Vuonna 2015...

Vuoden viimeistä päivää viedään. Mietin, mitä tästä vuodesta on jäänyt käteen: on ollut ylä- ja alamäkiä, mutta olen myös oppinut virheistäni, kasvanut ehkä taas hiukan ihmisenä. En aio tehdä uudenvuodenlupauksia, etenen mieluummin päivä, viikko ja kuukausi kerrallaan.

Sen pidemmittä puheitta: tänä vuonna...

...aloin taas kaivata ratsastusharrastustani

...vietin aikaa sairaaloissa 

...otin kaksi uutta tatuointia

...osallistuin Voimauttava valokuvaus -kurssille 

...aloitin kuusi lukiokurssia ja keskeytin kaikki
...join enemmän kuin on sopivaa
...totesin, että terrieri koirarotuna vastaa mun luonnetta
...askartelin ja piirsin

...kokeilin uusia reseptejä 

...söin aivan liikaa sushia

...kävin festareilla ja keikoilla

...marssin Helsinki Pride -kulkueessa  

...valokuvasin
 ...hymyilin ja nauroin aidosti
...purjehdin Ruotsiin 

...söin marjoja suoraan pensaasta 



...hajoitin kaksi puhelinta
...nautin joulusta ensimmäistä kertaa moneen vuoteen

...ja nyt pitelen käsissäni uuden asunnon avaimia

Jouluaatto saapui

Lahjat on paketoitu ja kuusi koristeltu, piparkakkumuumitalo koottu ja uusia jouluisia reseptejä testailtu. Joulukalenterin viimeinen suklaa suli juuri suuhuni ja teekalenterin pussi hautuu kupissa vieressäni, katson Joulupukin Kuumaa linjaa kynttilänvalossa. Jotenkin aatto pääsi taas yllättämään, en tiedä johtuuko se lumettomuudesta vai mistä, mutta nyt se on joka tapauksessa täällä!

valitsin tämän päivän asua huolella jo eilen

Tänä vuonna vietän aattoa Tuusulassa. Riisipuuron syömme lounaaksi vielä ihan oman perheen kesken, mutta illaksi lähdetään sukuloimaan. On kiva nähdä pitkästä aikaa serkkuja, ja odotan mitä tätini, joka on myöskin kasvissyöjä, on pöytään loihtinut. Alkuviikko on mennyt ihan uskomattoman hyvin, siispä mulla on suuret odotukset myös tuleville pyhille.

"Rakas" anoreksia!

Tänä jouluna ajattelin jättää sinut kotiin. Kokemuksesta tiedän, että viihdyt aattona paremmin yksin ilman juhlapöytää, joten päätökseni tuskin haittaa sinua. Itse aion nauttia seurasta, tunnelmasta ja jopa ruoasta. Ole siis kiltti ja pysy tänään poissa.

Ihanaa joulua kaikille! ♥

SMMMY:n jäähyväiskeikka

Olin katsomassa Sallan ja Miron matkan maailman ympäri viimeistä keikkaa torstaina Kuudennella linjalla. Pääsin kuvaajana sisään, joten valokuvia tuli urakalla otettuakin. SMMMY on ainoa bändi, jota käyn kamera mukanani katsomassa, joten te olette varmaan jo kyllästyneitä näihin otoksiin aina samasta bändistä. Lupaan, että tämän postauksen jälkeen niitä ei enää tule, sillä yhtye hajoaa.

Sallan lauluääni on niin upea ja etenkin viimeiset kappaleet olivat sen verran tunteella vedettyjä, että alkoi melkein itkettää. Bändin musiikkia tulee ikävä, mutta eiköhän sekä Sallasta että Mirosta kuulla vielä. Jään innolla odottamaan!

Oli kyllä ihanaa päästä pitkästä aikaa kuuntelemaan musiikkia livenä, saa ladattua sitä hyvää energiaa, mitä ei tän pimeyden keskellä meinaa löytää mistään. Onko teillä mitään keikkoja tiedossa?

Compass rose tattoo

Kävin reilu viikko sitten ottamassa uuden tatuoinnin Tattoo Shopissa. Alun perin olin suunnitellut, että kuva tehtäisiin vasempaan kyynärtaipeeseen, mutta päätettiin hakata se hieman alemmaksi. Olen lopputulokseen tyytyväinen myös senkin takia, että tatuointi vie huomiota käden viiltelyarvilta.

