Back To Beginning

Niin siinä kävi, että päädyin Ulfåsaan sh-osastolle. Siirtoon oli moniakin syitä, oireilun olisi pitänyt vähentyä huomattavasti parin kuukauden kuluessa, enkä osannut pyytää hoitajilta apua kun sitä tarvitsin. Monena iltana itkeskelin hoitajille, ettei tää auta tarpeeks. Eikä hoitoa silloin kannata jatkaa, jos se ei tuota toivottua tulosta. Oon aivan ****tin pettynyt itseeni ja ensimmäinen ajatus oli, että laihdutan itseni hengiltä ja seuraava että rikon mun terottimen. Terve puoli kuitenkin voitti ja otin tarjotun osastopaikan vastaan ja siirryin jo heti samana päivänä.

Lääkäri puhui myös, että mun olisi saatava jotain muutakin kuin vain syömishäiriöhoitoa. Lähete lähtee tavalliselle psykiatrian polille, tarkotus ois kai että aloittaisin dkt-ryhmässä painoindeksistä huolimatta. Oon sen verran epävakaa.

Tänään oon vaan nukkunu yli puol päivää. On kuitenkin ollut vähän positiivisempi mieli eilisen epätoivon jälkeen. Ärsyttää ruokailuissa muiden potilaiden huono kunto, itse en halua korvata ruokiani nutreilla ja oon päässyt jo aikaa sitten yli kaikista piilotteluista ja ruoan levittelyistä lautasen reunoille. Iltapalalla otin karjalanpiirakan päälle munavoita margariinin ja juuston sijaan, koska teki mieli.

Ulkoilut on ryhmässä tuetusti hoitajan kanssa 2 x 15min. Aamupäivällä mua alko ärsyttää niin paljon, että ajattelin etten käy ulkona ollenkaan ennen kun saan mennä itsenäisesti. Lähin silti ennen päivällistä uudestaan mukaan. Joka ruokailun jälkeen istutaan puol tuntia yhteisissä tiloissa. Huoh, mutta kai se toimii kun en oo täällä ollessani oksentanut kertaakaan.

Panic

Tekis mieli kirjoittaa, mutta tätä lukee liian moni. Ilmeisesti osastotoveritkin, eikä mua kiinnosta jakaa ajatuksiani kenenkään tutun kanssa. Yritetään. Voin vaan sanoa, ettei mee hyvin. Oon edelleen kuntoutusosastolla, mutta jatko on vähän kyseenalaista. Liikaa oksentamista, minkä johdosta paino ei ole noussut tavotteiden mukaisesti. On se noussut, mutta... ei tarpeeksi. Et nyt pitäis vaan osata lopettaa toi paskamainen tapa. Ja ahdistus on niin huipussaan, että oon viime päivät vaan lähinnä itkenyt hysteerisesti ja pää sanoo, että tapa ittes. Yöllä valvoessani oon miettinyt, että kannattais lähtee hoitajan ehdotuksen mukaisesti päivystykseen, mutta kun sitten pitäisi olla samalla jotain tikattavaa...

Tuntuu niin epätoivoselta, että välillä tekis mieli mennä pariks viikoks Ulfåsan osasto-osastolle, sais tiiviimpää hoitoa. Mut sit menis tää hoitopaikka täällä, joka auttaa pidemmän päälle.. Ahdistaakin niin hirveesti, että Aurora ois lopulta varmaan oikein paikka. Viikon jakso siellä ois kuitenkin loppupeleissä yhtä tyhjän kanssa.

En osaa ajatella selkeesti ja iltalääkkeiden + tarvittavien jälkeen väsyttää niin hirveesti, että tuntuu kun oisin humalassa.

Liityin jäseneksi SYLI:in ja ilmoittauduin voimauttava valokuvaus -kurssille, joka alkaa huhtikuussa. Koulukin alkaa parilla kurssilla samoihin aikoihin. Luuseriolo kun vaihdan lyhyeen matematiikkaan, vaikka se onkin vain siitä syystä, että saisin lukion nopeammin alta pois. Mitä sen jälkeen, en tiedä kun en näe itseäni edes valkolakki päässä.

Huomenna hoitokokous, hoitajat tulee Ulfåsasta ja polilta kun oma on lomalla.