Karvanäytteestä ei löytynyt ulkoloisia, mutta oireet viittasivat niin vahvasti hilsepunkkeihin, että saatiin resepti niiden häätämiseen. Turkki ei ole alkanut näyttää paremmalta, päinvastoin, mutta Demi on edelleen oma pirteä itsensä ja ruoka maistuu.
Itse olen seurannut aktiivisesti Facebookin hamsterikeskustelu-ryhmää ja toisinaan kirjoitellutkin sinne. Onneksi on näitä lemmikkiryhmiä, joista voi helposti kysyä neuvoa kokeneemmilta, jos jokin askarruttaa. Helpottaa myös, kun ongelmia ei tarvitse jäädä miettimään yksin.
Hamsteri on suht' halpa lemmikki. Demi maksoi vain 30 euroa kasvattajalta, eikä ruokaankaan mene montaa euroa kuukaudessa. Eläinlääkäriä varten kannattaa kuitenkin pitää jonkin verran säästössä, sillä yllättävä klinikkakäynti tai vaikka eläimen lopetus maksaa reilusti enemmän kuin lemmikin hankinta.
Myöskään hamsterin tarvikkeisiin ja herkkuihin ei uppoaisi kauheasti rahaa, mutta itse on tullut tilailtua netistä vaikka mitä uusista mökeistä ja silloista yrttisekoituksiin ja jauhomatoihin.
Pieneläimen elinkaari on lyhyt, ja väkisinkin olen ajatellut jo sitä kun Demistä pitää luopua. Vielä on kuitenkin yhteisiä iltoja jäljellä, joten on parempi nauttia niistä kuin surra väistämätöntä, joka tulee ehkä viikon, ehkä vuoden päästä.
olen lukenut blogiasi jonkun aikaa, ajattelin kirjottaa jotain. kun minä ajattelin sinun inspiroimana hommata hiiriä, kissoja ja koiria tänne ei saa tuoda. minulla oli kyllä aikoinaan tarantelloja ja kaloja, mutta akvaario meni rikki ja tarantelloista luovuin, oli kai niin vaikea elämänvaihde menossa. olen itse mielisairas, skitsofreeni. itsekin olen vegaani joka syö kalaa kanaa ja kalkkunaa, en tiedä miksi niitä kutsutaan.
VastaaPoista:D :D Psykoosit tulilla?
PoistaVegaani ei käytä mitään eläinkunnan tuotteita. Eli jos syöt kalaa, kanaa ja kalkkunaa, niin olet sekasyöjä eli lihansyöjä.
Poistakaverini aikoinaan innosti kasvissyöjäksi, sit yks hoitaja söi kans noita lihoja, ajattelin sitä vaihtoehtoa, hän sanoi että se on vaaleata lihaa. keittäjä täälä kerran sanoi minulle että olen dieetillä.
PoistaSemi-vegetaristi syö myös valkoista lihaa. Itse en miellä sitä kasvissyönniksi, koska siipikarja ja kalat ovat eläviä olentoja ja lihaa siinä missä siatkin. Suunta kuitenkin on oikea ja ihmisiä pitäisikin rohkaista syömään enemmän kasvikunnan tuotteita, eikä tulla lyttäämään, että on vääränlainen kasvissyöjä.
PoistaVoih :( toivottavasti Demi saisi elää vielä mahdollisimman pitkään hyvää elämää <3
VastaaPoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
PoistaEi jooko kerrota täällä ihmisten nimiä, jos he esiintyvät nimimerkillä.
PoistaVoi Demi-parka:( Kehottaisin kysymään kasvattajan mielipidettä asiasta, kun kerran olet Demin kasvattajalta ostanut, niin sinulla on kasvattajan tuki turvanasi. Hän varmasti osaa antaa asiantuntevaa tietoa.
VastaaPoistaDempun kasvattaja on myös facen hamsteriryhmässä ja kommentoinut kirjoituksiani :)
Poista