Spring awakening

Nyt kun kevään merkkejä on alkanut ilmaantua enemmänkin, olen innostunut taas kaivamaan kameran esille. Tämä Suomen kevät vain on sitä, että yhtenä päivänä aurinko paistaa ja on lähes kymmenen astettä lämmintä ja seuraavana aamuna tuleekin taas lunta. Kuitenkin, lokin kirkunaa kuuluu päivittäin, Uunisaareen pääsee taas lautalla ja nahkatakin on saanut kaivaa kaapista, joten kesäisiä tunnelmia alkaa pikku hiljaa heräillä.

Odotan kovasti, että luonto vihertyy; alkukevät kun on niin tylsää harmaata ja ruskeaa ainakin luontokuvauksen osalta (tai sitten olen mielikuvitukseton ja väärässä ympäristössä).

Tässä kuitenkin kuvapläjäys muutaman kuluneen viikon ajalta:

This isn't killing me

Paino laskenut kolme kiloa alle normaalin, vaikka en halua enää laihtua. Mua ahdistaa kuinka vaikeeta on syödä normaalisti ja tarpeeksi. Varsinkin kun olen yrittänyt aloittaa saliharjoittelua, niin tämä ei mene nyt yhtään oikeaan suuntaan. Pakko jättää liikkuminenkin taas pois, vaikka siitä tykkäänkin.

Syön aamulla puuroa, jonka seassa siemeniä ja maapähkinävoita, sekä hedelmän (tällä hetkellä mango on ♥) ja teetä. Jos jää makeannälkä niin päälle vielä keksi tai pari. Arkisin iltapäivällä iskee kuitenkin aivan suunnaton nälkä ja saatan syödä ison lounaan jälkeen kotiin päästyä välipalaksi banaanin, soijarahkaa ja puoli purkillista kikherneitä. Nukun päiväunet ja vedän sen jälkeen päivälliseksi suunnattoman ison annoksen ruokaa. Tai ainakin siltä tuntuu. Mä en juurikaan syö herkkuja, koska niitä ei tee mieli. Mutta tuntuu, että syön normaalia ruokaa räjähtämispisteeseen asti, eikä sekään riitä? Vertaan ateriasuunnitelmaan (jota en noudata) ja ylitän sen reippaasti. Ahdistaa, vaikka pitäisi kai vain kuunnella kropan nälkäsignaaleja ja toimia/syödä niiden mukaan.

Aivot kuluttavat energiaa ja päiväosastolla on koko ajan mietittävää, joten ei ihme että väsyttää. Aivotyöskentely voi lukemani perusteella olla jopa 20 prosenttia koko kulutuksesta. Ja tähän päälle pitäisi harrastaa liikuntaa, jotta "kivijalka" olisi kunnossa. Olen ottanut viikkotavoitteeksi harjoitella kotona olemista, koska paikallaan olo on itselleni vaikeaa ja kaikki vapaa-aika tekisi mieli jahdata Pokémoneja ympäri Helsinkiä. Kyllä, pelaan edelleen Pokémon Go:ta. (Ja nyt kesken tekstin kirjoittamisen tajusin, että pakko lähteä Pokéstopille, koska seitsemäs päivä ja mahdolisuus saada evolve-kivi.)

Nyt taas muutamana päivänä on tullut oksentaminenkin kehiin, ärsyttää tämmönen takapakki kun meni jo niin hyvin... Viikonloppu mennyt suoraan sanottuna ihan perseelleen: tuntuu että kaikki syöty pitäisi oksentaa, joten miksi syödä ollenkaan? Pitäisi saada stopattua tämmönen kaikki tai ei mitään -ajattelu. Jos syömiset ei suju täydellisesti kuusi kertaa päivässä, niin miksi toinen ääripää on olla syömättä ollenkaan tai ostaa repullinen ahm-oks -ruokaa vedättäväksi pöntöstä alas?

Vittu en jaksa tätä syömishäiriötä, mutta silti toimin just niin kuin se sanelee. En jaksa, en halua, mene pois! Oon niin loppu tähän kaikkeen.

Vertaistukea?

Päiväsairaalakuulumisia

Kolmas viikko päiväsairaalassa on nyt puolessa välissä ja olo on aika uupunut. Todella suuri muutos normaaliarkeeni on jo siinä, että joka aamu täytyy nousta ja lähteä jonnekin. Mielialat ovat huidelleet laidasta laitaan ja väsymysaste ylikierroksillä käymisestä "zombi-oloon".

Ensimmäinen viikko menikin vähän ohi ja totutellessa kun tuli yhtäkkiä niin paljon uutta. Olin ainoa joka sillä viikolla aloitti, minkä lisäksi omahoitajani oli poissa, joten yritin vain parhaani mukaan matkia muita ja olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan kun en uskaltanut kysyä (siinä yksi asia, jota tulisi harjoitella).

Ohjelma on aika tiivis: päivä alkaa aamupalan jälkeisellä aamukokouksella ja päättyy iltapäiväkokoukseen. Ryhmiä on kolme, joiden välillä on yleensä puoli tuntia vapaa-aikaa. On esimerkiksi pienryhmää, viikon suunnittelua, kuva- ja sanaryhmää ja taitovalmennusta. Lounasta käydään syömässä henkilöstöravintolassa.

Olen nähnyt lääkäriä, ja viime viikolla tehtiin mulle hoitosuunnitelma. Päätettiin että olen osastolla täydet kymmenen viikkoa ja kirjattiin ylös mun suurimpia haasteita, joiden eteen työskentelen. Koska koko hoitojakson ajan viikonloput mukaan lukien pitäisi pysyä päihteettömänä, aloitan lääkityksen sitä tukemaan.

Kahden viikon saldo: miljoona selfietä ja resting bitch -face

Syömisten kanssa ollaan sovittu, että saan syödä aamupalan kotona, jolloin suurimmaksi haasteeksi jää lounaan kokoaminen ja sen syöminen yhdessä muiden kanssa. Syömiset ovat menneet yllättävän hyvin ja olen jopa saanut mahdutettua toisen lämpimän aterian päivään, mikä on ennen korvautunut välipaloilla.

Iltaisin olen puuhaillut Demin kanssa ja usein se saa juosta vielä aamullakin vapaana sillä aikaa kun syön ja laittaudun. Eilen se ryöväsi mun iltapalan kikherneet kun istuin syömässä lattialla ja aamulla hamsteri löytyi naulakossa roikkuvan takin taskusta. Rasittava otus, mutta on sen touhuja niin hauska seurailla, nytkin se istuu sylissä syömässä parsakaalia.

Mutta nyt me toivotetaan hyvää yötä, koska huomenna on taas aikainen herätys. Onneksi kohta on viikonloppu, tää päiväossailu käy ihan työstä!