Kuvaksi halusin kompassin useammankin merkityksen takia. Ensinnäkin olen purjehtinut aivan pienestä asti, minkä takia liitän kompassin merellä suunnistamiseen ja meriaiheinen kuva tuntuu omalta. Toiseksi voi ajatella kompassin näyttävän suuntaa elämässä, ja jos tuohon olisi vielä pohjoisnuolen kohdalle hakattu N-kirjain (north), olisi se osoittanut itseeni päin. Ja jos vietäisiin tulkintaa vielä hieman pidemmälle, niin N = Noora, mikä muistuttaisi kuuntelemaan itseään ;--)

Arpien takia olisi ehkä kannattanut valita aihe, johon ei tarvitse näin suoria viivoja, sillä niiden takia alin sakara on pakostikin vähän aaltoileva. Kun saan viiltelyn lopulta kuriin aion kyllä peittää myös loput arvet.

Tämä tatuointi oli todella kivulias tehdä. Alkuun mietin että kestän kivun helposti, mutta loppua kohden huomasin purevani hampaita yhteen ja puristelevani käsiä nyrkkiin. Iho on tuossa kohtaa ohut, ja mitä lähemmäs kyynärtaivetta tultiin sitä enemmän sattui. Viikon päästä pitäisi käydä näyttämässä kuvaa ja varata aikaa korjailuun, sillä väri tarttuu tuohon kohtaan vähän epätasaisesti. En malta odottaa...

Syömishäiriöliitto SYLI ry

Multa on useampaankin otteeseen kyselty Syömishäiriöliiton toiminnasta ja etenkin kahvihetkistä sekä vertaistukiryhmistä. Oma kokemukseni näin helsinkiläisenä tietysti rajoittuu Etelän-Sylin toimintaan ja täytyy myöntää, että alkuun suhtauduin yhdistyksen toimintaan hieman varauksella:  "En mä voi osallistua kun en ole tarpeeksi laiha. // Ei mulla oikeesti mitään syömishäiriötä oo. // En uskalla avata suutani muiden edessä." Oon kyllä pyörtänyt kaikki negatiiviset ajatukseni ja tajunnut alkuhankaluuksien johtuvan minusta itsestäni ja silloisesta sairaudentunnottomuudestani.

Olen käynyt enemmän ja vähemmän aktiivisesti kahvihetkissä Kaapelitehtaalla nyt suunnilleen kahden vuoden ajan. Muistan kuinka vaikeaa ensimmäisellä kerralla oli päästä paikalle, ajattelin että kaikki muut kävijät ovat jotain käveleviä luurankoja ja minä "possuna" joukossa. Selvisi kuitenkin, että paikalle on tervetullut jokainen koosta, diagnoosista/diagnoosittomuudesta, iästä ja mielentilasta riippumatta. Tuolloin ensimmäisellä kerralla oli paikalla myös erään sairastavan läheinen.
Jos haluaa vain istua hiljaa ja kuunnella, sekin on mahdollista. Puheenaiheet riippuvat täysin paikallaolijoista, välillä jutellaan säästä ja välillä syömishäiriön tuskaisuudesta. Kaikki ryhmissä puhutut asiat jäävät myös paikallaolijoiden välisiksi; osallistujilla on vaitiolovelvollisuus, jolloin muihin kävijöihin liittyviä asioita ei jaeta ulkopuolisille. Sääntöjen mukaan myöskään kilo-, kalori- tai ruokamääriä tai liikkumisia ei vuodateta muille. Tarkoitus on, että kaikilla on hyvä ja rauhallinen olo lähtiessä.

Kahvihetken lisäksi on myös vertaistukiryhmiä sairastaville ja parantumassa oleville, ahmintatyyppisesti oireileville ja läheisille. On luentoja, virkistysiltoja ja perjantaisin tuettua yhdessä syömistä. Olen kerran käynyt vertaistukiryhmässä, mutta koska olen sairastanut niin pitkään ja sen myötä lähipiiriini kuuluu paljon syömishäiriöisiä ja siitä parantuneita, en kokenut ryhmän tuovan itselleni mitään uutta. Koen, että vapaamuotoisemmissa kahvihetkissä käyminen sopii itselle paremmin.

Syli järjestää myös jonkin verran erilaisia kursseja. Osallistuakseen ei tarvitse olla yhdistyksen jäsen. Itse kävin viime keväänä viiden kerran Voimauttava valokuvaus -kurssin (josta lisää toisessa blogissani täällä ja täällä).

Tämän viikon torstaina 10.12. järjestetään Etelän-Sylin pikkujoulut klo 14-17, joissa on tarjolla piparia ja glögiä. Itse ajattelin osallistua ja haastan jokaisen lukijan osallistumaan! Nähdäänkö?

