A few food pics

Eräs anonyymi joskus lähiaikoina kysyi, että miksi tietoisesti syön liian vähän ja pidän itseni alipainoisena. Sanotaanko vaikka niin, että se kuuluu sairaudenkuvaan. Itseni kohdalla olen lisäksi huomannut, että liian isot askelet johtavat vielä suurempiin takapakkeihin. Parantuminen vaatii kärsivällisyyttä ja omien mukavuusrajojensa ulkopuolelle astumista, mutta koska mulla ahdistuksenhallintakeinot ei vieläkään ole ihan hanskassa, niin näen paremmaksi edetä pienin askelin.

Kotioloissa olen nykyään vegaani, mutta muualla en ole niin tarkka ruokavaliostani: mummolassa söin ruokakermalla jatkettua sosekeittoa, karjalanpiirakan munavoilla ja Italiassa meni jäätelöä ja pizza ihan normaalilla juustolla. Kokonaisen keitetyn kananmunan syöminen aamupalalla pisti kyllä oksettamaan (ei oksentamaan). Tuntuu pahalta vaatia muilta, että mulle pitäisi tehdä jotain spesiaaliruokaa kun jo lakto-ovovegetaarinen ruokavaliokin tuntuu aiheuttavan liikaa päänvaivaa. Kauppojen kasviproteiinivalikoima onneksi kasvaa koko ajan, mutta miten houkuttelet vannoutuneen lihansyöjän kokeilemaan esimerkiksi nyhtökauraa, kun se jo ennen maistamista leimataan pupunruoaksi?

Mutta nyt näihin kuviin syömistäni aterioista, jotka olen kirjannut terapeutilleni Recovery record -sovellukseen:

Yllä tofu-hapanimeläkastiketta nuudelien kanssa, söin tota muutamana päivänä myös kurkumalla ja kardemummalla maustetun basmatiriisin kanssa; tomaattista papu-linssikiusausta, johon laitoin ihan liikaa valkosipulia; papulasagnettea, jossa oli valkoisia- ja kidneypapuja, tomaattimurskaa ja oluthiivahiutaleista ja ruokakermasta tehty "juusto"kastike; härkis-kaalilaatikkoa tuli kerralla niin paljon, että suosiolla sulloin osan pakasterasioihin.

Alla misokeittoa aka kaupan valmista misotahnaa, jonka sekaan heitin tofua, nuudelia, merilevää ja porkkanaa; pehmeästä tofusta tehtyä "munakokkelia", johon kananmunamaisen maun saa mustasuolalla; sushiburrito, koska sen tekeminen on helpompaa kuin normi-sushin: levärullan sisään vaan riisi ja täytteet ja antaa mennä. Seuraavana päivänä en tosin jaksanut edes rullata aineksia ja söin kaiken erikseen, mutta hyvää oli silti.

Musta on muuton myötä paljastunut tosi laiska kokkaaja, joten oon uskaltanut kokeilla uusia valmisruokia. Vegehamppari vaati lisäksi Ikean kasvispyöryköitä ja leipää, koska eihän tossa oikeasti ole kuin yksi papupihvi parin höttöleivän välissä, vaikka hampurilaisen (iik!) nimeä kantaakin. Toisen kuvan falafel-wrappeja voisin syödä useamminkin, jos eivät olisi niin hintavia. Seitan-makaronilaatikkokin oli hyvää, mutta riisipuuroa en osta toista kertaa. Miksi se on pitänyt tehdä kookosmaitoon?

Välipaloiksi mä syön lähes aina karkkia, keksiä, suolapähkinöitä tai muuta ei-niin-täyttävää. Jogurtti, rahka tai välipalapatukka on kätevä ottaa mukaan, jos pitää syödä vaikka matkalla, terapiassa tai pajalla. Mantelikakkupalan otin Ikeassa kaverin seuraksi ihan ex tempore, vaikka olin jo valmiiksi täynnä kotona syödystä päivällisestä. Hetken jouduin miettimään, sillä moinen ei olisi ollut mahdollista vielä puoli vuottakaan sitten. Jälkeenpäin fiilis oli kuitenkin, että okei, oli hyvää ja himaan päästyä syön iltapalan karsimatta siitä mitään. Normaalia! Vikan kuvan Quest Baria kokeilin testasin kertaa ja jäi myös viimeiseksi kokeiluksi, en tajua miten noita niin hehkutetaan.

