Luonnoksissa on 11 viestiä. Vaikea julkaista mitään, kaikki tuntuu jotenkin väärältä. En tiedä mihin suuntaan liikkua, mitä minä haluan. Seison tien risteyksessä enkä uskalla valita suuntaa. Oon ollut täällä ennenkin. Elän tyhjiössä, jossa aika ei liiku.
Mä oon ihan hukassa koulun kaa. Yritän käydä yhtä vaivaista matematiikan kurssia ja sekin tuntuu ylivoimaiselta. Oon aina ollu matemaattisesti lahjakas, enkä voi sietää oloa kun en osaa päätellä helponkaan tehtävän ratkaisua. Vastaus on aivan nenän edessä, mutta liian kaukana. Oon saanu reilun tunnin aikana kaksi tehtävää valmiiks ja poistun luokasta vihaten itseäni.
Edelliseen postaukseen tuli paljon kommentteja, joihin vastaan mieluummin tässä erikseen, kuin jossain sivulauseessa...
Joo ja sh: Ensinnäkin, osastojaksoni oli alun perinkin tarkoitus kestää vain tämän viikon maanantaihin. Alusta asti jossain sisällä piili tunne, ettei pari viikkoa vaikuta p***aakaan monen vuoden sairastamisen jälkeen, toinen puoli halusi ottaa hoidosta kaiken irti ja suostui lääkärin ehdottamaan lisä-nutriinkin. Onnistuin olemaan suurimmaksi osaksi myös oksentamatta, joten harmikseni voin sanoa, että paikka oli minulle oikeampi kuin kuntsari. Jälkeenpäin on turha jossitella: entä jos olisin mennyt kuntoutusyksikköön osaston kautta, eikä toisinpäin.
Ja kyllä, mä en varmaan ikinä opi. Samat virheet eri muodossa.
Voisin lisäksi kertoa maanantaisesta verkostopalaverista. Paikalla olivat siis sekä osaston- että avon lääkäri, sh-polin hoitajani, terapeuttini, nuorisoaseman työntekijäni sekä äitini. Menin aivan lukkoon, enkä saanut sanottua oikeastaan mitään koko kokouksen aikana. Lähete kuitenkin on lähtenyt psykan polille ja nuokkarin yksilöajat vaihtuu perhetapaamisiin. Vaikka asun kotona, vanhempani eivät ole olleet millään tavalla osallisia hoitooni yli kahteen vuoteen.
Nää päivät kotona on vaan lipunut ohitse. Välillä tuntuu, että koko osastollaoloaika on pyyhkiytynyt pois, että tammikuun puolesta välistä alkaa sumea jakso muistissa. Paitsi että yhtäkkiä olen x-kg painavampi. Tavaroiden purkamisen sain aloitettua vasta tänään.
Kello on kymmenen, mutta taidan lähteä vielä hetkeksi ulos istumaan, purkamaan ajatuksia ja hengittelemään rauhassa. Hyvää loppuviikkoa, etsikää itsenne ja olkaa lempeitä!
Voi Noora. Noissa risteyskohdissa on kamalaa seistä kun ei oikeasti tiedä että mihin suuntaan sitä pitäisi lähteä. Itelläkin vähän samanlaiset fiilikset tällä hetkellä.
VastaaPoistaParaneminen olisi ehdottomasti se parempi vaihtoehto tulevaisuuden kannalta mutta se vaatii vaan niin helvetinmoista työtä! Enkä tiiä riittääkö munkaan voimat yksin siihen.
Onneks mulla on huomenna ekaa kertaa lääkärin ja sairaanhoitajan tapaaminen psyk.polilla ja toivon todellakin että sieltä saisi jotain apua.
Toivottavasti nyt säkin saat jotain sellasta apua josta olisi sulle hyötyä!!
Voimia<3
Varmaankin hyvä juttu valjastaa nyt perhe tiiviimmin tueksesi. He ovat kuitenkin enemmän kuin huolissaan, ja aistivat sekä näkevät kärsimyksesi vierestä päivittäin. Sitäpaitsi tänäpäivänähän perhettä pidetään toipumisen kannalta yhtenä olleellisena tukipilarina. Ehkäpä sieltä psyk.poliltakin löytyisi uusia ideoita, ja jospa se dkt-terapia-projekti etenisi. Olosi on varmaan sumea, mutta jatka Sinä rauhassa hengittelyä ja pohdiskelua, valaistuvissa kevätilloissa... Ja ota vastaan apu jota Sinulle yritetään räätälöidä ja tarjotaan.
VastaaPoistaHyvää loppuviikkoa Sinullekin! <3
Paljon voimia Noora, kaikki järjestyy vielä saat nähdä!
VastaaPoistaAikuisuus vaatii aikuisen vastuunottoa. Ehkä sun kohdalla haasteena on just tuo, et ole tehnyt valintaa suunnasta. Toipuminen on mahdollista, KAIKILLE, mutta se vaatii valintoja. Varmaan niin kauan kuin sitä suuntaa hapuilet noin paljon, on myös vaikea nähdä mahdollisuuksia, mitä voi tehdä itse, tietysti asianmukaisella tuella. Mutta en tiedä ketään, joka olisi toipunut ilman omaa vahvaa tahtoa ja siihen sitoutumista, sitä ei korvaa mitkään seinät tai toiset ihmiset. Sulle on tarjottu seiniä ja pystyssäpitoa, mutta julkisella hoidolla on rajansa. Ehkä nyt olisi aika ottaa niitä askelia omin jaloin, eikä miettiä, miksi se ei onnistu.
VastaaPoista