26. Vihaan itseäni, miksi mä jatkan tätä hoitoa? Jotta tulisin entistä läskimmäksi. Ei, vaan JOTTA PARANISIN. Mua ihan oikeasti pelottaa paraneminen, tuntuu, ettei elämästä jää jäljelle enää mitään syömishäiriön jälkeen. Tai sitten sorrun vain ahmimaan ja anoreksian diagnoosi muuttuu bulimiaksi.

Mitä sisältöä elämään? Koulu, joka ahdistaa aivan mielettömästi, harrastukset, joihin minulla ei ole varaa. Ahdistaa tulevaisuuden miettiminen, siksi en tee sitä.
Nyt kun saan annostella itse, olen varma, etttä hoitajat pakottavat minut ottamaan liikaa ruokaa. Välipalan mokkapala lihottaa ainakin viisi kiloa. Huominen punnitus kertoo kuinka hurjaa vauhtia paino on taas tullut ylöspäin. En halua jatkaa tätä, mutta läheisteni vuoksi minun on taisteltava. Ja ehkä itsenikin.

Eilen käytin kaikki tarvittavat lääkkeeni, oli niin paha olo. Enkä edes tiedä mistä se tuli. En ota selvää itsestäni. Elän vain tässä jatkuvassa mustassa.

Ajatus ei kulje. Kohta on taas syötävä, vaikka lupasin joskus, etten enää ikinä sitä tee.

2012/09/26

Somebody Kill Me

Otin lävistyksiä  pois, snake bitesit ja angel bitesit saivat lähteä. Myöhemmin kyllä tungin angelsit takaisin. Sanon vain, että sattui.

Painoindeksi oli eilisen punnituksen jälkeen 14.7. Läskittää ja olen aivan hirveä hylje omissa silmissäni. Itken pahaa oloa ja syön tarvittavia lääkkeitä. En kestä tätä jatkuvaa ahdistusta, romahdan sen alle enkä pääse ylös. Näen tulevaisuudessa pelkkää mustaa, enkä osaa olla onnellinen asioista, jotka minulla loppujen lopuksi on hyvin.

Ahdistaa syödä. Ahdistaa kun en oksenna sen jälkeen. Ahdistaa ettei saa satuttaa itseään. Ahdistaa puhua toisteen potilaiden kanssa. Ahdistaa vertailla itseään muihin. Ahdistaa pelko siitä, että hoito loppuu oman typeryyteni takia. Ahdistaa oman ruumiin koko. Olen varma, että kun saan vielä pari kiloa, olen ylipainoinen.

Milloin tulevat hyvät hetket, joista kaikki puhuvat? Miten te olette kestäneet tämän ylitsevuotavan ahdistuksen? Itse kuuntelen musiikkia, mutta senkin läpi hiipivät anorektiset ajatukset mieleen ja mustaavat kaiken.

Elän mustassa, enkä näe valoa.

2012/09/20

She Is Suffering

Kokeilin eilen olla ottamatta tarvittavia lääkkeitä ja sietää ahdistusta. Hoitajat kun aina puhuvat siitä, että se on kestettävissä. Tuloksena itkin ja hyperventiloin kaksi tuntia huoneeni lattialla. Eikä ketään kiinnostanut, olisi itse pitänyt mennä pyytämään apua. Mutta kun piti yrittää kestää ahdistusta! En halua enää yhtään samanlaista päivää.

Muutenkin mun hoitotiimiä ollaan ehkä vaihtamassa, enkä ollenkaan haluaisi. Taannun kuulemma aina omahoitajan ollessa työvuorossa niin, ettei se palvele mun edistymistä.

Painan jo yli neljäkymmentä kiloa, painoindeksi 14,5. Ahdistaa. Ahdistaa kyllä kaikki muukin. Haluaisin vain käpertyä jonnekin nurkkaan ja kuolla sinne. Tekisi niin paljon mieli viiltää, että menen sekaisin. Hakkaan nyrkeillä kehoani, haluan pois tästä, tämä en ole minä.

Kuinka kauan tätä kestää, millloin kaikki muuttuu paremmaksi?

2012/09/16

Favorite Damn Disease

Päivät lipuvat toistensa ohi samanlaisen jatkuvan ahdistuksen vallitessa. Sitä pääsee karkuun vasta illalla kun pääsee nukkumaan. Olen itkenyt litroitttain kyyneleitä, nytkin rinnassa painaa vaikka on vasta aamupäivä. Yleensä paha olo kun iskee vasta välipalan jälkeen.

Käteni on paketissa, vaikkei tarvitsisi. Sillä vain turvataan, etten revi vanhoja haavoja auki. Suihkuun en saa sheiveriä mukaan, ihan vain jotten satuttaisi itseäni. Huone ratsattiin ja kaikki terävä vietiin.

En kestä tätä hoitoa, jatkuvaa painonnousua hurjaa vauhtia ylöspäin. Painoindeksikin on jo 14.25. Lihava olo, vaikkei pitäisi. Muut täällä vain ovat niin laihoja.

Luen kirjoja, ja kuuntelen musiikkia, mutta mikään ei vie ahdistusta pois. Välillä lääkkeet auttavat, tuntuukin että syön niitä ihan liikaa. Mutta ehkä se kannattaa, etten ala taas viillellä ja lennä pihalle.

Koska tästä hoitojaksosta haluan hyötyä, haluan kohti tervettä elämää. Vaikka se pelottaa, pelottaa enemmän kuin kuolema.

2012/09/10

Start From Scratch


Revin taas eilen illalla vanhat ruvet vasemman käden ranteesta. Seurauksena hillitön verenvuoto, jopa säikähdin vähän kun en saanut sitä loppumaan. Lopulta sain kuitenkin lätkäistyä laastarit päälle ja siivottua jäljet ennen kuin kukaan näki.

Tänään kuitenkin vuorohoitaja pyysi näyttämään kädet ja kysyi kuka on laastarit liimannut ja myönsin itse ne laittaneeni. Kun laastarit otettiin pois, alkoivat haavat taas vuotaa ja lähdin hoitajan kanssa taksilla Haartmaniin tikattavaksi. Haavat olivat kuitenkin sen verran vanhoja, että ne olisi pitänyt uudestaan viiltää auki, joten ne uuden infektion pelossa vain puhdistettiin.

Myöhemmin osastolla on vaihdettu sidoksia pariinkin kertaan kun viillot ovat vuotaneet läpi. Ulkoiluni keskeytyi kun hoitaja huomasi verisen hihani ja kiiruhdimme takaisin sairaalaan. Nyt joudun pitämään kättäni koholla, jottei vuoto tulisi enää läpi.

Onneksi huomenna on labrat, nähdään mihin hemoglobiini on pudonnut...

2012/09/07

Kill Everybody

Tänään lounaaksi läskinuudeliwokkia, jossa oli ehkä pari kikhernettä ja porkkanan palaa. Muuten täyttä rasvassa lilluvaa nuudelia. Ahdisti.

Välipalalla meitä oli kolme, muut olivat retkellä kirpputorilla ja retkilupaahan minulla ei vielä ole. Eikä auttanut yhtään, että välipalan annosteli uusi hoitaja, joka laittoi kirsikka-kaurahiutale-rahkaa aivan liikaa, ei siihen kahden desin viivaan asti, mihin kuuluisi, vaan kukkuroilleen yli. Sain kaiken (valittaen) syötyä, mutta sen jälkeen minulle piti puoli tuntia jankuttaa, että en liho ylimääräistä viittä kiloa pienestä määrästä rahkaa. En ole vieläkään varma uskonko. Itkin vielä äidillekin, joka tuli kylään. Illalla päivällisen jälkeen itkin vielä uudestaan läskiä oloani. Ja mitä sain? Kaksi pilleriä, mutten keskustelua. Ei täällä varmaan kukaan halua puhua mun kanssa.

Hakkaan henkarilla jalkojani ja tuijotan mustelmia.

Jotain positiivistakin on tapahtunut: sain vihdoin ulkoiluluvat. Eli kaksi kertaa viisitoista minuuttia hoitajan tai omaisen saattamana. Vähän sateista on ollut, mutta kyllä tuo mieltä piristää. ja vielä tässä vaiheessa lasken sen myös kulutukseksi

Eilen katsoimme ikkunasta ilotulituksia, olivat aika näyttäviä, vaikka oikeaa radiokanavaa ei löydettykään, joten musiikki jäi uupumaan.

Painoindeksi 13.66

2012/09/04

Grow Up


Olo on ollut karmea, ja tuntuu etten saa tarpeeksi tarvittavaa lääkettä. Kun pitää odottaa sitä kauheaa oloa, jotta napin naamaansa voi vetäistä. Yleensä siis itkupotkuraivareiden jälkeen, vaikka välillä olen uskaltanut itsekin pyytää. Pelkään vain, että nuo loppuvat ja illalle ei jää mitään.