Viimeisenä muutama huonolaatuinen kuva Italian-matkalta ja vähän negatiivisempaa tekstiä. Jouduin poikkeamaan normaaleista syömistottumuksista ja se tuotti tietysti ahdistusta. Pari kertaa jäin jopa mieluummin yksin kämpille syömään äidin tekemää ruokaa kuin lähdin muiden kanssa ravintolaan. Silti söin matkan aikana myös jäätelöä ja pitsaa, kuten olin etukäteen suunnitellut. Vaikeinta oli kuitenkin, kun en osannut päättää mitä haluan ja muut olivat jo tilaamassa. Shoppailureissun aikana kun piti löytää jotain nopeaa syötävää ja piti lasin takaa valita valmiista vaihtoehdoista, niin meinasi iskeä paniikki kun vitriinin takana olevissa pikkukylteissä luki vaan vege sitä ja tätä, eikä tietoa mitä kyseinen leipä tai tortilla sisältää. Yhden välipalan jätin myös kokonaan väliin päättämisenvaikeuden takia, mutta onneksi sain silloinkin maistaa pikkusiskojen kaakaoista vähän..

Olisi kiva päättää postaus mukaviin sanoihin, mutta koska pari viimeistä päivää on mennyt lähinnä pönttöä halaillessa, niin jätetään tsemppilauseet myöhemmäksi kun voin niihin taas itsekin samaistua. Käytiin me tänään sentään äitin ja nuoremman siskon kanssa sushilla ja oon asennoitunut syömään vielä ison iltapalan, joten yritystä löytyy.

Tsemppiä kaikille taistelijatovereille! Tykkäättekö tän tyylisistä postauksista, vai jätänkö nää kännykällä otetut ruokakuvat suosiolla pois?

PS. En julkaise tänne kuvia oksennetuista ruoista. Haluan olla rehellinen ja aina ei toipumisen kanssa mene ylämäkeen, joten jos välillä kirjoitan vähän sairaammista ajatuksista, niin antakaa anteeksi älkääkä pliis triggeröitykö niistä.

Fight for you

Ruokapostaus taas siirtyy, koska halusin tulla päivittelemään kuulumisia. Tällä kertaa vähän sitä sun tätä ja ajatuksia syömishäiriöön liittyen.

Mitään erikoisempaa ei  viikon aikana ole tapahtunut ja se sopii mulle hyvin, koska normaaliarjesta selviytyminen ruokailuineen on jo haaste itsessään. Oon kuluneen viikon aikana keskittynyt pelkästään siihen, että ateriat toteutuu ajallaan tarpeeksi isoina annoskokoina, mikä on verottanut muita tekemisiä aika rajusti. Kuulemma näytän nykyään jo normaalipainoiselta, mutta painon kanssa on silti vielä töitä tehtävänä.

En ole käynyt pajalla tai Syömishäiriöliiton ryhmissä, mutta muutamaa kaveria olen nähnyt. Sekin on mulle jo omanlaisensa saavutus, sillä väsyn helposti muiden ihmisten seurassa. En voi kuitenkaan lakata hymyilemästä, kun ajattelen mitä Ella Kaivarissa ulkoilun jälkeen sanoi: että tuntuu, kuin hän tässä parin vuoden aikana olisi vihdoin saanut kaverinsa takaisin. En ehkä ole se sama Noora kuin joskus ala-asteella, mutta tietyt luonteenpiirteet ilmeisesti säilyvät.

