A few food pics

Eräs anonyymi joskus lähiaikoina kysyi, että miksi tietoisesti syön liian vähän ja pidän itseni alipainoisena. Sanotaanko vaikka niin, että se kuuluu sairaudenkuvaan. Itseni kohdalla olen lisäksi huomannut, että liian isot askelet johtavat vielä suurempiin takapakkeihin. Parantuminen vaatii kärsivällisyyttä ja omien mukavuusrajojensa ulkopuolelle astumista, mutta koska mulla ahdistuksenhallintakeinot ei vieläkään ole ihan hanskassa, niin näen paremmaksi edetä pienin askelin.

Kotioloissa olen nykyään vegaani, mutta muualla en ole niin tarkka ruokavaliostani: mummolassa söin ruokakermalla jatkettua sosekeittoa, karjalanpiirakan munavoilla ja Italiassa meni jäätelöä ja pizza ihan normaalilla juustolla. Kokonaisen keitetyn kananmunan syöminen aamupalalla pisti kyllä oksettamaan (ei oksentamaan). Tuntuu pahalta vaatia muilta, että mulle pitäisi tehdä jotain spesiaaliruokaa kun jo lakto-ovovegetaarinen ruokavaliokin tuntuu aiheuttavan liikaa päänvaivaa. Kauppojen kasviproteiinivalikoima onneksi kasvaa koko ajan, mutta miten houkuttelet vannoutuneen lihansyöjän kokeilemaan esimerkiksi nyhtökauraa, kun se jo ennen maistamista leimataan pupunruoaksi?

Mutta nyt näihin kuviin syömistäni aterioista, jotka olen kirjannut terapeutilleni Recovery record -sovellukseen:

Yllä tofu-hapanimeläkastiketta nuudelien kanssa, söin tota muutamana päivänä myös kurkumalla ja kardemummalla maustetun basmatiriisin kanssa; tomaattista papu-linssikiusausta, johon laitoin ihan liikaa valkosipulia; papulasagnettea, jossa oli valkoisia- ja kidneypapuja, tomaattimurskaa ja oluthiivahiutaleista ja ruokakermasta tehty "juusto"kastike; härkis-kaalilaatikkoa tuli kerralla niin paljon, että suosiolla sulloin osan pakasterasioihin.

Alla misokeittoa aka kaupan valmista misotahnaa, jonka sekaan heitin tofua, nuudelia, merilevää ja porkkanaa; pehmeästä tofusta tehtyä "munakokkelia", johon kananmunamaisen maun saa mustasuolalla; sushiburrito, koska sen tekeminen on helpompaa kuin normi-sushin: levärullan sisään vaan riisi ja täytteet ja antaa mennä. Seuraavana päivänä en tosin jaksanut edes rullata aineksia ja söin kaiken erikseen, mutta hyvää oli silti.

Musta on muuton myötä paljastunut tosi laiska kokkaaja, joten oon uskaltanut kokeilla uusia valmisruokia. Vegehamppari vaati lisäksi Ikean kasvispyöryköitä ja leipää, koska eihän tossa oikeasti ole kuin yksi papupihvi parin höttöleivän välissä, vaikka hampurilaisen (iik!) nimeä kantaakin. Toisen kuvan falafel-wrappeja voisin syödä useamminkin, jos eivät olisi niin hintavia. Seitan-makaronilaatikkokin oli hyvää, mutta riisipuuroa en osta toista kertaa. Miksi se on pitänyt tehdä kookosmaitoon?

Välipaloiksi mä syön lähes aina karkkia, keksiä, suolapähkinöitä tai muuta ei-niin-täyttävää. Jogurtti, rahka tai välipalapatukka on kätevä ottaa mukaan, jos pitää syödä vaikka matkalla, terapiassa tai pajalla. Mantelikakkupalan otin Ikeassa kaverin seuraksi ihan ex tempore, vaikka olin jo valmiiksi täynnä kotona syödystä päivällisestä. Hetken jouduin miettimään, sillä moinen ei olisi ollut mahdollista vielä puoli vuottakaan sitten. Jälkeenpäin fiilis oli kuitenkin, että okei, oli hyvää ja himaan päästyä syön iltapalan karsimatta siitä mitään. Normaalia! Vikan kuvan Quest Baria kokeilin testasin kertaa ja jäi myös viimeiseksi kokeiluksi, en tajua miten noita niin hehkutetaan.

Viimeisenä muutama huonolaatuinen kuva Italian-matkalta ja vähän negatiivisempaa tekstiä. Jouduin poikkeamaan normaaleista syömistottumuksista ja se tuotti tietysti ahdistusta. Pari kertaa jäin jopa mieluummin yksin kämpille syömään äidin tekemää ruokaa kuin lähdin muiden kanssa ravintolaan. Silti söin matkan aikana myös jäätelöä ja pitsaa, kuten olin etukäteen suunnitellut. Vaikeinta oli kuitenkin, kun en osannut päättää mitä haluan ja muut olivat jo tilaamassa. Shoppailureissun aikana kun piti löytää jotain nopeaa syötävää ja piti lasin takaa valita valmiista vaihtoehdoista, niin meinasi iskeä paniikki kun vitriinin takana olevissa pikkukylteissä luki vaan vege sitä ja tätä, eikä tietoa mitä kyseinen leipä tai tortilla sisältää. Yhden välipalan jätin myös kokonaan väliin päättämisenvaikeuden takia, mutta onneksi sain silloinkin maistaa pikkusiskojen kaakaoista vähän..

Olisi kiva päättää postaus mukaviin sanoihin, mutta koska pari viimeistä päivää on mennyt lähinnä pönttöä halaillessa, niin jätetään tsemppilauseet myöhemmäksi kun voin niihin taas itsekin samaistua. Käytiin me tänään sentään äitin ja nuoremman siskon kanssa sushilla ja oon asennoitunut syömään vielä ison iltapalan, joten yritystä löytyy.

Tsemppiä kaikille taistelijatovereille! Tykkäättekö tän tyylisistä postauksista, vai jätänkö nää kännykällä otetut ruokakuvat suosiolla pois?

PS. En julkaise tänne kuvia oksennetuista ruoista. Haluan olla rehellinen ja aina ei toipumisen kanssa mene ylämäkeen, joten jos välillä kirjoitan vähän sairaammista ajatuksista, niin antakaa anteeksi älkääkä pliis triggeröitykö niistä.