Tänään vaihtui ateriasuunnitelma ½-startista starttiin, puolet siis lisää ruokaa. Tuntuu, että henkilökunta yrittää hukuttaa minut ruokaan, leipään,  perunoihin ja jäätelöön. Ihme että itken... (eikä siihenkään reagoida, pitäisi koputtaa kanslian oveen sen sijaan, että seisoo siinä oven edessä meikit pitkin poskia)

Minua yritetään kasvattaa aikuiseksi, opettaa ottamaan kontrolli omasta elämästä ja kantaa vastuuta.

En ole vieläkään päässyt ulos, vaikka bmi on ylittänyt jo maagisen 13 rajan. Pitää kysyä lääkäriltä hoitokokouksessa kantaa asiaan. Huonoksi onneksi lääkäri taitaa kuitenkin olla kipeänä kun ei ole töihin päässyt. Istutaan siis sisällä ja puretaan ahdistusta käytäviä edes takaisin kävelyllä. Mikä on tietysti kiellettyä.

2012/08/31

Heal Me


Meikit valuu pitkin poskia kun en saa kyyneliä hillittyä. Miksi tulin tänne? Tiedän, että nämä haluavain vain lihottaa minut sotanorsuksi. Rumaksi, ällöksi, pehmeäksi. Haluan pois, pakoon, turvaan, jonnekin missä ei tarvitse syödä koko ajan.

Mutta tällä hetkellä olen valmis taistelemaan itseni tästä pimeästä kaivosta ylös. Vain minä voin tehdä sen päätöksen, että aion parantua. Toisilta saan tukea, mutta se on vain minusta itsestäni kiinni. Ja minä taistelen mutten tiedä kuinka kauan jaksan...

Koska painoindeksini on alle 13, en saa ulkoiluita tai pääse osallistumaan muihin kuin keksusteluryhmiin. Olen siis lukittuna neljän seinän sisälle ahdistukseni kanssa. Kuuntelen musiikkia ja revin liiman rippeitä käsistäni, niitä joihin en viikkoon saisi koskea.

Paino 35,3kg, painoindeksi 12,69.



2012/08/29

Welcome


Uusi osastojakso alkoi tänään. Ensimmäiset kyynelet on jo pahan riisifrutti-mörön takia itketty, muutenkin olen ollut aika kuollut ja koomassa, jossain oman lasipalloni sisällä, joka vaimentaa kaikki äänet. Olen vaihtelevasti ahdistunut ja sitten mennäänkin ihan toiseen ääripäähän niin, ettei mikään tunnu miltään, ei elämäkään elämän arvoiselta. Tällä hetkelläkin elän vain läheisiäni ajatellen - muuten olisin todennäköisesti jo haudassa.

Ahdistaa kun väki täällä on minua pienempiä, vaikka tiesin etten voi se kaikista luisevin olla kun näin nopeasti tein päätöksen tulla takaisin. Eikä saisi tuijotella toisia kateellisena, EIKÄ SAAKAAN KILPAILLA siitä kuka on laihin. Me kaikki olemme täällä normalisoimassa painoamme siinä se, ja kaikki oireilevat erilailla.

värjäilin hiuksia

Selvisin aamukymmenen nutri-shotista, lounaasta, välipalasta ja päivällisestä kunnialla läpi. Syön ½-starttia, missä ruokamäärät eivät ole mitään suurensuuria, mutta silti ne saavat ahdistuksen nousemaan pintaan. Iltapalan jälkeen voisi mennä aikaisin nukkumaan kun yöunet jäivät viime yöltä hieman lyhyiksi. Ajauduin taas viiltelemään kättä, ja vanhemmat kyyditsivät minut Haartmanniin tikattavaksi. Loppujen lopuksi pelkkä liimaus riitti, mutta aikaa meni reilusti yli puolen yön.

Painoindeksi 12.73, paino 35,3kg.

alfnifnaiehtpafjölakfnlaqw eipä tässä kai muuta.

2012/08/24

Can You Help Me


Löysin vanhan päiväkirjani. Oon väsyny tähän sairastamiseen, tätä on jatkunu jo niin monta vuotta.

"keskiviikko 08.10.2008

Mä en oo menos vielä nukkumaan, läksyt tekemättä. Ja eka pitää viel urheilla, koska mä söin tänään liikaa. Oksensinkin, mutten tarpeeks. Mun piti lähtee lenkille, mut en sit menny ettei kukaan ihmettelis mun yhtäkkii innokkuuden puuskaa. Lisäks mä tarviin uuden ohjelman, painolle ei tapahdu mitään, ennemminki se vaan nousee. Alotan jonkun omena-dieetin, vittu syön liikaa ja sit itken kylppärissä. Vihaan mun läskejä käsiä, vihaan kaikkea, nytki mä tunnen mun miljoonat makkarat vatsalla. Niistä jää punaset viivat kun nousen ylös. Revin ne kohta irti."

"lauantai  04.04.2009
Se on jännä, etten syö mitään. Pystyn siihen, vaikka kaapit on täynnä karkkia. En päässy siis ratsastaa sen stnan liikuntakiellon takia. Kävin sit ostaa hiusvärin ja lukiokirjat ja tein ruokaa, jota en syöny. Illal kävin Ellan kaa kattoo leffas himoshoppaajan  ja menin sit Suomisille ja vein Onni-koiran ulos. Käveltiin yli tunti, tihkusateessa, jalat märkinä, sormet jäässä. Väsyttää."

"keskiviikko 04.11.2009
Rakas anoreksia,
kaikki haluu susta eroon, mutta sä oot luvannu, että me ollaan yhtä. Jos sä lähet, musta ei jää mitään jäljelle, koska meistä kahesta mä oon se heikompi osapuoli. Ja sä ehdotat, että lähen sun mukaan, koska me ollaan yks ja sama. Mutta me ei olla ilkeitä, ei pahoteta muiden mieltä. Me tehään niinku ne oikeesti haluu: me lähetään. Me kuljetaan samaa matkaa ja kuihdutaan tästä maailmasta."

"03.03.2010
Jos mä kuolisin, se ei haittais. Se ois helppoo, koska en odota tulevaisuudelta mitään. Ei sitä voi kaivata mitä ei ole. Jos syömishäiriö joskus veis mut, haluisin, että kaikki jatkais elämäänsä onnellisina eikä käyttäis aikaa mun suremiseen. Ois nytki helpompaa olla satuttamatta läheisiään. Muhun sattuu vaan teidän kipu."
(Voin julkaista näitä lisääkin, jos tykkäätte)

Keskiviikkona pääsen osastolle. Toivottavasti siitä on tällä kertaa enemmän apua. Ainakin on toiveikas olo. Samalla pelottaa mennä sinne näin isona. Mitä jos joudun aloittamaan heti startti-ateriasuunnitelmalla puolikkaan sijaan? Mitä jos, entä jos, apua!
Paino 36,0kg, painoindeksi 13.06.

2012/08/17

Walking Disaster

Vereni on mustaa kun se hiipii ranteitani pitkin tippuakseen viemäriin. Terä viiltää vielä kerran, mutta jäljet eivät onneksi levähdä auki - ei tarvitse lähteä tikkauttamaan. Miten tähän taas tultiin, kun jäin illaksi yksin kotiin koiravahdiksi.


Sain ponnistella, jotta pääsin koiran kanssa ulos tässä olotilassa. Nielin tarvittavat temesta-, zyprexa ja ketipinor-napit, mutten huomaa vaikutusta. Itkusta turvonneet punaiset kasvot, en katsonut ketään silmiin. Menisin aikaisin nukkumaan, mutta pitää vielä vahtia, että pikkusisko tulee sovittuun aikaan kotiin.

Soitin sairaanhoitajalle ja sain ajan ensi keskiviikoksi. Siellä sitten keskustellaan mahdollisesta osastosta. Hävettää vain mennä takaisin, kun pärjäsin vain kuukauden poissa. Mutta tää on taas riistäytynyt siihen pisteeseen, etten omin voimin pääse ylös. Kävelyä tunnista toiseen, joku hedelmä väliin ja sit taas ulos ovesta. Illat saan sentään rauhoitettua, nytkin katson Junoa teemuki kädessä.

Enkä huomaa laihtuneeni.

2012/08/13

Where Is The Line?

Olen kylmä ja kova, jäinen ja tunteeton. En halua vetää perässäni ketään näihin turhauttaviin hitaasti kuluviin tunteihin. Ei tämä ole elämää, välttelen ihmisten kohtaamista, puhelinkin on hautatunut takin taskuun.

