En ole käynyt kuvaamassa moneen kuukauteen, mutta nyt kun luonto alkaa muuttua taas värikkääksi ja puhjeta kukkaan, olen parina päivänä käynyt lähistön puistoissa kiertelemässä kameran kanssa.
Tänään aamulla olin hereillä jo auringonnousun aikaan, joten kuuden maissa päätin tehdä pienen kierroksen lintujen laulaessa. En kuitenkaan onnistunut bongaamaan lintuja, joten otin kuvia vain kasveista.
Aamuauringossa kulkeminen ympärilleen katsellen ja valokuvaten oli todella rauhoittavaa ja päätin, että ainakin pari kertaa kesän aikana täytyy jaksaa nousta ulkoilemaan auringonnousun aikaan.
Valokuvaus on vaan niin mukavaa, kunhan ei ala liian itsekriittiseksi.
Kauniita kuvia :)
VastaaPoistaKauniita otoksia! Tosi taitava kuvaaja olet!
VastaaPoista