Joskus ajattelin, että syömishäiriö ja minä ovat sama asia, mua ei olisi haitannut vaikka anoreksia olisi vienyt multa hengen. Vääristyneet ajatukset olivat niin tiukassa, etten tunnistanut niitä omista mielipiteistäni jos sellaisia edes oli. Ja osaston aikaisten lääkemäärien ja aliravitsemuksen takia multa on pyyhkiytynyt useampi vuosi muistista. Nyt lähes 25-vuotiaana ei todellakaan ole kiva herätä todellisuuteen, jossa lukio on edelleen kesken ja eläkettä leikataan, vaikka nykyinenkään ei meinaa riittää asumismenoihin. Ilta-sanomien sivuilla kommentoidaan, että oisko kannattanu tehä duunii. No ois, jos siihen olisi pystynyt.

Ja ihan muihin asioihin. Mainitsen nyt täälläkin ihan erikseen, kun muutama kaveri on ihmetellyt mihin mun nenärengas on kadonnut. Päätin ottaa septumin pois käytännön syistä, koska näin pakkasten saavuttua se tuntuu vain lisäävän nenän valumista ja hukun jo muutenkin nenäliinoihin. Mä oon aina Petteri punakuonona vähänkin kylmemmällä kelillä (josta rakas Ellakin tiistaina muistutti), eikä kylmää johtava titaanikoru ainakaan paranna tilannetta.

Kuvista kiitokset Joonakselle. Ja kuka sanoi, ettei exän kanssa voi olla vaan kavereita? Meillä on Joonaksen kanssa aina tosi hauskaa yhdessä, ollaan edelleen tekemisissä vaikka erottiin jo pari vuotta sitten. Eron jälkeen oli tietenkin omat vaikeutensa ja piti ottaa etäisyyttä, mutta nykyään toi mies on yks mun parhaista kavereista. Ens torstaina lähdetään yhdessä risteilylle Tukholmaan, mikä on oikeestaa aika jännää, sillä vaikka oon lähes joka kesä käynyt omalla purjeveneellä Ruotsissa, niin laivalla oon sinne matkustanut viimeksi lukion ykkösristeilyllä ja kavereiden kanssa vain kahdesti.

Nyt tuli jo ehkä liikaakin asiaa yhteen postaukseen... Mutta mä jatkan kohta sunnuntai-iltaa kattomalla Saaran eilistä esitystä Brittien X-factoryssä. Mulla on oma mielipiteeni kyseisestä laulajasta, mutta jeh, torilla tavataan!

Joulukorttien askartelua

Meillä on muodostunut jo perinteeksi, että käyn joulun alla isovanhempieni luona askartelemassa mummin kanssa joulukortteja. (Tässä vanhat vuosien 2014 ja 2015 korttiaiheiset postaukset.)

Lähdin torstaiaamuisesta fysioterapiaryhmästä hieman etuajassa, jotta ehdin Järvenpään junaan ja perille isovanhemmille lounasaikaan. Saan joka vierailulla ainakin kerran syödä sosekeittoa, koska syömishäiriön ollessa pahimmillaan en oikeastaan muuta suostunut edes syömään. Ilmeisesti porkkanasosekeitto lasketaan mun lemppariruokiin ja tälläkin kerralla sitä oli tarjolla.

Mutta aiheeseen: muistelin, että viime vuonna Prismassa oli ollut joulukorttitarvikkeita hyvin tarjolla, mutta siellä käydessä ei mukaan tarttunut kuin muutamat lumihiutale- ja Hyvää joulua -tarrat. Käytiin sitten Taitaville-liikkeessä (jossa on muuten todella hyvä palvelu) ja saatiin hankittua korttipohjat, tarvittavat kartongit, nauhat ja muut. Illalla huomattiin, että edellisvuotinen puikkoliima oli kuivunut, joten kipaisin reippaana nuorena Prismaan hakemaan uuden, jolloin korttipohjiakin oli näköjään tullut lisää.

Korteistahan voisi tehdä kaikista samanlaisia, sillä vastaanottajilla ei tietenkään ole käsitystä minkälaisia kortteja muille on lähetetty. Tehtiin kuitenkin tänäkin vuonna muutamia erilaisia. Mä olin "pääaskartelija", tein mallit ja piirsin kaavat, mutta ideat kortteihin sain kuitenkin vasta vähän googlailtuani.