Käytän päiväni kävelemiseen, joko koiran kanssa tai ilman. Jokainen päivä on suoritettava, syömisine ja liikkumisineen. Saatan käydä ruokakaupassa ja poistua tyhjin käsin kaloreita tuijotettuani. Istun pihalla ottamassa aurinkoa tai pyörin keskustassa ilman lupaa ostaa uusia vaatteita. Jos syön, saatan oksentaa. En kuitenkaan joka päivä. Silti syön joka päivä, mutten pysty siihen enää muualla kuin kotona. Omenakin on ateria.

Piti soittaa syömishäiriöpoliklinikalle, mutta lykkäsin sitä aina tunti tunnilta eteenpäin kunnes aika meni umpeen. Paino ei ole pudonnut tarpeeksi, joten en uskalla varata aikaa uuteen punnitukseen. Onhan minulla aika viikon päästä terveyskeskukseen. Vaikka eivät ne siellä tee muuta kun katsovat painon, labrat ja verenpaineen ja vähän keskustellaan.

Äiti ja sisko ovat kipeänä, pitää katsoa ettei saa tartuntaa.


2012/08/09

Knife Blood Nightmare


Annan tämän taas ryöstäytyä käsistä. En mä pysty pysty pysty syömään, vaikka se on vain minusta itsestäni kiinni. Häpeän tätä koska olin niin varma, että pärjään omillani. Niin pärjäsinkin - pari viikkoa. Ei tämänhetkinen painoni ole oikea, vaaka valehtelee. Tai sitten minä valehtelen vain itselleni.

Paino eilen polilla 37,4kg, painoindeksi 13,57.

Sairaanhoitaja ei ollut omani (joka on vielä lomalla) mutta tosi mukava. Vähän vain ärsytti kun se hymyili koko ajan vaikka puhuttiin vaikeistakin asioista. Yritti suostutella minut tulemaan uudestaan, antoi puhelinnumeronsa kun en suostunut. Haluan vain laihduttaa rauhassa ilman punnituksia. Onhan minulla aikoja terveyskeskukseen ja syyskuun alussa lääkärille/omahoitajalleni. Silloin voin harkita lähetettä takaisin osastolle. Vaikka tarvitsisin sen jo nyt.



En anna kenenkään huomata pahaa oloani. Kulta uhkasi, ettei pysty katsomaan enää uutta romahdustani. Mutta minä murrun, hukun tämän sairauden alle, enkä anna kenenkään auttaa, en edes sinun. Anna anteeksi.

Nyt olen mummolassa turvassa pari päivää.

2012/08/06

Seven Drunken Nights


Sain "lievän" ahdistuskohtauksen eilen. Tuntui ihan psykoottiselta. Join itseni oksennuskuntoon kolmella siiderillä. Muisti menee kun olin korkannut toisen. Olin yksin tyttöystäväni asunnolla ehkä tunnin. Itkin, itkin ja join. Murheet pois. Viha tätä elämää kohtaan. Viilsin saksilla kun en löytänyt teriä, vasen käteni on kyynärtaipeeseen asti täynnä pieniä punaisia viiruja.

Kulta hoiti minua, vaikken muista mitään. Heräsin aamulla sohvalta käsi laastaroituna. Oli kuulemma kantanut minut siihen vessasta kun en ollut omin jaloin päässyt. Anteeksi rakas, että pilasin iltamme ja jouduit katsomaan kaikkea tätä sivusta.

Sotken taas elämäni.

Tänään olen ollut darrainen, mutta asiat ovat hyvin. Joku päivä oli pakko lähteä lenkille, tänään en ole liikkunut yhtään. Eikä ahdista (mikä kyllä saattaa johtua temestasta).

Huomenna aika terveyskeskukseen, ylihuomenna syömishäiriöpolille.

2012/08/04

How To Hate

Vihaan itseäni niin paljon. En pääse tästä tunteesta eroon, vaikka juoksisin pakoon keksimällä kaiken maailman ohjelmaa. Kävimme kultani kanssa Linnanmäellä, olen shoppaillut (liikaa), käynyt kirjastossa, labrassa ja ollut humalassa. Ajatukset vain eivät jätä rauhaan.

Olen itkenyt, toivonut, että kuolisin tähän tautiin. Oksensinkin eilen, sinne meni sekin putki. Syön ylimääräisen omenan ja ahdistun koko loppupäiväksi.

Salaa haluaisin painaa 30 kiloa, olla haamu, jolla ei ole ajatustoimintaa. Katselen vanhoja kuvia, näytän rumalta luurangolta. Samalla kuitenkin joku sisälläni kuiskii, että tuota on tavoiteltava. Ei minulla ole muuta.

Oloni on toivoton. Silti pitäisi ilmoittautua kouluun, rakentaa normaalia elämää ympärilleni. Ei minusta ole siihen, ei minusta ole mihinkään. Saisinko vain hautautua sängyn pohjalle koko loppu elämäkseni?

2012/07/30

They're In Love, Where Am I?


Pääsin kotiin, tulin kuuden junalla Hangosta kun oltiin päästy veneellä perille. Pyysin isää vielä ostamaan minulle jäätelön matkalla asemalle, siltä varalta, etten yksin saa syötyä tarpeeksi. Yritän näyttää, että kyllä minä tämän hallitsen. Koirakin veti perään kun astuin junaan. Tuntui pahalta jättää koko perhe veneelle, mutta kun minua vain ahdisti koko päivän, päätin lähteä turvaan. Siskot tulevat kuulemma huomenna perässä Helsinkiin.

Silti tekisi mieli palata purjehtimaan.

Olimme viikonlopun kavereiden mökillä ja heitin vihdoin heinäkuun lopulla talviturkin, hehs. Saunottiin ja grillattiin, kerättiin sieniä, jollailtiin ja leikittiin koirien kanssa. Meidän Luna-terrieri tuli oikein hyvin toimeen Tepon kanssa, enkä ihmettele, onhan tuo aika hurmuri.

Koko vartalo on täynnä hyttysen puremia kun päätin lähteä illalla ruoan jälkeen kävelylle liian vähissä vaatteissa. Yöllä iski aivan uskomaton ukkosmyrsky ja katsottiin vain ikkunoista jatkuvaa salamointia. Sellaista en ole nähnyt ikinä, aika upeaa. Veneeseenkään ei minua päästetty nukkumaan siltä varalta, että mastoon iskee salama.

En ole uskaltautunut vaa'alle, sen sijaan itkin peilin edessä vartaloani - varmasti olen lihonut. Temesta, zyprexa ja ketipinorit alkavat vaikuttaa ja kohta voisi siirtyä nukkumaan.

Rakaskin tulee huomenna kotiin, jotain mitä odottaa.

2012/07/22

Sailing


Veneilemässä ollaan. Ja tosiaan, viime postauksen epsäselvyyteen: minut on uloskirjattu osastolta. Nyt mennään Maarianhaminassa. Muut lähtivät juuri ravintolaan, jäin kahdestaan koiran kanssa syömään sosekeittoa ja leipää. Nyt on vatsassa viisi desiä keittoa ja pari juustonäkkäriä, kun ruisleipä pääsi loppumaan.

Syömiset ovat sujuneet hyvin, kunhan jaksaa muistuttaa itseään siitä kuinka paljon osastolla tuli syötyä. En myöskään halua säästöliekille, tai että paino putoaa reissun aikana. Ateriasuunnitelmaani en noudata - se nostaa painoani yli kilon viikossa ja sitä ei pää tällä hetkellä kestä. Se oli syynä osastolta lähtemiseenkin. Syön kun tekee mieli ja on nälkä, ja vähän useamminkin.

Eilinen Kihdin ylitys (Suomen ja Ahvenanmaan välinen merimatka) oli aikamoinen. Koko vene natisi, ovet paukkuivat, vene kallisteli ja köydet kolkkasivat mastoa vasten. Tuuli oli yli 10 m/s, vaikka tuulimittari hajosikin. Koira tärisi ja läähätti pelosta. Aallot löivät kannen yli ja minä nautin sisällä olostani riisifruttia syöden kun muut saivat ulkona vettä päälleen.

Huomenna olisi tarkoitus lähteä heti aamusta päiväretkelle laivalla kohti Ruotsia ja Tukholman kauppoja. Maarianhaminan keskustassa kun ei putiikkeja kauheasti ole, eikä aika riitä Tukholmaan purjehtimiseen. Joten Viking Line on hyvä vaihtoehto.

