2018/04/02

Finis la neige et le froid

Pääsiäisen pyhät alkavat olla ohi ja mun mielestä on jo ihan kiva palata takaisin "arkeen", jolloin kulttuuripaja on auki ja julkiset kulkevat tiheämmin. Mun pääsiäiseen ei ole kuulunut sen ihmeempää: hyvä fiilis auringonpaisteesta ja liikaa suklaamunia.

Pejantaina ajettiin Joonaksen kanssa Porvooseen.



Kierreltiin vanhassa kaupungissa ja keskustassa ja käytiin kahvilla Kahvihuone Helmessä. Myyjä ei tiennyt ravistaa kauramaitopurkkia, joten sain juoda kahvini oikeastaan mustana. Oma vika kun en kehdannut palata kassalle sanomaan asiasta.




Kaupungin jälkeen käytiin kiertämässä luontopolku ihanassa auringonpaisteessa. Jäisellä polulla oli aika liukasta, mutta onnistuttiin pysymään pystyssä molemmat.





Lauantai meni Pokémon Go:ta pelatessa. Kierrettiin parin "naapurin" kanssa Töölönlahdella suorittamassa uusia tehtäviä ja nappasin ex-raidilta viidennen Mewtwo:ni.

Sunnuntaina käytiin siskojen kanssa isovanhemmilla syömässä pääsiäislounasta. Tarjolla oli lammasta ja minä sain kasvissyöjänä falafeleja. Lounaan jälkeen lähdin kaverin luokse ja jotenkin saatiin kuusi tuntia menemään yhdessä hujauksessa.

Tänään maanantaina olen oikeastaan vain koomannut kotona. Pitäisi siivota, mutta ehtii sitä kai huomennakin... Kohta ajattelin aloittaa Au pairien viidennen kauden Areenasta. Oon oottanut hyvää hetkeä katsoa sarjaa, koska aika varmasti kaikki jaksot on pakko katsoa putkeen!


Kävin keskiviikkona Vamoksessa askartelemassa ja kylvämässä herneenversoja. Eivät ihan ehtineet pääsiäiseksi, mutta herkutellaan näitä Demin kanssa sitten kun ovat kasvaneet.

Mitä teidän pääsiäisen viettoonne on kuulunut?

2 kommenttia:

  1. Pääsiäinen on lähinnä yhdet ylimääräiset vapaat arjen keskellä. Pääsiäiseen liittyy lapsuudesta/nuoruudesta traumoja joten pyhät heijastelee myös kaikkea p*skaa.

    Muutoin pääsiäinen meni koiralenkeillä ja netflixiä katsoessa. Ihan koukussa Orphan Black sarjaan.

    VastaaPoista
  2. Niinpä, viikonloppu jossa kolme sunnuntaita. Mulla ei onneksi ole traumoja, vaan lapsuusmuistot ovat täynnä suklaamunia. Etenkin Mignonit ovat parhaita.
    Orphan Black on hyvä, mutta mulla katsominen jäi kolmoskauteen. Pitäis kai antaa uus mahdollisuus.

    VastaaPoista