Tehtiin yhteensä 50 korttia, joista yhden vein jo entisen asumisyksikön toimistolle. Omaohjaajani saa kuitenkin vielä ihan oman korttinsa. Yhden kortin meinasin lähettää myös syömishäiriöklinikalle, vaikken siellä ole vuoteen ollut asiakkaana.

Seuraavaksi liitän kuvia tehdyistä korteista, joten Jemppu, Oona, Himppu, Ella, Liisa, Joonas, Andrea, Tuija ja muut tutut lopettakaa lukeminen tähän!

Hyvää joulunodotusta kaikille :) Nyt kotiin päästyäni tajusin, että mulla ei ole kunnon joulukalenteria, joten kuvakalenterin lisäksi pitää jostain metsästää vielä suklaakalenteri!

Alone but not lonely

Olen kuluneen viikon aikana vain istunut masentuneena jätesäkkien ja banaanilaatikoiden keskellä, siivonnut ja sisustanut uutta yksiötäni. Mitään uutta-uutta ei kuitenkaan kannata ostaa, sillä putkiremontin takia helmikuun jälkeen on taas muutto edessä.

Italian-matkan jälkeen jouduin palaamaan tukiasumisen päätyttyä uuteen tyhjään asuntooni. Minulla oli edelleen myös tukiasunnon avaimet hallussani, joten lentokentältä lähdin mieluummin yöbussilla Vuosaareen sillä en kestänyt ajatusta yksin vieraassa paikassa. Perillä ei ollut yhtään sen tutumpi olo, sillä melkein kaikki yksikön kalusteet oli jo viety pois. Kello oli jo yli puolenyön, mutta raahasin televisioni olohuoneeseen saadakseni edes ostos-tv:stä seuraa. Ohjaajani saapui aamulla ja kasattiin mun loput tavarat autoon.

Toisaalta olen iloinen, että pääsin takaisin "kotiseuduilleni" Etelä-Helsinkiin, joten vaikka olo uudessa asunnossa on välillä vähän orpo, niin aikakin ympäristö on tuttu. Olen omillani, mutta vanhempien luokse kävelee alle viisi minuuttia. Yhdeksi yöksi sinne viime viikolla jo pakeninkin... Parasta on, että voin hakea Luna-koiran luokseni kun siltä tuntuu ja tietysti julkiset liikenneyhteydet: jos myöhästyy sporasta, pääsee vaihtoehdolla B silti suht' ajoissa perille.

Viime viikon tiistaina käytiin Oonan kanssa Katajanokalla Mielenterveysmessuilla. Oli ihan kiva kierrellä ja kuunnella tietoiskuja, mutta itselleni en oikeastaan löytänyt mitään uutta tukemaan omaa kuntoutumistani. Pitäisi vain aktiivisemmin jatkaa SYLI:n ja kulttuuripajan ryhmissä käymistä.

Tänään (tai eilen, nyt kun eletään jo torstaita) kävin kuvaamassa Brian & Helvetin Perunan keikkaa ja tykkäsin tuoreen punk-bändin vedosta kovasti. Viimeisestä keikkakuvauksesta on jo melkein vuosi, joten oli kameran asetusten kanssa vähän säätämistä. Toivottavasti sain Mirolle edes pari julkaisukelpoista kuvaa...

Huomenna (tänään) suuntaan aamupäiväisen fysioterapiaryhmän jälkeen isovanhempien luokse Järvenpäähän muutamaksi päiväksi. Ollaan jo parina viime vuotena askarreltu mummin kanssa yhdessä joulukortteja, joten nyt olisi taas tarkoitus käydä ostamassa tarvikkeet ja laittaa korttipaja pystyyn!

Seuraavaksi voisin taas postailla ruokakuulumisia, olen taas uskaltanut kokeilla kaikkea uutta! Ensi viikkoon, yritän kirjoitella useammin kunhan saan arjen uudessa kämpässä sujumaan :)