Melkein kaikki kynteni, joita ahkerasti olen kasvattanut, ovat katkenneet tai lohjenneet. Suihkuun ei pääse joka päivä. Kahta lämmintä ruokaa päivässä ei ole mahdollista syödä. Netti ei toimi kaikkialla. Koira itkee kannella. Oksettaa, otan temestaa. Näytän järkyttävältä ilman meikkiä. Valivalivali.

Ikävä kultaani. Ja vähän myös Karkki-hamsteriani.

2012/07/18

Statues Without Eyes


Maailman tyhmin päätös tehty. Tänään oli hoitokokous ja ilmoitin lähteväni kotiin. Tai no, en kotiin, vaan perheen kanssa purjehtimaan. Kaikki ovat huolissaan ja sitä mieltä, että hoitoa pitäisi vielä jatkaa. Hoitajat, vanhemmat, tyttöystävä. Mutta minä pidän pääni, tai sairaus pitää, en nyt ole varma kumpi tämän päätöksen teki.

Vaaka näytti tänään 40,3kg. Painoindeksi on jotain päälle 14.

Aion kuitenkin nauttia lyhyestä lomastani. Joka päivä saa syödä jätskin jos ollaan sellaisessa paikassa missä on kauppa. Aion uskaltaa syödä Ahvenanmaan pannukakkua, syödä välipaloja jos ei ole kunnnon ruokaa tarjolla kahta kertaa päivässä. Nyt minun pitäisi osata syödä normaalisti, onhan sitä harjoiteltu nyt täällä sairaalassa reilut viisi viikkoa. Tiedän suurin piirtein oikeat määrät, pitää vain uskaltaa soveltaa myös käytännössä.

Tervetuloa kesä! Älkääkä minusta huolehtiko, pärjään kyllä :)

2012/07/11

My Dad's Gone Crazy


Tuntuu kuin olisin koomassa, mitään en tunne. Jos jokin tunne nostaa päätään, se  on ahdistus ja alan itkeä. Lääkkeitä menee ennen joka ruokaa, ehkä turta olo johtuu niistä. Lääkkeitä listalla, lääkkeitä tarvittavana. Lääkkeitä lääkkeitä lääkkeitä ja rautaa.

Päätettiin aloittaa seronil uudestaan, kun tosiaan mitään masennuslääkettä en tällä hetkellä syö. Näin ensin aloitellaan 20mg ja sitä olisi tarkoitus jatkaa varmaan kuuteenkymppiin asti.

Päivät kuluvat toistensa kopioina. Mitään ei tapahdu, odotan aina vain seuraavaa ruokaa. Ihanaa, kohta pääsee nukkumaan ja sitten on tämäkin päivä ohi. Enää iltapala suoritettavana.

Kävin fysioakustisessa tuolissa ja ensimmäisellä kerralla olo oli pahempi kuin mennessä. Ehkä rentoutuksen opetteleminen vaatii harjoittelua, koska toisella kerralla pystyinn täyden vatsani lisääksi katsomaan myös seinille teipattuja julisteita.

Muiden potilaiden kanssa en uskalla puhua. Pitävät varmaan ihan outonakin. En välitä, ei kiinnosta.

2012/07/06

Taking Drugs At The Amusement Park


Retkilupaa käytetty nyt ensimmäisen kerran, jei! Kävimme kahden hoitajan kanssa pari tuntia pyörimässä Linnanmäellä. Tarkoitus oli, että omilla rahoilla sai ostaa laitelippuja (joilla pääsee siis yhteen laitteeseen ja hintaa on 6,50€ / lippu). Kävin vain Vekkulassa, sillä suurin osa laiteista oli meille lääkärien mukaan liian rajuja, nykyviä, pyörivä ja niin päin pois luettuna mukaan Vanha vuoristorata.

Arkailin retkelle lähtöä pitkään ja vasta edellisenä iltana kävin raapustamassa nimeni osallistujien listaan. Sinänsä helpottavaa päästä hetkeksi ulos täältä neljän seinän sisältä, mutta jo ratikassa minuun iski ahdistus, joka kesti koko loppuretken ajan. Sain välillä tarvittavaa zyprexaa, joka hieman helpotti oloa. En tiedä mistä yhtäkkinen ahdistus iski, mutta se kummitteli mielessä koko ajan.

Välipalaksi kävimme syömässä Spice Icessä jäätelöt. Pehmistä en uskaltanut ottaa, mutta turvallisimman vaniljapallon sijaan söin nougat-jäätelön. Täytyy sanoa, että jäätelö on aina hyvää, vaikka ahdistaisi kuinka paljon.

Olen myös tässä tämän viikon aikana miettinyt, että josko pystyisin tällä kertaa olemaan hoidon loppuun asti. Aluksi oli tarkoitus, että olisin vain painoindeksi 16:aan asti, mutta mitä jos jatkaisinkin normaalipainon alarajoille asti. Ajatusleikkiä, en mä oikeesti tuohon pysty.

2012/06/30

Weight Of The World


Hupsista, pyysin vahingossa opamoxia (jota sain), kun meni mielessä lääkkeet sekaisin ja piti pyytää temestaa. Ennen on listalla opamoxia mennyt, joten ei tuo kai kauhean iso virhe ollut.

Sain välipalan korvapuustista aivan ylitsepääsemättömän ahdistuksen. Itkin, en saanut hengitettyä kuin katkonaisesti ja tuntui että koko maailma murtuu niskaan. Meikit valu pitkin poskia ja juoksin hoitajia karkuun kun halusin olla hetken yksin. Ei onnistunut, häpeissäni paruin yleisissä tiloissa niin, että muut potilaat katsoivat vähän pahalla. Ja kaikki tuo vain yhden pullan takia.

Muutenkin (tämäkin) päivä on mennyt aika suurten ahdistusten kanssa. Punnituksia ei ole onneksi ollut pariin päivään, maanantaina varmaan seuraava kun on hoitokokouskin.
Helpotukseksi pääsen kaksi kertaa vuorokauhdessa ulos hoitajan kanssa, vaikka vain 15minuutiksi. Keksustelemaan en juurikaan ole päässyt, kun ahdistaa, hoitaja vain istuu vieressä. Ehkä olen vielä liian huonossa kunnossa syvällisempiin pohdintoihin.

Mutta kun minä näytän jo normaalipainoiselta!

2012/06/26

When It All Falls Apart


Päivät valuvat toistensa ohi, kaikki on samaa harmaata mielialaa. En kestä tätä oloa, en vain kestä. En kehtaa pyytää tarvittavia lääkkeitä joka hetki. En oikeastaan uskalla pyytää niitä ollenkaan, ottaa vain jos joku niitä tarjoaa.

Ahdistukseni kai näkyy aika pahasti ulospäin. Kävelen käytäviä edes takaisin itku silmässä. En voi lopettaa ennen kuin joku minulle asiasta huomauttaa ja saattaa sohvalle istumaan. Onneksi minulla on ihanat omahoitajat, jotka osaavat aika hyvin lukea minua.

Pelkään, että tartutan ahdistukseni muihinkin potilaisiin, joten yritän olla mahdollisimman paljon itsekseni. Perähuoneessa kukaan ei katso kun istun tuolilla ja itken.

Tajusin myös, että oon onnistunu katkasee välit melkeen kaikkiin ihmisiin ympärilläni. Ehkä kun olen saanut hieman voimia kerättyä, voisin alkaa pyytää vieraiksi muitakin kuin vanhempiani ja tyttöystävääni. En kyllä tiedä tulisiko siitä mitään, tänäänkin vain itkin ja raivosin pahaa oloani äidille. Ei kukaan ansaitse sietää sellaista käytöstä. Välipalaksi kun oli suklaa puffet -jäätelö.

Koko päivä on ollut vaikea. Mutta niin taisi olla eilinenkin. Ja sitä edellinen päivä ja sitä edellinen.
Haluaisin vain luvan viillellä.

2012/06/23

The Devil Loves You

vessapose

Miksi meikata, kun meikit kuitenkin jossain välissä päivää valuvat poskille? Näytän säälittävältä. Olen säälittävä läskikasa joka ahdistuu pienestäkin määrästä ruokaa. Ja nytkin kirjoitan tätä melkein itku kurkussa kun ajattelen tulevan iltapalan kahta leipää ja kaloripommi nutridrinkia. Tämä läski ei tarvitsisi enää yhtään lisää ruokaa. Varsinkin kun söi päivällisellä keiton lisäksi leipänä pasteijan ja siihen perään vielä jälkkäriksi jäätelön. Mustikkapiirakkaa, kermaperunoita, karjalanpiirakoita. Kai sitä vähemmästäkin ahdistuu. Tulen hulluksi ja suunnittelen kotiin lähtöä, mutta sitä en tee. Mutta se ei estä raapimasta käsiäni verille.

