Käytiin heittämässä mun tavarat Oonan uudelle kämpälle ja lähdettiin kauppaan. Ruoaksi tehtiin feta-parsakaalipiirakkaa ja seuraavana päivänä hampurilaisia qvinoa-pihveillä. Onnistui hyvin ja olin iloinen kun kerrankin ei tarvinnut itse tiskata, heh.
Helsingissä satoi vettä, kun lähdin, joten ajattelin, että talvi-converset on ihan riittävät kengät. Kuopiossa kuitenkin satoi lunta ihan kunnolla, joten kaduin kenkävalintaani heti bussista ulos astuttuani. Varsinkin kun päätettiin yksi päivä oikaista lammen jään yli ulkoiluttamaan koiraa, niin pikkasen nauratti ja sukat olivat märkinä kun lunta riitti polveen asti.
Käytiin siis joka päivä Niiralassa ulkoiluttamassa Kaapo Oonan äidin luona. Kaapo on alle vuoden ikäinen labbis-poika, joten sillä riitti energiaa hyppiä lumivalleihin ja leikkiä vetoleikkiä umpihangessa.
Ei tehty mitään kovin erikoista. Juteltiin kaikki mielen päällä olevat asiat läpi, käytiin pelaamassa Pokémonia ja lainaamassa Oonalle virkkauskirjoja kirjastosta. Katottiin Youtubesta vanhoja Salkkarit-pätkiä ja naurettiin Iidan anoreksia -jaksoille. Muistan kun joskus triggeröidyin niistä, mutta nyt vain lähinnä nauratti. Joku on ladannut tubeen kaikki Eliasta koskevat klipit ja niitä saatiin katsottua useampi kymmen.
uusi venytyskoru
Keskiviikkona käytiin baarissa pelaamassa Huojuvaa tornia ja Yatzya ja myöhemmin lähdettiin vielä laulamaan karaokea.
Torstaina nukuttiin pitkään, tai mä nukuin, ja heti aamupalan jälkeen lähdettiin taas viemään koiraa.
Tultiin takaisin hakemaan uikkarit ja syömään välipalaa ja sitten lähdettiin Rauhalahteen uimaan. Kylpylässä oli vain muutama muu meidän lisäksi, joten saatiin lillua rauhassa lämpöaltaassa ja laskea mäkeä. Mun lemppari oli kuitenkin ulkoallas, oli outoa uida lämpimässä vedessä kun ympärillä oli lunta ja pakkasta.
Uinnin jälkeen käytiin ulkona syömässä ja olin koko loppuillan aivan ähkyssä.
Mulla ois ollut aika kampaajalle, mutta sairastapauksen takia se peruuntui ja päädyin itse leikkelemään otsatukkani lyhyemmäksi. Nyt kotona meinasin myös blondata tyven ja katsoa sen jälkeen mitä suoraväriä tai sävytettä tällä kertaa laittaisi.
Perjantaina lähti bussi takaisin kohti Helsinkiä. Sain luettua kirjani melkein loppuun, vaikka loppumatkasta joku älykääpiö kuuntelikin musiikkia ilman kuulokkeita ja keskittyminen oli sen takia vähän vaikeaa.
Oli mukava reissu, mutta nyt pysyttelen jonkin aikaa ihan vain kotosalla.
Tästä postauksesta tuli jotenkin tosi hyvä mieli! :-) Kiva että oli hauska reissu <3
VastaaPoista:)
PoistaMitä kirjaa luet/luit? :)
VastaaPoistaDan Brownin Meteoriitti ja eilen kävin lainaamassa kirjastosta Infernon.
PoistaVau. Kuulosti kivalta reissulta :) Näytät jotenkin tyytyväisemmältä, tyynemmältä, onnellisemmalta kuin ennen.. Rauhalliselta. Ja se näyttää hyvältä. Ja voi luoja miten hyvältä Sä näytät. Uuu ;)
VastaaPoista-K.K.
Tää oli kiva hyvänmielen postaus :). Ihanaa että jaksoit tehä tommosen reissun <3
VastaaPoistaMikä niissä Iidan jaksoissa nauratti?
VastaaPoista"Oon syöny viikon pelkkää kurkkua ja vettä ja olo on parempi ku ikinä!" ..tms jne. Tommosen dieetin jälkeen ei todellakaan ole hyvä olo ja juosta innoissaan.
PoistaTAAS mä oon lukemassa uudelleen tätä samaa postausta ja TAAS mä oon ihan et oumaigaad, sä salpaat mun hengityksen ����❤
VastaaPoista-K.K.
Kiitos? Kiva kun kommentoit pitkästä aikaa :)
Poista