Syömishäiriöliiton sivuille pääset tästä, ja Etelän-Sylin sivuille tästä.
Sivuilta löytyy mm. enemmän tietoa tapahtumista, tukea sähköpostitse ja toipumistarinoita.
Jos haluat liittyä Sylin jäseneksi, käy ihmeessä klikkaamassa itsensi tälle sivulle ja lue lisää asiasta!

Itsenäisyyspäivän myrsky

En ole viettänyt Suomen itsenäisyyspäivää sen kummemmin. Kävin rannassa ihastelemassa merta, jonka tuuli oli nostanut melkein laitureille ja jalkakäytävälle asti. Kävelin myös pitkästä aikaa Uunisaaren kautta pursiseuramme HSS:n saareen kameran kanssa. Osa puista ja kasveista oli peittynyt osittain veden alle, ja aaltojen roiskeet täplittivät lopulta linssin tehden kuvaamisen mahdottomaksi. Joitain otoksia sain kuitenkin ennen tätä otettua, joten tässä päivän kuvia:

Nyt illalla olen katsonut Linnan juhlien vastaanottoa ja ihaillut pukuja yhdessä perheen kanssa. Samalla nautimme vuohenjuustopatonkeja päärynän ja hunajan kera. Ikkunalaudalle sytytettiin kaksi kynttilää ja Suomen lippu liehuu juuri sopivasti näyttäytyen välillä keittiön ikkunasta.

Onko teillä jotain itsenäisyyspäivänperinteitä?

Hyvää illanjatkoa kaikille, ja onnea vielä Suomi 98v.

Totuuden pakoilua

// poistanen tämän postauksen myöhemmin mutta nyt on vain tarve purkaa //

Ai että miten mulla menee? Haluaisin sanoa teille ja samalla uskotella itselleni, että hyvin. Totuus taitaa kuitenkin olla päinvastainen. Syömishäiriö kiristää otettaan, samoin masennus. Epävakaus ajaa tekemään asioita, ennen kuin ehdin harkitakaan. Riitoja turhista asioista, minkä seurauksena viiltoja ja parkua kuolemanpelosta kun vahingossa hajoitin suonen. Pyörtyilyä kylppärin lattialle joko alhaisen hemoglobiinin, kaliumin tai verensokerin takia, en tiedä, koska viimeksi labra-arvot olivat viitteiden välillä.

Kuuntelen kauneimpia joululauluja ja tuuduttaudun niiden tuomaan lapsuuden aikaiseen turvallisuuteen. Soitan pianolla korvakuulolta kappaleita yhdellä kädellä, koska nuotteja en ole ikinä jaksanut opetella lukemaan.

"Ääneti kuu käy kulkuaan, puissa lunta on valkeanaan, kattojen päällä on lunta. Tonttu ei vaan saa unta."

Hetkittäin pääsen tunnelmaan ja hymy nousee huulilleni. Mietin joululahjoja ja selaan koneelta kuluneen vuoden kuvia isovanhempien kalentereita varten. Kaikki on ihan hyvin. Kunnes keskellä yötä vaivun epätoivoon ja mietin, että heräänkö enää aamulla jos nyt nukahdan.

Joka päivä olen kuitenkin syönyt suklaan äidin ostamasta kalenterista. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen mulla on suklaakalenteri, josta uskallan syödä luukun takaa löytyvän makeisen hyvällä omallatunnolla. Tosin en muista miltä suklaa tänä aamuna maistui.

Tänään sain avata luukun myös nuorisoasemalla. Puhuttiin siellä tuetusta asumisesta, koska kaikki tahot vanhempia myöten ovat sitä mieltä etten pärjää yksin jos tästä muutan täysin omilleni. Viime viikkojen alamäki on saanut myös oman uskoni horjumaan, ei kokonaan paranemisen mahdollisuuden, vaan tämänhetkisen tilanteen ja jatkon suhteen. Uskottelen itselleni, että kaikki muuttuu paremmaksi kuin sormia napsauttamalla kunhan pääsen muuttamaan yksin omaan asuntoon ja joudun ottamaan täyden vastuun itsestäni. Joku pieni järjenääni takaraivossa kuitenkin kolkuttelee, ettei asiat hoidu ehkä niin helposti.

Parin viikon päästä käydään siis mun työntekijän katsomassa jotain paikkaa toisella puolella Helsinkiä ja kuuntelemassa, mitä vaihtoehtoja on tarjolla. Ristiriitaisia ajatuksia poukkoilee päässä.