Juhannus ei ole ollut helppo, eikä varsinkaan tämä päivä kiitos aamuisen punnituksen. Vaaka näytti 36,7kg, miten kahdessa viikossa on voinut tulla viisi kiloa lisää? Huomaan myös lihoneeni, käteni eivät ole enää yhtä kapeat, saan sormet hauiksen ympäri helposti, mutta enää ei jää ihon ja sormien väliin rakoa. Farkut pysyvät paremmin jalassa kuin kaksi viikkoa sitten ja vatsa on kuin turvonnut ilmapallo. Muutenkin on pakko vertailla itseään toisiin koko ajan, eikä siitä tule kuin paha mieli. Äiti jaksaa muistuttaa, että olen täällä itseni takia, ei sillä väliä miltä toiset näyttävät.

Yritän pidättää kyyneleitä ja onnistun - kaikki on hyvin, en tarvitse hoitajien apua. Olen kyllä harjoitellut, mennyt pyytämään jonkun kehotuksesta tarvittavaa, mutta oma-aloitteisesti en kanslian oveen uskalla koputtaa.

Olen saanut istua ulkona varjossa, pitkähihainen päällä kun muut ottavat aurinkoa lämpimässä päivänpaisteessa. En silti valita, pääsenhän sentään ulos nauttimaan raikkaasta ilmasta. Tänään kylläkin poikkeuksena satoi, joten käytiin vain aamupäivällä hoitajan kanssa 15 minuutin kävelyllä.

2012/06/19

Get Ya Weight Up


Kolmekymmentäviisi kiloa, ahdistusta, itkua ja lääkkeitä. Lähes poikkeuksetta otan tarvittavaa päivällisen jälkeen, vaikka sitä ennen menee kyllä zyprexaakin..

Tänään siirryttiin startti-ruokavalioon, eli leipiä tuli melkein joka aterialle, ennen niitä on ollut vain iltapalalla. Lisäksi annoskoot kasvoivat puolella. Viime viikon olin siis syönyt ½-starttia, joka sekin tuntui aika isolta ja ahdistavalta. Nyt vain pitää totutella päivällisen jälkiruokaan ja leivän päällä voiklöntteihin. Koska levitettä leivällä on koko kuuden gramman rasia.

Muuten menee hyvin. Paitsi että ahdistaa helvetisti ja ravaan käytäviä kielletysti edestakaisin. Olenkin saanut jo nimen ikiliikkuja.

Tänään oli hoitokokous, ja vaikka painoindeksini on edelleenkin alle kolmentoista sain yhden ulkoilun päivässä hoitajan kanssa. Olikin ihanaa päästä ulos pitkästä aikaa, vaikkakin vain vartiksi! Rentoutusryhmään en edelleenkään saa osallistua, plää.

Huomenna on edessä osaston ja päiväosaston kesäjuhlat pihalla. Minulle se tarkoittaa vain ahdistusta, syödä muiden seurassa kakkua. On turvallisempaa syödä ruokasalissa valvovien silmien alla. Yritin tänään pyyhkiä margariinit leivältä, mutta tarkkasilmäiset hoitajat puuttuivat asiaan.

Eipä täällä oikein mitään tapahdu. Pupu toi minulle lahjan meidän 10kk-päivän kunniaksi. Ihana otus jaksaa piristää ja käydä katsomassa, vaikka tästä varmasti on hirveästi vaivaa. Ja hamsterinikin vielä hoitaa, vaikka eläin kuulemma rasittava onkin.

Eipä muuta.

2012/06/15

Just Give Me The Light


Hengissä ollaan, vaikka ahdistus onkin melko kova. Heti ensimmäinen päivä meni tarvittavien avulla, ennen ruokaa nappi naamaan. Tänään olen pärjännyt kokonaan ilman (tai oikeasti kukaan ei ole kysynyt tarvitsenko lääkettä ja olen itkeskellyt yksin huoneessani). Sain siis oman huoneen, koska potilaita on niin vähän. Juhannuksen jälkeen paikkoja pudotetaan edelleen kuuteen.

Heti ensimmäisenä päivänä sain välipalalla oikean haasteen eteeni: Hurmaava kinuski -jäätelöpikarin. Olihan se hyvää, mutta nauttiminen jäi sivuosaan kun sairaus kuiskutteli korvaan korkeista kalorimääristä. Muuten olen syönyt täällä ½-start-ateriasuunnitelman mukaan, minkä pää juuri ja juuri sietää. Odotan kauhulla ensi viikon starttiin siirtymistä.

Viime punnituksessa paino oli tasan 33kg. Vähän noussut, en jaksanut vetää suurempaa ahdistusta siitä, naama vain peruslukemille ja ajatukset omana tietona. Nytkin meinaa kyynelet kohota silmiin kun ajattelen painonnousua, joten ei siitä sen enempää.

Mulla on onneksi ihanat omahoitajat, jotka on ennestäänkin tuttuja ja ollut, kröhöm, mukana muun muassa tikkaamassa mun kättä. Sovittiin, ettei vielä alussa puhuta mitään kauhean syvällisiä kun ei mun aivot toimi kunnolla. Keskitytään vaan ahdistuksen hallintaan ja avun hakemisen opetteluun.

En ole päässyt ulos edes muiden kanssa aurinkoa ottamaan, koska olen kuulemma niin huonossa kunnossa. Sydän on jonkin verran surkastunut, sydänfilmissä häikkää ja valkosolut taas alhaalla. Hemoglobiinikin on vain 90, minkä syytä lääkärit ihmettelevät. En ole kuitenkaan vuotanut verta, eikä kuukautisiakaan ole ollut pariin vuoteen. Verikokeita tullaan siis ottamaan, viimeksi tänä aamuna.

Muut lähtivät nyt rentoutusryhmään, johon en saa vielä osallistua. Vapauksia saan vasta kun bmi on 13 ja minulla on siihen vielä muutama kilo matkaa. Nyt voisin hyödyntää tyhjän osaston ja lähteä kävelemään käytäviä edes takas. Onko idea minun vaiko anoreksian?

2012/06/11

Killed Me

Paino 32,4kg, painoindeksi 11,8.
Huomenna syömishäiriöosasto neloselle. Olen kuulemma rohkea.

Haukkukaa anaksi, minä lähden parantumaan.

2012/06/05

Still Alive


Miksei kukaan soita? Lähete syömishäiriöpolille laitettiin kiireisenä, viikon sisällä piti tulla puhelu. Hoitajani on paikalla vain ma, ti, ke, joten jos huomenna ei soittoa kuulu venyy ajan sopiminen ensi viikkoon.

Kävin eilen kouluterkkarilla. Kovin huolissaan oli ja pyysi jopa lupaa soittaa äidilleni. Pulssini jyskytti sataa, vaikka olin istunut puoli tuntia rennosti paikallani. Terveyskeskuksen lääkäri ei soitettaessa kuitenkaan nähnyt syytä ottaa ekg:ta (vaikka viimeisin otettiin pari kuukautta sitten). Paino oli taas hypähtänyt aika reippaasti alaspäin. Vaaka näytti 33.1kg, joten painoindeksi on 11,9.

En ole ikinä painanut näin vähän, enkä oikeastaan haluaisikaan. En voi käyttää housuja tai shortseja, koska mitkään eivät pysy ylhäällä edes vyön kanssa. Näytän bikineissä aivan hirveältä, koska olen liian laiha. Silti rakastan näkyviä luitani. En saa harrastaa mitään liikuntaa. Hiukseni ovat ohentuneet entisestään. En silti vain osaa syödä oikein, kauhistelen kun painoni on noussut eilisestä ja oksennan ruokia.

Päivällä sain kuunnella huolestuneen saarnan tyttöystävältäni ja myöhemmin myös vanhemmiltani.

Illalla päivällisen jälkeen tuli ikävä omaa otustani ja lähdin vielä ratikalla tuon luokse, vaikka piti viettää yö kotona. "Kyllä, kyllä lähdetään taksilla tai ambulanssilla päivystykseen jos olo muuttuu huonoksi tai tulee rytmihäiriöitä." Kaipaan läheisyyttä ja tiedän, etten ole yksin tämän kaiken paskan kanssa. Käytiin pyörällä kaupassa, minä tarakalla, ja hupsista kun vaatteeni jäivät ketjujen väliin. Epätoivoisina keskellä pyörätietä yritimme kiskoa huiviani irti pyörästä vastaantulijoiden soittaessa vihaisina kelloa. Ja kaupastahan lähti mukaan karkkia ja popcornia, joita melkein hyvällä omalla tunnolla söin.

Ja hiukset ovat nyt punaiset kuten näkyy.

