2015/04/28

Time To Say Goodbye

Musta tuntuu, että tän blogin loppu on nyt ja tässä.

Aloitin vuoden vaihteessa uuden "terveen" blogin, jossa mun ei pitänyt käsitellä syömishäiriötä ollenkaan. Oon kuitenkin kulkenut tän sairauden kanssa käsi kädessä jo niin monta vuotta, että tuntuu jotenkin pinnalliselta ja ei-omalta jättää aihe kokonaan mainitsematta.

Too Shy To Scream on mulle pelkkä sairautta ja sen käsittelyä. Mä en uskalla edes lukea vanhoja postauksiani. Kun muutaman kerran olen yrittänyt, en tunnista tekstien takaa itseäni, vain sairauden. Viimeisen vuoden kuluessa olen alkanut tuomaan omaa persoonaani esiin myös tässä blogissa, löytyy kuvia ulkomaanmatkalta, ostoksista, joulusta ja Helsingin talvisesta luonnosta. Ehkä hieman terveempiä ajatuksia.

Voi olla, että piilotan tämän blogin piankin. Sh-polin hoitajakin on vihjaillut, että saatan sairastuttaa tällä muita. En ole itse ikinä ajatellut asiaa, mutta en todellakaan halua olla mikään anorektikko-idoli kenellekään. Koska oikeasti elämä syömishäiriön kanssa on helvettiä. Kivaa olla laiha? Paino ei ole elämän mittari!

Jos siis haluat edelleen seurata matkaani kohti parempaa, kannattaa liittyä lukijaksi Meripihkaa-blogiini. Muiden juttujen ohella kirjoitan siellä myös paranemisprosessistani. Ehkä vielä jossain vaiheessa mulla on voimia toimia vertaistukena muille syömishäiriötä sairastaville, mutta nyt aion olla itsekäs ja keskittyä vain itseeni. Olisi ihanaa kuulla teistä myös uuden blogin puolella ♥

Tää on ehkä viimeinen postaus tänne. En pyytele anteeksi, mutta kiitän kaikkia jotka ovat kommentoineet ja kulkeneet rinnallani näinä vaikeina aikoina. Tästä matkasta kohti tervettä elämää ei tule helppoa, tulen käymään läpi helvetin, mutta pienin askelin mä tavoittelen tähtitaivasta. Oikeesti, mä todella uskon, että elämä voittaa!

HTTP://MERIPIHKA.NET

2015/04/24

So Light It Up

Mulla on parin päivän ajan ollut todella hyvä fiilis! Keskiviikkonakin lähdin polilta hymyillen ja lounaan jälkeen tein pitkän lenkin koiran kanssa (sitä metelin määrää kun Luna bongasi Venäjän suurlähetystön aidan takaa citykanin..) Tiistaina otin neidin mukaan nuorisoasemalle, jossa melkein koko keskusteluaika meni koiran puuhien tarkkailuun niin itseltä kuin työntekijältäkin :---D

Kuva © Instagram @nnouy

Puhelimen näyttö hajosi, joten eilen kiertelin keskustassa kyselemässä korjausta. Lumia 735:een ei ollut missään osia varastossa, joten menee ensi viikon alkuun ennen kuin saan älypuhelimen takaisin. Siihen asti käytössä on Nokian simpukkamalli 2760. Muistaajo kukaan? Miten sellainen saattoi joskus olla niiiiiiin hieno?

Nyt istun tässä blondi väri päässä. Pitää saada tukka kuntoon, koska lauantaina on voimauttavan valokuvauksen kuvauskerta! Yritin saada hiuksista harmaat, mutta nyt nää on siniset joten... Vähän jännittää joutua kameran eteen ja luovuttaa rakas Nikon toisen käsiin, mutta ootan innolla tulevaa päivää Suomenlinnassa. Ajattelin vielä käydä kaupungilla katsomassa jos löytyisi jotain kivoja koruja tai asusteita.