Joulukorttiaskartelua

Kotiuduin juuri Järvenpäästä, missä vietin isovanhempieni luona viimeiset neljä päivää. Välillä on hyvä päästä pois omasta oravanpyörään juuttuneesta arjestaan ja saada ihan muuta ajateltavaa.

Vaikka jouduin poistumaan omalta mukaavuusalueeltani, ja päivään sisältyy viisi ateriaa, en mä kauheasti ole pyöritellyt syömisiä päässäni. Syön mitä tarjotaan, oli se sitten sosekeittoa tai makaronilaatikkoa, pullaa tai mustikkapiirakkaa. Oon luonut omat rutiinini jo sinnekin. Varaan aina ainakin pari kirjaa mukaan, tällä kertaa oon lukenu Harry Pottereita uudestaan ja niihin jos mihin saa uppouduttua!

Kuitenkin aiheeseen! Käytiin lauantaina ostamassa joulukorttitarvikkeita ja saatiin mummin kanssa tehtyä yhteensä 45 korttia! Joku voisi sanoa, että lapsellista touhua, mutta mä tykkään leikkaa-liimaa-näpertelystä edes näin kerran vuodessa. Tää onkin muodostunut jo melkein perinteeksi, että käyn joulun alla askartelemassa joulukortteja isovanhemmilla.

Tänä vuonna syntyi poro- ja joulupallokortteja.

Joulupallot leikkasin erilaisista kuvioiduista papereista ja niiden ripustusnauhat Hyvää Joulua -tarrojen reunoista, jotka muuten olisivat päätyneet roskikseen. Osaan palloista syntyivät rusetit kullanvärisestä kuminauhasta.

Mummi ei jaksanut mun lailla takertua yksityiskohtiin ja leikellä papereista kuvioita ja solmia rusetteja, joten hän meni helpoimman kautta liimaamalla kortteihin tarroja ja lumihiutaleita ja sen jälkeen piirtämällä kortteihin reunukset kultatussilla. Nättejä tuli näistäkin.

Viimeisimmistä korteistä tykkään ehkä eniten! Ostettiin kullan värinen leimasintyyny, ja leimasimena käytin peukaloani. Näin syntyi söpöjä poroja, joille piirsin tussilla sarvet, silmät ja nenän.

Oletteko te ajatelleet askarrella joulukortteja, tai ehkä tehneet jo sellaisia? Musta ainakin itsetehdyt on monin kerroin kivempia kuin kaupasta ostetut.

--
PS. Ai hitsi, kun tajusin vasta tämän postauksen tehtyäni, että nyt en voi lähettää näitä kortteja ystävilleni, jotka lukevat blogiani! Yllätys menee ihan pilalle.. Ehkä pitää jostain repäistä vielä jokin uusi idea ja tarvikkeet siihen...

Paluu Pihlajakadulle

..tai siis Huvilakadulle!

Olin ulkoiluttamassa koiraa vanhassa Eirassa, kun pari itseäni nuorempaa tyttöä käveli ohitse kännykän näyttöä vilkuillen ja selvästi jotain etsien. Tytöt kääntyivät Armfeltintielle ja jäivät katselemaan Salattujen Elämien majatalo Amandaa esittävää rakennusta.

me käytiin Lunan kaa myös turisteilemassa tutussa ympäristössä

Oon aiemminkin nähnyt "pyhiinvaeltajia" Eirassa ja Huvilakadulla ottamassa selfieitä sen yhden keltaisen talon rapun edustalla, eli "Pihlajakatu 23:ssa". Vähän hymyilyttää, kuinka suomalainen televisiosarja saa näin ihmiset innostumaan tavallisesta ullanlinnalaisesta kadusta.

Mua huvittaa tällainen käytös, vaikka toisaalta ymmärrän sen täysin. Itse olen asunut näillä seuduilla koko ikäni, jo ennen kun Salkkareita alettiin kuvata vuonna -98, joten mulle Salkkarikatu on vain katu, jolla ala-asteen aikainen kaverini asui. Olen myös pienempänä leikkinyt sarjassa näkyvällä pihalla, joten on jännittävää seurata lapsuuden aikaisia miljöitä televisiosta.

Ensimmäisellä luokalla välttelimme silloisen parhaan kaverini kanssa sarjan kuvauksia koulumatkalla. Jos Huvilakadun ohi pääsi noin vain, niin viimeistään Pietarinkadulla saatettiin kuvata kohtausta "Barbaarin / Kentaurin" ulkopuolella. Mulla on suorastaan traumat siitä, kuinka Salkkarikuvaukset katkaisee koulumatkan ja joutuu miettimään mistä kohtaa katua voi livahtaa ilman, että päätyy kameran eteen ja ohjelmaan ohikulkijaksi.