2012/06/03

I'm Not a Fighter


Mä en vaan osaa syödä. En oikeita määriä. Joko menee liikaa tai liian vähän. Kun menee liikaa, täytyy oksentaa. Juoksin eilen siskoni ylioppilasjuhlista kaksi kertaa kellarin vessassa laattaamassa, koska söin liikaa kakkua ja marenkeja. Itkin eilen itseni uneen kun en vain jaksanut tätä elämää. Otin lääkkeitä tuplamäärän, jotta nukahtaisin. Olin valmis vetämään kaikki lääkkeet kaapista, koska kaikki tuntui niin väärältä. Miksi tämä syömishäiriö valitsi juuri minut?

Olen loppu. Viiltelinkin kun tuli pikkusiskon kanssa riittaa niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin suoristusraudasta. En kestä nyt mitään negativista päälleni. Olen heikko. Tänäänkin olisin paennut kultani luokse, mutta tajusin että huomenaamulla on herättävä kymmeneksi kouluterkkarille. Ehkä viimeinen tapaaminen hänen kanssaan, näin katkeaa seitsemän vuoden yhteinen taival. Ja tuosta on ollut apua, osastollakin hän on käynyt hoitokokouksissa.

Paino on alle 34 kilon. Olisi varmaan enemmän, jos olisin syönyt oksentamatta. Mihin katosi se yli kahden viikon oksentamattomuusputki? Tuntuu, että syömishäiriö vie minua nyt taas mennessään. Kovaa. Aamulla jo mietin, että miksi edes yrittää enää, kun en kuitenkaan onnistu.

Vihaan anoreksiaa, vihaan koko saatanan syömishäiriötä!

2012/05/30

Na Na


Tänään oli psykiatrian poli Kivelässä. Lääkäri oli mukana ja äiti myös. Kerrankin puhuttiin ihan järkeviä, eikä ahdistanu liian tungettelevat kysymykset. Käynnit tuolla laitettiin tauolle, eikä varattu uutta aikaa, koska... tittididii! Pääsen takaisin syömishäiriöpolille. Vanhan hoitajani pitäisi soittaa ensi viikolle minulle tapaamisaika, koska lähete laitettiin kiireisenä. Toiveestani lähetteeseen laitettiin myös, että haluaisin yrittää nostaa painoani ensin avohoidossa. Jos se ei onnistu, niin on kolme vaihtoehtoa: osasto, päiväosasto tai ulos. Nyt kun sain uuden tilaisuuden, en aio heittää sitä hukkaan. Minähän taistelen!

Pyysin B-lausuntoa Kelaan lähetettäväksi, koska tänään loppuu edellinen ja niin ollen en saa kuntoutustukiakaan. Onneksi rahat tulevat takautuvasti, lääkäri vaan ei oikeen tienny, että kuka lausunnon kirjottaa. Yleensä se on mennyt osaston kautta. Mutta ei ole enää mun ongelma, pääasia että saan sen.


Paino taas alle 35 kilon, on taas tullut oksenneltua aika lahjakkaasti. Pelkään, että aineenvaihduntani on aivan sekaisin, eilen vaaka näytti vielä 35,5 kun kävin terveyskeskuksen lääkärillä. Jos vain antaisin itselleni luvan syödä päivällä vähän enemmän niin ei tulisi ahmimisiakaan. Pelottaa siskon ylioppilasjuhlat, tai oikeammin ne tarjoilut, mitä jos otan vähän enkä sitten osaakaan lopettaa syömistä?

Veriarvot on hieman parantunu, jes jes. Vaikka hälyttävässä tilassa kai tässä silti ollaan.

2012/05/24

It's Cold Tonight


Takapakkeja on tullut. Vaa'an lukemia en tiedä, mutta pelkään että paino on laskenut. Pelkään myös, että se on noussut. Ensi viikolla minun olisi syytä näyttää lääkärillä, että pystyn nostamaan painoa myös kotona. En tiedä mitä tapahtuu, jos en tähän pysty. Oksentamattomuusputki katkesi ja nyt en ole uskaltanut syödä, koska pelkään, että sotkin aineenvaihduntani kokonaan oksentamalla. Jos paino nouseekin räjähdysmäisesti, kun keho kuvittelee, että se ei saa enää ruokaa ja jokainen hippunenkin on otettava varastoon. Iski vain ahmimiskohtaus ja vedin kaapista kaikki hapankorput ja ostin kaupasta litran jäätelöä. Sen siitä saa kun kituuttaa päivän syömällä liian vähän ja illalla nälkä on huipussaan.

Minun kultani onkin kaikista ihanin. Juttutuokioita selvinpäin ja epäselvinpäin. Mietittiin kuinka hyvin ollaan säästytty riidoilta näiden yhdeksän kuukauden aikana. Ärsyttää vain kun tuo tuhisee söpösti täydessä unessa vieressäni, kun minä en saa millään unta. Nukahdan aina viimeisenä.

Tipaton toukokuu on pitänyt hyvin. Minä alkoholisti join viimeksi vappuna, on ollut oikeastaan mukavaa olla viikonloputkin selvin päin. Ilman kalori-ahdistusta. En ole edes kaivannut baarissa tanssimista. Kesän puistoilua odotan sen sijaan innolla, kunhan on vain tarpeeksi lämmin. Vihaan tätä ainaista kylmyyttä. Palelen, vaikka mittari näyttää 25 astetta lämmintä.

Tämä ilta menee seuraillen Euroviisuja ja ulkoiluttaen hamsteria.

2012/05/18

Fight For Your Right


Ahdistaa syöminen. Pelottaa painonnousu. Tänään kun kävin aamulla vaa'alla, se näytti jo tasan 35kg. Hyvä minä? Yhteensä kilo on tullut parissa viikossa.

Leikkelin hieman hiuksia. Leikkaan aina hiukseni itse, kampaajalla en ole käynyt varmaan viiteen vuoteen. Pituudesta yritin olla ottamatta, tällä kertaa vain vähän kerroksia. Lopputulos on, että hiukset näyttävät entistä ohuemmilta. Ei olisi pitänyt niihin saksiin alun perinkään tarttua. Mietin myös, josko kesäksi värjäisin taas punaiset hiukset.

Psykiatrian polilla ne ei selvästikään uskonut muhun ja kamppailuuni syömishäiriötä vastaan. Antoivat uuden ajan parin viikon päähän, kontrollikäynti, katotaan mihin suuntaan paino kehittyy. Kysymyksiä tuli sitä luokkaa, että haluatko tappaa itsesi tällä tavalla aivan itsemurha-aikeissa. En. Rivien välistä luettuna koko 45 minuutin keskustelusta jäi mieleen: "Painoa tuskin saat itse lisää, hoitoon sut pitää laittaa. Ei sulla oo mitään mahdollisuutta saada elämästä kiinni itse." Että kiitos vaan kannustuksesta.
Ehdottivat, josko nyt olisi aika mennä sinne yksityiselle. En vain jaksa taas uusia naamoja ja siellä käynti on kallista, en halua heittää vanhempieni rahoja hukkaan. Haluaisin vain takaisin syömishäiriöpolille ja nuo lupasivat soittaa lääkärille ja keskustella asiasta, jos ymmärsin oikein. Sh-polilta vaan on sanottu aika tiukka ei mun kohdalle. En tiedä miksi, resurssien tuhlausta?

Hain lukiosta erotodistuksen. En vain saanut vielä rehtorin allekirjoitusta paperiin, pitää käydä koululla toistamiseen ensi viikolla. Sitten vain ilmoittautumaan aikuislukioon.

2012/05/15

Beauty Is The Enemy


Olen nyt saanut painoa hilattua melkein kilon ylöspäin. Ei se vielä ole 35kg:ssa, mutta vähän kerrallaan...

Kotona ollessani olen syönyt yhden lämpimän aterian päivässä. Muutenkin kotona syöminen tuntuu tällä hetkellä turvallisimmalta kuin kodin ulkopuolella. Viime yön olin kultani luona ja päivällinen jäi purkilliseen raejuustoa ja vihanneksiin.

Tiedän, ettei ravinnonsaantini ole riittävää, mutta yritän pikkuhiljaa lisätä ruoka-aineita pään sisäiseen ateriasuunnitelmaani. Jos paino ei nouse, pitää syödä lisää. Ja sepäs se vaikeaa onkin, nälkä olisi muttei uskalla ottaa.

