2017/04/09

This isn't killing me

Paino laskenut kolme kiloa alle normaalin, vaikka en halua enää laihtua. Mua ahdistaa kuinka vaikeeta on syödä normaalisti ja tarpeeksi. Varsinkin kun olen yrittänyt aloittaa saliharjoittelua, niin tämä ei mene nyt yhtään oikeaan suuntaan. Pakko jättää liikkuminenkin taas pois, vaikka siitä tykkäänkin.

Syön aamulla puuroa, jonka seassa siemeniä ja maapähkinävoita, sekä hedelmän (tällä hetkellä mango on ♥) ja teetä. Jos jää makeannälkä niin päälle vielä keksi tai pari. Arkisin iltapäivällä iskee kuitenkin aivan suunnaton nälkä ja saatan syödä ison lounaan jälkeen kotiin päästyä välipalaksi banaanin, soijarahkaa ja puoli purkillista kikherneitä. Nukun päiväunet ja vedän sen jälkeen päivälliseksi suunnattoman ison annoksen ruokaa. Tai ainakin siltä tuntuu. Mä en juurikaan syö herkkuja, koska niitä ei tee mieli. Mutta tuntuu, että syön normaalia ruokaa räjähtämispisteeseen asti, eikä sekään riitä? Vertaan ateriasuunnitelmaan (jota en noudata) ja ylitän sen reippaasti. Ahdistaa, vaikka pitäisi kai vain kuunnella kropan nälkäsignaaleja ja toimia/syödä niiden mukaan.

Aivot kuluttavat energiaa ja päiväosastolla on koko ajan mietittävää, joten ei ihme että väsyttää. Aivotyöskentely voi lukemani perusteella olla jopa 20 prosenttia koko kulutuksesta. Ja tähän päälle pitäisi harrastaa liikuntaa, jotta "kivijalka" olisi kunnossa. Olen ottanut viikkotavoitteeksi harjoitella kotona olemista, koska paikallaan olo on itselleni vaikeaa ja kaikki vapaa-aika tekisi mieli jahdata Pokémoneja ympäri Helsinkiä. Kyllä, pelaan edelleen Pokémon Go:ta. (Ja nyt kesken tekstin kirjoittamisen tajusin, että pakko lähteä Pokéstopille, koska seitsemäs päivä ja mahdolisuus saada evolve-kivi.)

Nyt taas muutamana päivänä on tullut oksentaminenkin kehiin, ärsyttää tämmönen takapakki kun meni jo niin hyvin... Viikonloppu mennyt suoraan sanottuna ihan perseelleen: tuntuu että kaikki syöty pitäisi oksentaa, joten miksi syödä ollenkaan? Pitäisi saada stopattua tämmönen kaikki tai ei mitään -ajattelu. Jos syömiset ei suju täydellisesti kuusi kertaa päivässä, niin miksi toinen ääripää on olla syömättä ollenkaan tai ostaa repullinen ahm-oks -ruokaa vedättäväksi pöntöstä alas?

Vittu en jaksa tätä syömishäiriötä, mutta silti toimin just niin kuin se sanelee. En jaksa, en halua, mene pois! Oon niin loppu tähän kaikkeen.

Vertaistukea?

23 kommenttia:

  1. viittaan. tossa yks päivä mietin että kuinka paljon elämä muuttuisi jos joku ottaisi aivoista tms lohkon pois mikä kuluttaa niin paljon aikaa, energiaa ja tunteita vain syömisten ja sen ympärillä liikkuvien asioiden ajattelulla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä, kunpa ruoka ois vaan polttoainetta ja nautinto, eikä mitään ydinfysiikkaa tai elämää suurempi asia. Helpottuis elämä aikalailla..

      Poista
  2. Älä tottele sitä peikkoa! TAISTELE!!!

    Välillä takapakkia väistämättä tulee ja ne tuntuu pitemmän hyvän kauden jälkeen varmasti paljon raskaammilta, mut älä tee semmosista tekosyytä luovuttaa!

    Tsemppiä ihanuus <3

    -K.K.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä oo luovuttamassa. Tämän viikon viikkotavoite osastolla: vähintään viisi ateriaa päivässä.

      Poista
  3. Ootko kuullut ns. extremehungerista joka usein liittyy syömishäiriöstä toipumiseen? Sitä ei tarvitse pelästyä, keho vaan haluaa korjata itseään. Ja saliharjoittelu kehiin vasta sitten kun pystyy myös syömään enemmän sillon ku liikkuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kuullu, mutta en oo ajatellut sitä omalla kohdallani, koska oon kuitenkin aika maltillisesti nostanut painoani ja tää nälkä on tullut vasta nyt päiväosaston aloittamisen jälkeen. Ja osaan jättää voimaharjoittelun tässä välissä pois, ensin pitää saada muut asiat kondikseen.

      Poista
    2. Se Kymppiosasto on niin kuluttavaa puuhaa, tiedän kokemuksesta. Itsellä kans putos paino sillon ja väsyin...

