Tammikuussa aloitin uudestaan Vamoksen ryhmässä, joka on kolme kertaa viikossa: ma, ti ja ke. Harvoin olen jaksanut olla paikalla kaikkina päivinä, sillä aamuisin kotoa lähteminen tuntuu välillä ylitsepääsemättömältä. Väsymyksestä syytän osittain lääkkeitä ja uniongelmia, mutta silti ärsyttää etten saa itseäni ajoissa liikkeelle. Samoin jos herään valmiiksi ahdistuneena, on vaikea saada ajatusketjuja ja itsesyytöksiä päässään poikki. Lopulta tuijotan vessan peilistä itkusta punaisia silmiäni ja olen jo niin paljon myöhässä, etten enää ehdi Vamokseen aamupalalle, joten painelen takaisin nukkumaan ja toivon, että herään parin tunnin päästä paremmalla mielellä. Näitä päiviä, kun tulevaisuus tuntuu toivottomalta, on onneksi harvemmin.
Olen kuitenkin ollut enemmän paikalla kuin poissa ja ryhmä on alkanut tuntua turvalliselta. Ollaan laitettu siemeniä kasvamaan, käyty kisahallilla ja joogaamassa, tehty ruokaa Marttojen opastuksella, pelattu lautapelejä ja kuultu erilaisista projekteista, joihin on mahdollista osallistua. Välillä turhauttaa, kun aiheena on hyvinvoinnin perusasioita, kuten säännöllisen ateriarytmin ja liikunnan vaikutus jaksamiseen. Tuntuu, että mulla on näistä jo liikaakin tietoa, mutta täytyy muistaa, että kaikki eivät ole olleet hereillä terveystiedon tunneilla ja kolunneet läpi osastojen ahdistuksenhallintaryhmiä.
Syömishäiriö muistuttelee olemassaolostaan aina välillä, mutten sanoisi sen enää / tällä hetkellä hallitsevan mun elämää. En myöskään sanoisi olevani parantunut, vaikkei ulkopuolinen ehkä huomaa mun käytöksessä mitään tavallisesta poikkeavaa. Mun mielestä on ihan ok napostella sipsiä ja pähkinöitä viinilasillisen äärellä kavereiden kanssa, vaikka juuri olisi syönyt päivällisen, ostaa jätski hetken mielijohteesta tai syödä kokonainen pizza kerralla kompensoimatta. Ahdistuneena mun puheita ei kuitenkaan jaksa kuunnella kukaan, kun nipotan siitä mikä on terveellistä ja mikä ei.
Nyt tuntuu, että voisin vain jatkaa kirjoittamista, mutta ehkä yritän jäsennellä ajatuksiani ensin jonnekin omaan kansioon. Sen vielä mainitsen, että haluaisin kampaajalle ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen. Oon monta vuotta vain kasvattanut hiuksiani ja yrittänyt olla tappamatta niitä liialla värjäämisellä. Joku ammattilainen voisi vaihteeksi värjätä tyven ja leikata kuolleet latvat. Shokkivärien ja sävytteiden käyttöä en silti lupaa vielä lopettaa.
Syömishäiriö muistuttelee olemassaolostaan aina välillä, mutten sanoisi sen enää / tällä hetkellä hallitsevan mun elämää. En myöskään sanoisi olevani parantunut, vaikkei ulkopuolinen ehkä huomaa mun käytöksessä mitään tavallisesta poikkeavaa. Mun mielestä on ihan ok napostella sipsiä ja pähkinöitä viinilasillisen äärellä kavereiden kanssa, vaikka juuri olisi syönyt päivällisen, ostaa jätski hetken mielijohteesta tai syödä kokonainen pizza kerralla kompensoimatta. Ahdistuneena mun puheita ei kuitenkaan jaksa kuunnella kukaan, kun nipotan siitä mikä on terveellistä ja mikä ei.
Nyt tuntuu, että voisin vain jatkaa kirjoittamista, mutta ehkä yritän jäsennellä ajatuksiani ensin jonnekin omaan kansioon. Sen vielä mainitsen, että haluaisin kampaajalle ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen. Oon monta vuotta vain kasvattanut hiuksiani ja yrittänyt olla tappamatta niitä liialla värjäämisellä. Joku ammattilainen voisi vaihteeksi värjätä tyven ja leikata kuolleet latvat. Shokkivärien ja sävytteiden käyttöä en silti lupaa vielä lopettaa.
Kiva kuulla kuulumisia.:) Itselläni on myös jonkin verran masennusta ja ahdistusta (ei ole dg) ja välillä tuntuu, että jos minulla ei olisi koiraa, niin en jaksaisi aamulla nousta sängystä ollenkaan.. Koira tuo muutenkin niin paljon valoa elämääni.
VastaaPoistaEt näytä vanhalta tai rumalta, nätti olet.:)
Koira auttaa kyllä kummasti nousemaan aamulla ylös :D Mäkin mietin jossain vaiheessa, että koira voisi auttaa, mutta ainakaan toistaiseksi en jaksaisi sitä yksin hoitaa. Onneksi on pari lainahauvaa, jotka voi aina muutamaksi päiväksi ottaa pitämään seuraa :)
PoistaKiitos!
Näytät Life Of Siljalta!
VastaaPoistaMiten sä näytät mielestäsi vanhalta? Ja vaikka näyttäisit, mitä väliä sillä on? Kaikki vanhenee :) Eikä oo tarkotus todellakaan vähätellä sun tunnetta!
VastaaPoistaNo moi :)
VastaaPoistaKiva nähdä että jaksat taas kirjottaa.. To say the least, näytät ja kuulostat edelleen paremmin voivalta. Ja oot todella kaunis etkä yhtään vanhannäköinen, vaikket näytäkään enää niin pennulta *tirsk* vaan aikuisten oikeesti kauniilta :)
Mulla on aiemmin mainitsemani (noh, en ehkä usko että muistat) hankala ja ahdistava elämäntilanne ohi, ja sen tilalle on tullut uusi ja masentavan yksinäinen elämäntilanne :D
No, yritetään pärjäillä ja päästä eteenpäin. Sulla ainakin vaikuttaa toimivan :) My best wishes B with U
-K.K.
Milloin kirjoitat taas? Ikävä sun postauksia!
VastaaPoistaSamaa mietin! Olisi kiva kuulla kuulumisia taas pitkästä aikaa ♡
VastaaPoistaPäivitätköhän enää blogia? Olisi mukavaa lukea taas kuulumisiasi.
VastaaPoistaOotko lopettanut bloggaamisen? Ois kiva kuulla mitä sulle kuuluu.
VastaaPoistaOnko blogi unohtunut?
VastaaPoista