Aamupalaksi olen viime viikkona syönyt omenaa ja kahvin kanssa pari desiä maitoa. Puuro jotenkin takkuilee, en uskalla keittää edes annospussia, jossa tiedän olevan tasan 120kcal. Yleensä puuro on ollut yksi turvaruoista, mutta kun pitäisi syödä päivässä muutakin, tuntuu se vaikealta.
Välipalaksi mutustelen raejuustoa, hedelmiä ja viiliä. Tänäänkin kun tulin kaupungilta säntäsin suoraan jääkaapille, koska aamupala oli jäänyt niin pieneksi.
Päivälliseksi söin tänään vain maissia, vaikka pakastimessa olisi ollut sosekeittoa. Näin, koska teki mieli. Viime viikolla söin useampana päivänä soijanakkikeittoa, joka oli hyvääääää, vaikka ahdistikin.
Olen nyt ihastunut pakastemansikoihin, joita syön iltapalaksi. Viiliäkin pakotan itseni syömään, vaikka tuntuu, että se on vain turhia kaloreita. Pitää yrittää turvata kalsiumin saantia, kun kerran luut ovat niin huonossa kunnossa. Osteoporoosille kyytiä!

Enkä ole oksentanut yli viikkoon!


Huomenna on pitkästä aikaa psykiatrinen poli. Siellä varmaankin vain todetaan, että hoitoa ei voida vieläkään aloittaa ja jatkan omalla terveysasemalla. Hoidon uudelleen aloittaminen vaatisi painoindeksi 16:n ja aivan niin pitkällä en vielä ole.

2012/05/08

The End Where I Begin


Paino 34kg, painoindeksi 12.3. Tästä ei ole suunta kuin ylöspäin. Kukaan ei onneksi ole pelotellut vielä pakkohoidolla, vaikka terveyskeskuksen hoitaja soitti lääkärillekin. Hoitotahot olivat vain huolissaan kuumeestani, joka on nyt jo onneksi laskenut. Enhän ehtinytkään sairastaa kuin viikon.


Minulle määrättiin terveyskeskuksesta uusi terveydenhoitaja, koska koulu loppuu pian ja sitä kautta terveydenhoitajankin tapaamiset siellä päättyvät. Tulee ikävä, sillä olen käynyt samalla kouluterkkarilla seitsemän vuotta, yläasteesta asti. Ihan mukavalta tuo uusikin vaikutti eilen kun kävin ensimmäistä kertaa, toivottavasti alkaisi sujua myös hänen kanssaan. Heti alkajaisiksi meinasin sinne vastaanotolle pyörtyä, hyvä minä!
zorro-rotta

2012/05/04

Sick Of It


Olen ollut nyt kolme päivää kipeänä. Vappu meni railakkaasti, oltiin kullan kanssa puistoilemassa Kaivarissa vappupäivänä juomien ja eväiden kanssa. Aattona aloittelin parhaan kaverini kanssa meillä ja oli tarkoitus lähteä baariin, mutta siitä ei ikinä tullut mitään. Kaksi viime vappua olinkin viettänyt osastolla, joten oli mukavaa päästä juhlimaan kunnolla. Ja ostin myös Angry Birds -ilmapallon, jonka nimesin Anteroksi :)


Vappupäivän jälkeisenä aamuna heräsinkin jo viideltä siihen, että oli vähän kummallinen olo. Epäilin ensin, että darra on iskeny, mutta kaivoin silti kuumemittarin esiin ja mitä se näyttikään - 38,5'C. Lähdettiin sitten tyttöystävän kanssa Haartmanin päivystykseen, kuten terveyskeskuksen lääkäri oli käskenyt kuumeen noustessa. Valkosoluni kun ovat niin matalalla. Haarmanissa kuitenkin sanottiin, että terveyskeskus hoitaa tällaiset asiat ja että päivystys aukeaa vasta kello 16.

Menin sitten kotiin nukkumaan ja lähdimme äidin kanssa puoli viiden aikaan uudestaan kokeilemaan, jos päivystyksestä olisi tällä kertaa jotain apua. Odoteltiin sitten neljä tuntia aikaa lääkärille. Minä palelin ja väsytti ja olin jo valmiina lähtemään pois osastolle oton pelossa. Kuitenkaan, koska tulehdusarvot eivät olleet koholla, totesi lääkäri, että minulla on vain tavallinen flunssa ja uudestaan tarvitsee tulla vasta jos jotain poikkeavaa ilmaantuu. Toisin sanoen melko turha reissu.

Olen täällä kotona vain nukkunut kaikki päivät, 40 asteen kuumeessa. En ole saanut oikein mitään syötyä, vedellyt lääkkeitä ja teetä.

2012/04/26

I'm Still Here


Sosiaaliset tilanteet pelottaa. Pitäisi tavata ihmisiä, vaikka lukittautuisin mieluummin neljän seinän sisään ja hautautuisin peiton alle. Kuitenkin tyttöystäväni kiskoo minut kotoa ja pitää maan pinnalla, järjestää jatkuvasti ohjelmaa vaikken jaksaisi. Kaupungin puutarha, kahvittelua. Pitäähän sitä päivissä olla jotain sisältöä.

Kävin tänään lääkärissä ja paino oli noussut. Niinhän sen pitääkin, vaikka pää huutaa kuinka vastaan. On ahdistanut koko päivän, mutta olen yrittänyt silti syödä tarpeeksi. En vain pidä tästä, että se vähäkin mitä syö näkyy heti vaa'alla. Mukamas nesteitä, en usko.

Kaikki puhuvat osastosta. En minä halua sinne, vaikken pärjää ilmankaan. Eikä se ainakaan auttaisi tähän ahdistukseen, ahdistaa aivan tavattomasti ja nytkin tekisi vain mieli viiltää ja itkeä. Kyyneleitä ei kuitenkaan tule ja terään en tartu. En. En. Otan vaikka tarvittavan temestan.



2012/04/22

No More

Tänä viikonloppuna olen ollut vain kotona, mutta silti olen yrittänyt haastaa itseäni ja lyödä syömishäiriötä turpaan. On tuntunut ihan oudolta, kun en ole ollut kultani kanssa. Emme ole viettäneet tänä vuonna yhtäkään viikonloppua erossa toisistamme. Tuo vain oli vähän kipeä, enkä halunnut tartuntaa, koska kuumeen nouseminen olisi vienyt minut sairaalaan päivystykseen.

Olen nyt päättänyt, että minä vielä nousen anoreksian kahleista. Suurimmaksi osaksi olen todella peloissani ja ahdistunut mitä syömiseen tulee, mutta yritän tehdä olemattomaan ruokavaliooni pieniä lisäyksiä. Laitan aamukahviini maitoa (kaloreita!!) ja syön viinirypäleitä (sokeria!!) aamupalaksi tavanomaisen porkkanan sijaan.

Eilen otin suuren askeleen ja lähdin äitini ja siskoni kanssa Thaimaalaiseen ravintolaan. Vielä kotiovella emmin, mutta äidin rohkaisemana lähdin mukaan. Tilasin paistettua tofua ja vihanneksia, jonka uskoin olevan jonkinlainen turva-annos. Sainkin hyvin syötyä, mutta kotiin tullessamme lukittauduin taas vessaan ja oksensin sen minkä sain ylös. Ei mennyt aivan kuin suunnittelin, joten en tiedä pitäisikö olla tyytyväinen itseensä.

Illalla sain vielä järjettömän ahmimiskohtauksen, joka vähän pelästytti. Tuhosin porkkanoita, omenan, puuroa, pari leipää ja kokonaisen keksipaketin. En hallinnut itseäni ollenkaan, vaan vain mätin ruokaa sisääni. Toivon, että tällaisista kohtauksista pääsisin eroon, jos ei muuten niin osaston tuomalla tuella.

Tänään sain kuitenkin ylitettyä itseni niinkin pienen asian kuin karjalanpiirakan kanssa. Yleensä en syö iltapalaa, mutta kun äiti paistoi uunissa karjalanpiirakoita ja kehotti ottamaan yhden menin aivan sekaisin. Pitäisikö minun todella ottaa? Puhuin tyttöystävänikin kanssa puhelimessa ja hän takoi päähäni järkeä: ei yksi karjalanpiirakka maata kaada. Olen ansainnut syödä ja vaikka puoli tuntia piirakan kanssa tastelin, sain sen lopulta alas. Etukäteen olin päättänyt, että tällä kertaa ei oksenneta. Ja se TOIMI.

