2021/02/28

How is it going?

Moikka pitkästä aikaa!

En ole näköjään kertonut kunnolla mitään sitten vuoden takaisen koronan alkamisen, joten päätin tulla tekemään kunnon kuulumispläjäyksen.


Voin sanoa, että mennyt vuosi on ollut rankka, niin kuin varmaan meillä kaikilla. Etenkin syksy ajoi minut jaksamisen kanssa aivan äärirajoille, mutta siitä huolimatta en turvautunut syömishäiriöoireiluun ja ihmettelen vähän itsekin miten hyvin jaksoin tuon pimeän ajanjakson.

Mutta, palataanpa ensin viime kevääseen: Hain yhteishaussa ammattikouluun. Jätin toistaiseksi haaveet ylioppilaslakista, kun lukion opetussuunnitelma menee taas uusiksi. Se tarkoittaisi minun kohdallani noin kymmentä uutta kurssia, minkä lisäksi yo-kokeita varten joutuisin kertaamaan kaiken, koska en muista kymmenen vuoden takaisista opinnoista yhtään mitään. Eikä lakilla itsellään oikeastaan mitään tee.
Pääsin opiskelemaan lääkealan perustutkintoa ja valmistun lääketeknikoksi viimeistään kahden ja puolen vuoden kuluttua. Minun olisi ollut mahdollista valmistua 1,5 vuodessa, koska lukiokursseista saan hyväksiluettua suuren osan, mutta halusin käydä koulua kevennetysti ja se onkin sopinut itselleni hyvin.




Kesä meni suht' normaalisti. Olin mökillä, näin kavereita ja kävin ratsastus-pilatesleirillä islanninhevostallilla.



Loppukesästä lopettelin Ketipinor-lääkitykseni ja vaikka söin tilalle melatoniinia, en nukkunut kunnolla pariin kuukauteen. Vaikka lopetinkin minimiannostuksesta ja senkin jälkeen vielä puolitin tabletteja, tuli alkuun lopetusoireena myös lievää pahoinvointia. Koen silti päässeeni helpolla ottaen huomioon, että olen käyttänyt kyseistä lääkettä alaikäisestä asti. Viime vuosina olen onneksi onnistunut pienentämään annosta omin päin (tietenkin lääkärin luvalla).



Huonot yöunet yhdistettynä pitkiin koulupäiviin ja iltaisiin menoihin tuntuivat alkuun erittäin uuvuttavilta. Siihen päälle vielä parit karanteenit ja ihmissuhdesotkut. Samaan aikaan terapeuttini jäi pitkälle sairaslomalle, joten olin käytännössä vailla minkäänlaista keskusteluapua. Pari kertaa kävin puhumassa koulupsykologille.
Kuvittelin jo, ettei pahemmaksi voi mennä, mutta ehei! Loppusyksystä kaverini kuoli yhteisten illanistujaisten päätteeksi. Ihmiset tekevät tyhmiä asioita humalassa. Hän ei onneksi ollut kovin läheinen, mutta sain (ja saan yhä) seurata parhaan ystäväni surua läheltä. Vamoksesta järjestettiin onneksi Helsingin kaupungin kriisityöntekijät juttelemaan kanssamme heti tapahtuneen jälkeen.

Joulukuun puolessa välissä siirryttiin koulussa kokonaan etäopetukseen. Eniten asiassa harmitti kouluruokailun jääminen, sillä en muutenkaan ole kovin hyvä arkiaskareiden hoidossa, saatika että nyt molemmat lämpimät ruoat tuli hoitaa itse. Onneksi poikaystäväni tykkää laittaa ruokaa, joten varmaan hänen ansiostaan ollaan säästytty nälkäkuolemalta :D Enkä voi pelkästään valittaa etäopetuksesta, onhan se nyt kätevää kun voi herätä varttia ennen koulun alkua ja luennon aikana istua kotisohvalla juomassa kahvia.

Yhteenvetona voisi siis sanoa, että ihan hyvin menee. Vaikka maailma päätti sysätä meille kivan pikku pandemian, eikä pääse nauttimaan kaikesta siitä mistä syömishäiriön kanssa jäi paitsi, en vaihtaisi päivääkään takaisin siihen helvettiin.