She burns like the sun

Olen ollut aika hissuksiin somen puolella viime viikkoina ja osa kavereistakin on huomannut, että olen ollut vielä tavallistakin huonompi vastaamaan viesteihin. Mulla ei kuitenkaan mene huonosti, olen tarvinnut vain omaa aikaa. Lisäksi olen nähnyt ystäviä, joiden kanssa ei ole hetkeen hengailtu.

Olen miettinyt mennyttä ja tulevaa, mutta yrittänyt pääsääntöisesti elää tässä hetkessä tehden sitä mikä toimii. Dkt (dialektinen käyttäytymisterapia) on pakottanut tarkastelemaan tunteita ja miettimään tekemisiäni kahteen kertaan.




Värjäsin hiukset taas hattaran vaaleanpunaiseki. Väri on ärsyttävä ylläpitää, mutta tää niin sopii kesään. Ostin halvimman mahdollisen hoitoaineen, jonka löysin, ja sekoitan siihen aina muutaman pisaran pinkkiä suoraväriä. Tulee huomattavasti halvemmaksi, kuin ostaa pastelliväriä.



Syömishäiriön suhteen menee taas paremmin kuin pitkään aikaan. Paino on ollut normaalissa jo jonkin aikaa, enkä ole oksentanut moneen viikkoon. Mikään ruoka-aine ei tunnu liian pelottavalta ja oon jopa pettynyt, kun en jaksanutkaan eilen lähteä kaverin luokse Tampereelle ja Аmarillon uusi vegehamppari jäi kokeilematta. Välillä kuitenkin lipsahtaa ja aterioiden väliin saattaa jäädä kuusikin tuntia, joten nälkäsignaaleihin ei ole todellakaan luottamista.

Vöner ja soijaleikkele, joka maistuu lauantaimakkaralta ♥

Demillekin kuuluu parempaa. Sille on kasvanut uutta karvaa lähteneen tilalle, eikä se näytä enää kaljulta rotalta. Ihan entisensä se ei ole vieläkään, mutta onneksi lemmikin takia ei enää tarvitse stressata niin paljon.



Mun unirytmi on ollut aika sekaisin, mutta pistetään se valoisuuden ja Netflixin (ja kaverien) piikkiin. Onneks en oo ainoo, joka nukkuu vähän miten satuu, mutta ennen puolta päivää ois kiva jo hereillä, ettei päivä mene kokonaan ohi.




Tuntuu, että elämä on parempaa kuin pitkään aikaan. Pystyn aidosti nauttimaan asioista ja hymyilen helposti. Shorteissa ja t-paidassa näyttäytyminen ei aiheuta ahdistusta, ellei joku kadulla katso pidempään. Tykkään kodistani ja sen pienestä parvekkeesta, tästä kaupunginosasta ja naapureista. Vähän harmittaa, että Lunaa ja muuta perhettä nähdäkseen pitää matkustaa 40 minuuttia sporassa (kyllä, helsinkiläiselle pitkä aika), mutta onneksi siskot ovat aina myöntyneet kun olen kysynyt saanko viettää koiran kanssa aikaa.




Ei kai tässä muuta. Nauttikaa aurinkoisista päivistä ja muistakaa käyttää aurinkorasvaa! Mä poltin
eilen selkäni aika pahasti ja voin sanoa, ettei tunnu kivalta.

Kevätaamun luontokuvia

En ole käynyt kuvaamassa moneen kuukauteen, mutta nyt kun luonto alkaa muuttua taas värikkääksi ja puhjeta kukkaan, olen parina päivänä käynyt lähistön puistoissa kiertelemässä kameran kanssa.

Tänään aamulla olin hereillä jo auringonnousun aikaan, joten kuuden maissa päätin tehdä pienen kierroksen lintujen laulaessa. En kuitenkaan onnistunut bongaamaan lintuja, joten otin kuvia vain kasveista.








Aamuauringossa kulkeminen ympärilleen katsellen ja valokuvaten oli todella rauhoittavaa ja päätin, että ainakin pari kertaa kesän aikana täytyy jaksaa nousta ulkoilemaan auringonnousun aikaan.

Valokuvaus on vaan niin mukavaa, kunhan ei ala liian itsekriittiseksi.