Keep on pushing back the dark

Valheita itselle, valheita paperille. On valkoisia ja tappavia, ja minä uskon molempiin. Todellisuus on jossain tuolla ja minä olen täällä keksimässä kaiken päästäni. Mielikuvitusmaailma keskellä Helsinkiä, seison Kampissa irrallaan kaikesta, mutta silti auringonpaisteessa. Jos huutaisin apua, tekisin sen niin hiljaa ettei kukaan varmasti kuule.

Tiedän mihin tämä johtaa, mutta annan tilanteen vain jatkua. Odotan motivaation puuskaa, jota ei varmaan ikinä tule. En tiedä miksi vastaan kaikkeen "en tiedä". Piiri pieni pyörii on liian tuttu leikki ja vihaan kuinka ympyrä hiljalleen pienenee ja pääset ulos vasta kun tulet syödyksi elävältä.

Mulla on olo, etten tiedä mitä tehdä. Mutta samalla tiedän tasan tarkkaan mitä mun pitäisi tehdä. Odottaminen tappaa. Kohta sisältäni kuoriutuu taas se valehteleva itsekeskeinen ihminen, joka en halua olla, se joka ei ole oikeasti minä ja silti jaamme yhteiset keuhkot, äänihuulet ja äänen.

En ole syönyt kunnolla sen jälkeen kun tulin purjehtimasta, ote on vain lipsunut pikkuhiljaa. Lounaaksi kelpaa tölkki kylmiä papuja, kaveri pakottaa Subiin ja leffassa popcornia. Päiväsairaalassa oli pakko syödä lounas, onneksi sieltä löytyi keittovaihtoehto ja salaattipöytä. Päivisjakso kuitenkin loppui viime viikolla ja tänään aloitin uudessa paikassa. Aamupala sentään sujuu, sillä sain päiviksen vikoina päivinä korjattua edes sen, mutta muuten yksinollessa oksennan ja itken kuinka perseestä tää sairaus on. Tai sitten mua vain inhottaa tai pelottaa ajatus ruisleivästä margariinilla, juustolla ja tomaatilla. Joten oon mieluummin syömättä, vaikka lounaasta on jo kuusi tuntia. Pari kertaa olen herännyt yöllä nälkään syömään jääkaapista kukkakaalin loput ja kikhernepurkin pohjat, jos en ole syönyt illalla tarpeeksi.

Mulla meni jo tosi hyvin, mutta heti kun ahdistus iskee on ensimmäinen ajatus lopettaa syöminen. Tein ehkä virheen kun katsoin To the bones:in Netflixistä, enkä ole lopettanut toisten syömishäiriöisten seuraamista Instagramissa.

Päiviksen vikalla lääkärikäynnillä mä vaan ajattelin, et kaiken minkä sanon, se kirjottaa loppulausuntoon. Joten välillä en uskaltanu sanoa mitään ja toisella hetkel pälätin vaan kaiken mitä päähän tuli. Diagnosoisin itseni idiootiksi. Sain myös tuloksia luustontiheysmittauksesta ja parempaan päin ollaan taas menty! Samalla sain kuitenkin myös jatkuvan labralähetteen, sillä valkosoluarvoja pitää kuulemma seurata.

Nainen sporassa katsoi mua pitkään ja loppumatkasta vältteli katsekontaktia. Sillä oli bulimiaposket, joten panin käytöksen sen piikkiin. Kyllä syömishäiriöinen syömishäiriöisen tunnistaa.

En jaksaisi hymyillä, mutta kyllä tää vielä tästä.

Oh no, Pokémon Go!

Olen kuluneen kuukauden aikana pelannut Pokémon Go:ta suorastaan kyllästymiseen asti. Saliuudistuksen, raidien ja legendaaristen pokémonien myötä pelaamisesta on tullut paljon sosiaalisempaa ja hauskempaa. Tätä yhteisöllisyyttä on vaikea selittää, mutta mun mielestä on hienoa kun parhaillaan lähes 50 ihmistä kerääntyy yhdessä taistelemaan (eli hakkaamaan typerännäköisinä puhelimiaan) ja toisia onnitellaan kun joku onnistuu saamaan raid bossin kiinni.

Oon ite kävelly tähän asti lähinnä yksinäni, mutta nyt raideilla tulee vastaan tuttuja kasvoja ja oon uskaltanut juttelemaan monien vieraiden ihmisten kanssa. Muutama on myös ilmoittanut lukevansa mun blogia, minkä takia ylipäätään kehtasin tehdä tämän postauksen.

Myönnän, että mun innostus on mennyt välillä vähän yli, sillä pari kertaa oon ollut myöhässä päiväsairaalasta, koska olen matkalla poikennut raideille. Oon myös ekaa kertaa ostanut peliin tavaroita ja lisää tilaa oikealla rahalla, minkä lisäksi hankin Pokémon Go Plussan. Että se siitä ilmaisesta sovelluksesta!

En kauheen ahkerasti seuraa peliin liittyviä uutisia, joten keräsin yksi viikonloppu ihan hiki hatussa kaikki Suomesta saatavat Unownit (E,U,R,O, P), kun luulin että ne muuttuu sen jälkeen lähes mahdottomaksi saada. Kuitenkin niitä on tullut vielä säännöllisesti vastaan, joten turhaan asiasta huolehdin. Sen sijaan mun pitäis kiirehtiä saamaan vielä muutama pokémon lisää pokédexiin, koska kolmannen generaation tullessa jotkut vanhat poksut ilmeisesti katoaa. Oon nyt kuitenkin tyytyväinen siihen, että sain pyydystettyä legendaarisia lintuja useampia kutakin.

Saa nähdä kuinka innostus pysyy yllä, kun ilmat alkavat viiletä. Viime syksynä ja keväänä pärjäsin kosketusnäyttösormikkailla, mutta talvella avasin sovelluksen oikeastaan vain sporamatkoilla. Salejakaan ei huvita yksin kaataa jos on kauhean kylmä, ja katsotaan kuinka kauan raideille riittää porukkaa. Mewtwo:ta vielä odotellessa :)

Kuka muu myöntää vielä pelaavansa? Millä levelillä ootte ja ootteko onnistuneet nappaamaan legendaryja?

I'm in the Archipelago and I know I'm still alive

Purjehduspostaukseen tuli muutenkin jo niin paljon kuvia, että päätin kerätä reissussa otettuja luontokuvia ihan omaan postaukseensa. Olin siis heinäkuussa viikon verran saaristossa purjehtimassa ja Nikon kulki tiiviisti mukana. Kuvia on enimmäkseen kasveista, mutta varoitan jo nyt, että mukana on myös yksi otos rantakäärmeestä, joten älkää käärmekammoiset pelästykö ja heittäkö puhelinta vahingossa kädestänne (kuten itse meinaan aina tehdä).

Toivottavasti tykkäätte!

Saan ehkä vihdoin hankittua uuden tietokoneen seitsemän vuotta vanhan tilalle. Olisi kiva päästä kokeilemaan myös kuvanmuokkausta jollain muulla ohjelmalla kuin ilmaisen Photo Filtren vanhalla versiolla. Kuvien editointi on nykyään niin suuri osa valokuvausta, että olisi jo aikakin alkaa keskittyä myös siihen puoleen ja opetella kuvaamaan raw:illa.