2012/04/20

Devil On My Shoulder

Mitä sitten jos painoni onkin kolmekymmentäviisi kiloa ja painoindeksi alle kolmentoista? Onko muka hienoa, että saan kiedottua sormeni hauiksen ympäri? Valehtelen syöväni, vähättelen liikkumisiani ja terveydenhoitaja uskoo. Miksi minä hänelle valehtelen? Hänhän on ollut tukenani yläasteajoilta lähtien. Lähtenyt kanssani sairaalaan, kun vanhempani eivät ole päässeet mukaan. Hän katsoo minua hymy huulillaan ja halaa "ihanaa, että olet uskaltanut lähteä paranemisen tielle!" Mutta kun en oikeasti syönyt sitä puuroa tai kasvissosekeittoa, joista kerroin. Ne olivat valhetta. Tätäkö minä olen tavoitellut kaikki nämä vuodet, elämää luurankona, joka lihoo ja ahdistuu jopa yhdestä omenasta? En minä halunnut tätä elämää. Enkä minä halua enää valehdella, vaan kertoa rehellisesti onnistumisistani.

Sain vihdoin houkuteltua tyttöystäväni meille yöksi. Anteeksi, että olen ollut niin kylmä ihminen. En minä eilenkään ollut ahdistunut, päässä vain tikitti tyhjää, silti minulla oli hyvä olla. Olit ihana, vaikka aamulla minun pitikin lähteä aikaisin. Kiitos, että uskalsit tulla. <3

Lupaan nousta täältä, mutta se vaatii kauheasti töitä. Nytkin arvon uskallanko ottaa iltapalaksi porkkanan -en uskalla. Se lihottaa minua. Kuinka järjettömältä tämä kuulostaakaan jopa omissa korvissani, mutta kiellän itseltäni kaiken ruoan illalla. En voi oksentaa enää iltalääkkeiden jälkeen, mitä jos sorrunkin taas ahmimaan ja lääkkeet on otettu? Sen sijaan, että söisin jotain, juon teetä ja yritän päästä maidon tuomien kaloreiden ahdistuksesta.

Yritän suunnitella aamupalaa itselleni, jos saisin syötyä jotain. En ole enää moneen päivään saanut alas edes puuroa. En minä pysty syömään aamullakaan, en pysty en pysty. Itkettää, miten olen taas ajautunut tähän? Mutta minä vielä yritän ja perkele nousen täältä. Ahdistaa, saisinko vain pysähtyä tähän hetkeen?

2012/04/15

Bad Luck Charm


Muistan perjantai-illalta sen huonon olon, kun en päässyt lattialta ylös. Jo pelkkä istuminen aiheutti silmissä mustenemisen. Meinasin pyörtyä jos vähänkin liikuin. Emme ehtineet baariin ennen kymmentä (=sisäänpääsymaksua), joten pidimme omat bileet kahdestaan rakkaan suuren suuressa yksiössä. Join taas aika reippaalla kädellä ja tuli polteltuakin, eikä tuo yhdistelmä ei ole hyvä, joten siitä karmaiseva pyörryttävä olo. Tuo yksi jo mietti paniikissa, että pitääkö mulle soittaa ambulanssi. Eipä onneksi tarvinnut.

Täysin katastrofi ilta ei kuitenkaan ollut, kulta oli järjestänyt romanttisen yllätyksen kun tulin. Kynttilöitä ja kuohuviiniä, rakkautta ja suudelmia. Täydellistä yhdessäoloa. Rakastan tuota otusta yli kaiken.


Tänään kävimme parhaan kaverini kanssa elokuvissa katsomassa Nälkäpelin. Olen lukenut kyseiset kirjat, joten odotukset olivat ehkä turhan korkealla. Mikään pettymys filmi ei kuitenkaan ollut, tykkäsin kovasti ja oli ihanaa käydä pitkästä aikaa leffateatterissa. Yleensä vuokraamme dvd:t, enkä edes muista milloin olen viimeksi ollut leffassa. Pitää ehdottomasti käydä useammin, jos vain olisi rahaa...

Uskalsin syödä myös popcornia samalla!!! Oli hyvää.

Nyt tämän viikonlopun olen porskuttanut asenteella "ei haittaa mitä vaaka näyttää, saan syödä kun tekee mieli", vaikka silti olen sortunut oksentamaan. Takapakeista ei saisi masentua, mutta pelkään, etten pääse itse ylös tästä oksentamiskierteestä. En vain haluaisi korjata sitä osastolla, mutta sinnekin olen kohta valmis menemään jos muu ei auta. Tää sairaus ei pilaa mun tulevaa kesää, mulla on suunnitelmia, jotka vaatii parempaa fyysistä vointia. Miksi sen painonnoston pitää silti vaan pelottaa niin saakelin paljon? >:-------(

2012/04/12

Nothing Else Matters


Olen taas ollut tekemättä mitään pari päivää. Juossut vain lääkärillä, terkkarilla ja labrassa. Tai tossa on kyllä ihan tarpeeksi tekemistä mulle, joka nukkuu melkeen kaikki päivät ahdistuksensa pois. Oon iloinen siitä, ettei tää sairaus oo vaikuttanu mun unenlahjoihin. Pystyn nukkumaan varmaan yli 12 tuntia vuorokaudesta.

En sitten mennyt sinne kouluun. Tai menin sen verran, että koputin terveydenhoitajan oveen ja sanoin, etten mä pysty tähän. Etsittiin ryhmänohjaaja, joka sanoi laittavansa viestiä muille opettajille, ettei turhaan odota mua tunneille. Oon vaan syyllistänyt itseäni päätöksestäni tän parin päivän ajan. On niin mitään saamaton olo. Miksen mä voinut kolmea kurssia ottaa? Eihän se ole yhtään helpompaa aloittaa syksyllä ja vielä uudessa paikassa.

Saanko mä ees sairaslomaa kesäksi? Töitä en ole hakenut. Kunhan keksin tän sairauden päästäni, syömisvammailun myönnän, mutta mäkö muka masentunu? Kädessä kaksi vekkiä, jotka olisivat tarvinneet tikkausta. En minä viitsinyt herättää äitiä ja sanoa, että pitäisi lähteä päivystykseen. Mutta ei haavatkaan mitään kerro, kunhan leikin jotain teiniä: "yhyy, ahdistaa, pakko viiltää".

Housut ei pysy ylhäällä, vaaka väläytteli taas 35:lla alkavaa lukua. Nyt on kuitenkin tulossa viikonloppu: alkoholia ja ruokaa. Minä läskiporsas vedän varmaan taas parin kilon edestä. Tekisi vain mieli olla normaali ja olla välittämättä parin kilon painon heilunnasta, mutta kun en osaa. Enkä tiedä, mitä on oikeanlainen syöminen, ahmin tai kituutan.

Nyt kuitenkin hamsteria juoksuttamaan.

2012/04/08

I'm A Loser

Hyvää pääsiäistä vaan. Isovanhemmat oli tänään pääsiäislounaalla. Minä istuin huoneessani kun muut söivät kanaa ja sienikeittoa. Kahvittelemaan uskaltauduin vähäksi aikaa, vaikka kahvin sekaan laitettava maito pelottaakin. Mustana se vaan on pahaa, hyi kahvia yäk, mutta joskus sitäkin on opeteltava juomaan. Tylsiä juttuja, en jaksanut kuunnella, mutta hymyilin ja esitin ymmärtäväni.

Kun nuo vanhukset olivat lähteneet, söin sitten tuliaisiksi saadut suklaamunat ja tein tuttavuutta posliinijumalan kanssa. Taas, onhan tää melkeen jokapäivästä. Rahaakin menee kun ruoka on niin kallista, ahmin melkeen mitä vaan kun kohtaus iskee. Tee sentään pysyy sisällä.

Torstaina taas baarissa oksensin (tahattomasti), vaikken tilannetta muistakaan. Ehkei se Suomiviina sovi minulle, kun tulee kiskottua sitä sen verran reippaaseen tahtiin. Hamstraan kaapin täyteen siidereitä, muttei tee mieli kiskoa niitä.

Tiistaina alkava koulu stressaa ihan mielettömästi. Mietin jo, miten saan jätettyä kurssit kesken. Äikkää, matikkaa, psykaa. Matematiikan ehkä kestän, mutta äidinkieli esimerkiks työllistää ihan sikana. Nään jo itseni itkemässä teksiten kanssa pitkälle yöhön, kun en osaa kirjoittaa. Enkä mä tunne koulusta enää ketään, kaverit ja siskokin on jo kirjottanu, joten oon siellä ihan yksin ykkösten kanssa. Ahdistaa nytkin niin paljon ylihuominen, että voisin kaivaa terän esiin.

Lihon vain, vaikken syö juuri mitään. Tyttönikin huijaa minua ja sanoo, ettei me syömään olla menossa. Hah, mitä paskaa. Miksi me sitten istutaan ruokapöydässä koko ilta?

Hamsterikin vain nukkuu, vaikka se pitäisi päästää juoksemaan. Kaikki on nyt vaan eri mieltä mun kanssa kaikesta.