En parin viime viikon aikana ole juurikaan viettänyt aikaa kotona, enkä näin ollen ole ollut koneellakaan blogia päivittämässä. Taloyhtiön putkiremontin takia meteli on päivisin sitä luokkaa, ettei edes omia ajatuksiaan meinaa kuulla. Ymmärtänette että vietän aikaa mieluummin muualla kuin yksiössäni.
Yritin tehdä lettikiharat ja tässä lopputulos..
Edellä mainitun putkirempan takia itselläni on (onneksi) muutto edessä kuun loppupuolella. En ole uutta kämppää vielä nähnyt, mutta senkin olisi tarkoitus olla väliaikainen kuntoutuskotipaikkaa odotellessa. Postinumero säilyy samana eli toistaiseksi saan jäädä Etelä-Helsinkiin. Jei!
Ja mikä parasta! Kämppikseksi mulle muuttaa syyrianhamsterivauva Niinpal Gaugian Paha Pandemia, lempinimeltään "Demi". Haettiin neiti viime torstaina Turusta ja tällä hetkellä se majailee vanhempieni luona, mutta käyn joka ilta hamsteria moikkailemassa. Alkuun oon höpötellyt pikkuiselle tyhjänpäiväisiä ja tarjonnut herkkuja kädestä, jotta se tottuisi ääneeni ja hajuuni, mutta tänään aloitin käsittelyharjoitukset ja nostin Demin tyhjässä kaurahiutalelaatikossa leikkikehään. Neiti on tosi utelias ja jahtaustilanteita varoen nostin sitä välillä lattialta syliinkin. Ihanaa saada taas pikkuhampsteri kaveriksi parin vuoden tauon jälkeen!
Syömishäiriön kanssa tuntuu, että junnaan paikallaan mutta tänään terapiassa paino alkoi ensimmäistä kertaa
ikinä vitosella! Melkein-normaalipaino ei kuitenkaan tarkoita yht'äkkistä parantumista, sillä päivät pyörivät edelleen suureksi osaksi syömisen ympärillä. Nykyään tosin huolehdin ruoan välttelyn sijaan siitä, että saan päivän mittaan syötyä kaikki ateriat sopivin väliajoin. Jos polille on ehdittävä kymmeneksi, niin kello on soimassa seitsemältä, jotta saan kaikessa rauhassa syödä aamupalan.
Olen viime aikoina jaksanut paljon aktiivisemmin käydä Sylin kahvihetkissä ja kulttuuripajalla sekä nähdä ystäviä. Välipalojen mukaan ottaminen on nykyään luontevaa, mutta pääateriat on saatava syödä rauhassa kotona tai äidin kanssa. Kovasta yrityksestä huolimatta on myös niitä päiviä jotka menevät oireillessa tavalla tai toisella.
Lääkäriltä tuli tänään viesti että labratulokset (verikokeet ja ekg) ovat ennallaan, mikä tarkoittanee että monen vuoden aliravitsemuksesta huolimatta sydämen toiminta on palautunut normaaliksi. Uskallan siis alkaa liikkua niin kauan kun se ei mene pakkoliikunnan puolelle.
Myöhemmin päivällä tuli myös soitto päiväsairaalasta ja sain haastattelukäynnin ensi viikolle. Paikan vastaanottaminen tarkoittaisi kymmenen viikon päiväosastojaksoa, mikä tuntuu niin pitkältä ajalta etten osaa sitä edes hahmottaa. Vähän mietityttää tarvitsenko moista, koska oon mielestäni vihdoin saanut arjen rullaamaan. Samalla pitäisi osata myös päättää aloitanko puolen vuoden sisällä dkt:n (dialektinen käyttäytymisterapia), mikä tarkoittaisi nykyisen psykoterapian lopettamista tai jättämistä tauolle.
Liian paljon tapahtuu samaan aikaan...