      Poista
  4. Olethan kertonut päiväsairaalassa tilanteesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En, tänäänkin myöhästyin sieltä. Olisi pitänyt olla laittamassa muille aamupalaa kahdeksalta, mikä tarkoitti että kello oli soimassa puoli kuudelta, jotta ehdin syödä oman aamupalani ennen osalle lähtöä. En jaksanut nousta ja asetin uuden herätyksen vahingossa seuraavalle päivälle. Muut onneksi saivat aamiaista kiitos hoitajien. Itse heräsin puoli yhdeksältä, pääsin osastolle tunnin päästä tästä ja meinasin kuolla nälkään ennen lounasta. Hyvin alkoi viikko :)

      Poista
  5. Minnie Maud -metodin yhteydessä olen kuullut tuosta extreme hungerista. http://vapausmatkalla.blogspot.fi/2015/10/minniemaud-metodin-perusteet-ja.html

    VastaaPoista
  6. Ja taas mennään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kuule mennä, vaan tehdään korjausliike ja jatketaan syömistä.

      Poista
  7. Joku päivä sun elämässäs jonkin ajan kuluttua tapahtuu jokin muutos, jokin sellainen asia, elämän virtausten kohdatessa hyppääminen toisenlaiseen suuntaan, ja joka saa sun ajatukset harhautumaan siitä jatkuvasta syömisten miettimisestä, ne vain tapahtuu erityisemmin keskittymättä. Sitten huomaat, että oot oppinut syömään normaalisti. Ja ne ne ajatukset on myös kadonneet.. Siihen menee aikansa, et voi kuin olla kärsivällinen ja työskennellä määrätietoisesti parantumisen eteen. Voimia Noora <3

    -K.K.

    VastaaPoista
  8. On normaalia, että välillä tulee takapakkia. Se ei haittaa, se ei tarkoita että sh ois saanut susta tiukemman otteen, se on vain tapa johon oot tottunut. Sä pysty muuttamaan toimintaas ja jatkamaan hyvällä tiellä, jolla oot ollut pitkään! Oon ollut ja olen susta ylpeä!

    Itsekin toipuessani ja saatuani nostettua painon normaaliin (jossa meni about vuosi eli tahti oli mullakin ns. kohtuullinen), mulla oli ainakin vuoden verran ns. extreme hungeria. Sun kroppa on ollut niin kovilla niin pitkään, että on normaalia että tarttee syödä enemmän kuin ateriasuunnitelmassa lukisi. Se on yksilöllistä, eikä sitä tartte hävetä tai ahdistua siitä. Kuuntelet vaan itteäs ja syöt nälkääs ja jos nälkää ei tuu, niin palaa sit ateriasuunnitelmaan ja koita sen avulla saada nälkä takaisin.

    Kannattaa myös jutella just hoitohlökunnan kanssa asiasta, sekin helpottaa kun ei ole yksin asian kanssa.

    Tsemppiä hurjasti sulle, mä uskon kyllä suhun! Unohda toi anon negatiivinen kommentti, sä oot se joka päättää mihin suuntaan mennään!

    VastaaPoista
  9. Surullista kuulla, että sulla ei mene nyt hyvin. Tsemppaisin sua nyt kovasti ottamaan ravitsemussuunnitelman käteen ja yritä noudattaa sitä, ihan vaan että pääsisit taas kiinni täsmäsyömiseen. Voimia ja kaikkea hyvää sulle!

    VastaaPoista
  10. Oh my god.
    Kun mä katson sun kuviasi vaikka ig:ssä, sä näytät arvoitukselliselta, superkauniilta, hauraalta, pelottavalta, ihanalta, kohtalokkaalta, seksikkäältä..

    "You make me dream
    By the look in your eyes
    You give me the feel
    I've been longing for
    I wanna give you my soul"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieluummin vahvalta kun hauraalta, jos fyysisistä ominaisuuksista puhutaan. ;)

      Poista
  11. Moi, mitäpä iltaasi kuuluu? :)

    Unohdin signeerata aiemman viestini.

    Mulla on ollu pari päivää hieman hämmentynyt olo, kun oon miettinyt sitä, miten kiihkeästi odotan sulta uusia kuulumisia, ig-kuvia tai mitä tahansa.. oot päässyt jotenki ihon alle, mä oon huomannut kaipaavani sinua, vaikkei me tunneta. °~°

    -K.K

    VastaaPoista
  12. K.K❤, mikä sun insta on?

    VastaaPoista
  13. Olen vain statisti 8) =D

    -K.K.

    VastaaPoista
  14. Uskotko kohtaloon? Johdatukseen?
    Onko asiat ja sattumat tapahtumien summia tai onko kaikki tarkoitettua ja ohjailtua, vai onko kaikki sekoitus ohjailtua ja sattumaa?

    Tälle viikonlopulle mä odotan erästä miellyttävää sattumaa, mutta kohtalo taikka johdatus kai määrännee tapahtuuko vai ei. Jää nähtäväksi :)

    -K.K.

    VastaaPoista