Lisäksi mainittakoon, että oon semi-ylpeä itsestäni, koska oon saanut vähennettyä oksentelua. (eilisilta meni päin peetä, mutta pakko taas koota itsensä) Oon tehny tarkkoja suunnitelmia päiville, jottei oireilulle jäisi niin paljon aikaa, nähnyt enemmän ihmisiä kuin kahteen kuukauteen, käynyt ulkona syömässä ja kahvilla. Oon myös miettinyt paljon itseäni ja suhdetta sairauteen. Miksi edelleen roikun tässä kiinni, aiheutan tahallani itselleni pahaa oloa ja samalla koko lähipiirini kärsii. Puolituntemattomien suusta kuulen, kuinka tekisi mieli auttaa. Vaikka ainoa, joka minut voi pelastaa olen minä itse.

2015/04/16

Your Words Against You

Luonnoksissa on 11 viestiä. Vaikea julkaista mitään, kaikki tuntuu jotenkin väärältä. En tiedä mihin suuntaan liikkua, mitä minä haluan. Seison tien risteyksessä enkä uskalla valita suuntaa. Oon ollut täällä ennenkin. Elän tyhjiössä, jossa aika ei liiku.

Mä oon ihan hukassa koulun kaa. Yritän käydä yhtä vaivaista matematiikan kurssia ja sekin tuntuu ylivoimaiselta. Oon aina ollu matemaattisesti lahjakas, enkä voi sietää oloa kun en osaa päätellä helponkaan tehtävän ratkaisua. Vastaus on aivan nenän edessä, mutta liian kaukana. Oon saanu reilun tunnin aikana kaksi tehtävää valmiiks ja poistun luokasta vihaten itseäni.

Edelliseen postaukseen tuli paljon kommentteja, joihin vastaan mieluummin tässä erikseen, kuin jossain sivulauseessa...

Joo ja sh: Ensinnäkin, osastojaksoni oli alun perinkin tarkoitus kestää vain tämän viikon maanantaihin. Alusta asti jossain sisällä piili tunne, ettei pari viikkoa vaikuta p***aakaan monen vuoden sairastamisen jälkeen, toinen puoli halusi ottaa hoidosta kaiken irti ja suostui lääkärin ehdottamaan lisä-nutriinkin. Onnistuin olemaan suurimmaksi osaksi myös oksentamatta, joten harmikseni voin sanoa, että paikka oli minulle oikeampi kuin kuntsari. Jälkeenpäin on turha jossitella: entä jos olisin mennyt kuntoutusyksikköön osaston kautta, eikä toisinpäin.

Ja kyllä, mä en varmaan ikinä opi. Samat virheet eri muodossa.

Voisin lisäksi kertoa maanantaisesta verkostopalaverista. Paikalla olivat siis sekä osaston- että avon lääkäri, sh-polin hoitajani, terapeuttini, nuorisoaseman työntekijäni sekä äitini. Menin aivan lukkoon, enkä saanut sanottua oikeastaan mitään koko kokouksen aikana. Lähete kuitenkin on lähtenyt psykan polille ja nuokkarin yksilöajat vaihtuu perhetapaamisiin. Vaikka asun kotona, vanhempani eivät ole olleet millään tavalla osallisia hoitooni yli kahteen vuoteen.

Nää päivät kotona on vaan lipunut ohitse. Välillä tuntuu, että koko osastollaoloaika on pyyhkiytynyt pois, että tammikuun puolesta välistä alkaa sumea jakso muistissa. Paitsi että yhtäkkiä olen x-kg painavampi. Tavaroiden purkamisen sain aloitettua vasta tänään.

Kello on kymmenen, mutta taidan lähteä vielä hetkeksi ulos istumaan, purkamaan ajatuksia ja hengittelemään rauhassa. Hyvää loppuviikkoa, etsikää itsenne ja olkaa lempeitä!

2015/04/08

Nothig nothing helps...

Mä lensin (jälleen kerran) ulos osastolta. Nyt en osaa kuin itkeä. Mä kuolen, mä kuolen tähän syömishäiriöön.


Tänään oon juonut pääni täyteen. Siiderillä saa hyvän humalan.


Vaaka näyttää suurinta numeroa yli vuoteen. Ei täst tuu mitään, luku on pakko saada pienemmäks.


En oo tarpeeks vahva taistelee tätä vastaan yksin. Saanko viiltää?