Lokakuun luontokuvia

Kävin sunnuntaina pitkästä aikaa valokuvaamassa lähitienoilla. Vähän harmittaa, että kaunein ruska jäi tänä(kin) vuonna kuvaamatta, mutta onneksi värejä löytyi vielä sieltä täältä. Kolme alinta lintukuvaa ovat parin viikon takaa, kun sääkin oli vielä selkeästi aurinkoisempi.

Sen pidemmittä puheitta, tässä tämä kuvapläjäys:

You can no longer live here

Juuri kun kuvittelin, että pohjakosketus on tehty ja pystyn ponnistamaan takaisin pintaa kohti, tuli verkostossa melkoinen uutinen: asumisyksikköni suljetaan kuukauden kuluttua ja pitäisi löytää asunto jostain muualta. Mulle oli asumisyksikön työntekijöiden puolesta jopa mietitty siirtoa tuetumpaan yksikköön, mutta byrokratia tuli vastaan.

Samasta syystä kuin Kokkolan Syömishäiriöklinikka jouduttiin lopettamaan, lopetetaan nyt myös nykyinen asumisvalmennusyksikköni - ja muutkin saman tarjoajan asumisyksiköt. Potilaita riittäisi, mutta kaupungit eivät enää osta palveluita ulkopuolisilta. Asiakaskadon myötä palveluita joudutaan karsimaan, koska ne eivät tuota tarpeeksi. Olen tähän asti ollut iloinen, että olen saanut asua kolmen solussa nyt jonkin aikaa yksikseni, mutta enpä arvannut, että sillä olisi näin suuret seuraukset.

askartelin kiivilinnun ovisilmäks

Pahinta tässä omalla kohdallani on, että verkostotapaamisessa ei keksitty mitään vaihtoehtoista järjestelyä. Helsingissä on aivan hirveät jonot asuntoihin jopa ykkös kiireellisyysluokassa, puhumattakaan sellaisesta jonne saisi jonkinlaista apua. Näillä näkymin joudun muuttamaan hetkeksi takaisin vanhemmilleni, enkä halua edes kuvitella miten tulen sopeutumaan takaisin tuttuun ympäristöön, joka merkitsee minulle suureksi osaksi vain sairautta.

Huomenna olisi tarkoitus omaohjaajan kanssa laittaa asuntohakemuksia. Yksikön päällikkö oli kuulemma jo laittanut tilanneselvityksen ja suosituksensa esimerkiksi Nuorisosäätiölle, joten toivottavasti jonkin kämppä irtoaisi lähiaikoina. Ajattelin katsoa asuntoa myös yksityisiltä tarjoajilta, mutta koska en opiskele tai käy töissä, olen yleensä viimeinen joka vuokralaiseksi valitaan. Nyt muun tuen puuttuessa olisi myös päästävä mahdollisimman lähelle tukiverkkoani aka vanhempiani, jotka "ikävä kyllä" asuvat eteläisessä kantakaupungissa, missä vuokra-asuntojen hinnat ovat aivan liian korkeat eläkkeelleni.

syksyn sumut parvekkeelta

Pahimmat tunnekuohut ja alkuhysteria on onneksi jo selätetty, joten uskalsin vihdoin tulla kirjoittelemaan tännekin. En seuraa politiikkaa, mutta sanonpa vaan että sote-uudistus on p*rseestä ja säästöt tehdään aivan vääristä kohteista. Mielenterveyspotilaat sysätään avohoitoon, mutta samalla viedään myös kaikki avohoidon palvelut. Mitä ihmettä?
Toivotaan, että noi tyypit eduskunnassa tietää mitä tekee. Toisaalta herää kysymys, että onko valtiolle helpointa ja halvinta, jos annetaan heikoimpien vain kuolla... Enkä nyt puhu edes omasta puolestani.

Ice cold

Istun suihkun lattialla ja annan kuuman veden ryöpytä niskaan. Mietin kuinka tuhlaan luonnonvaroja, kuinka paljon veden lämmittämiseen kuluu energiaa. Mutta mulla on kylmä, en edes muistanut että tällaista kylmyyttä on olemassa: se tunkeutuu luihin asti ja seuraa mukana aamusta iltaan. Lopulta siihen turtuu, läsnäolon huomaa vain kun kaverit ihmettelevät kylmiä käsiä. Eikä ulkona ole vielä edes pakkasasteita.

kävin sateessa kuvaamassa

"Noora, sä olet laihtunut. Miten menee?" - ihan OK...

Ei painoa oikeasti ole lähtenyt paria kiloa enempää ja ihmettelen, miten se muka näkyy ulospäin. Saan hetkittäin syömisistä kiinni, jolloin muutaman päivän aikana paino pompahtaa useamman kilon ylöspäin. Iskee paniikki ja alan taas oksennella. Ja silloin kun saan syötyä, astuu pakkoliikunta kuvioihin. Välillä naamioin sen Pokémon GO:n pelaamiseksi, välillä vain juoksen juoksen juoksen. Mutta sehän on ihan okei, kun paino liikunnasta huolimatta nousee? Enkä mä näytä enää anorektiselta, oon vaan hoikka. Tän kokoisena kuuluukin liikkua?

Kävin perjantaina labrassa, otettiin seitsemän putkea verta ja sydänfilmi.

Ensi viikolla on myös verkostotapaaminen, jolta en odota oikeastaan mitään. Joukko ihmisiä puhumassa mun asioista. Mutta mikä muka voisi muuttua, jos en itse jaksa tehdä muutosta? Mä yritän ja sen täytyy nyt vain riittää.