Itse olen seurannut sarjaa televisiosta noin 10 vuotta. Ja koska kuvausympäristö ja Etelä-Helsinki on mulle tuttua aluetta, kihertelen välillä itsekseni kun sarjan henkilöhahmot lähtevät "kaupungille" shoppailemaan ja kävelevät kohti Merisataman rantaa. Ei voi kun nauraa ja miettiä, että Tallinnaanko asti meinasivat Suomenlahden yli kävellä. Väärä suunta, ohoi!

Ei saisi kiinnittää huomiota tuollaisiin turhanpäiväisiin seikkoihin, kun kyse on kuitenkin keksitystä sarjasta. En kuitenkaan voi jättää Salkkarien seuraamista. Tälläkin hetkellä taidan olla pari viikkoa jäljessä televisiosta näytetyistä jaksoista, mutta mikäs sen parempaa kuin katsoa kunnon maratoni digiboksin tallenteista!

My Tuesday in photos

Tässä taas päiväni kuvina -postaus näin vähän jäljessä oman laiskuuteni takia, mutta palataan takaisin parin päivän taakse. Mun tiistai oli poikkeuksellisen tapahtumarikas näin "eläkeläisen" näkökulmasta.

Aamuni alkaa aina aamupalalla. Tällä hetkellä lempparini on puuro auringonkukansiemenillä mantelimaidon kera. Sharonit/persimonit/khakit, tai millä nimellä tuota oranssia hedelmää haluaakaan kutsua, on tosi hyviä näin syksyllä. Lisäksi suklaateetä soijamaidolla.

Aamupalan "ruokalevolla" katsoin Salattuja elämiä kolme jaksoa tallennuksesta. Olen reilun viikon jäljessä telkkarissa esitettäviin jaksoihin ja teki mieli katsoa kaikki tallenteet putkeen, kun sarjassa tapahtui niin paljon! Luna hyppäsi viereen rapsutettavaksi, vaikka yleensä neidillä ei kai olisi asiaa sohvalle..

Uutisten mukaan Helsinkiin olisi mukamas satanut jo ensilumi, mutta aamulla ainoat lumet löytyivät läheiseltä hiekkakentältä. Koira oli kuitenkin innoissaan kun käytin sen pikaisella lenkillä.

Kävin suihkussa ja raivasin huoneeni lattian näkyviin puolen metrin vaatekerroksen alta. Vaikka mulla oli koko aamupäivä aikaa ennen klo 14 polia, tuli lopulta aivan hirveä kiire. Joten lounaan sijaan vedin välipalaksi avokado-leipää ja pähkinöitä meikatessani sen sijaan että olisin syönyt kunnon lounaan.

Mulla piti jälleen olla viimeinen aika syömishäiriöpolille äidin kanssa, mutta koska käsiteltävät asiat jäi taas kesken, varattiin uusi perhetapaaminen taas parin viikon päähän. Arvostan, että mun hyvinvoinnin ja jatkon eteen jaksetaan nähdä näin paljon vaivaa (ja resursseja).

Kotiin päästyäni tein itselleni päivälliseksi tomaattikeittoa. Heitin reseptin päästäni, ja kattilaan päätyi tuoreita tomaatteja, purkillinen tomaattimurskaa, oliiviöljyä, kaurakermaa ja mausteita. Muulta perheeltä kanan lisukkeena jäi paistettuja herkkusieniä, joten varastin itselleni muutaman viipaleen. Tomaattikeiton kanssa olisi sopinut parhaiten punaiset linssit, mutta koska olin ostanut jääkaappiin tofua päädyin paistamaan niitä "krutongeiksi" keiton kanssa.

avokado on aikas nams leivän päällä

Illaksi meillä oli äidin kanssa Etelän-Sylin kautta varatut liput Kari Hotakaisen kirjoittamaan Palvelija-nimiseen näytelmään, jonka Martti Suosalo esitti monologina. Osittain näytelmä oli hauska, ja nauroin paikoitellen ääneen vedet silmissä, mutta syytän anoreksian mukanaan tuomaa huonoa keskittymiskykyä siitä, että toinen puoliaika meni suurimmaksi osaksi ohi. Suosalo kuitenkin aploderattiin lavalle kolmeen kertaan, joten palveluammateista ja ihmisluonteesta huumorilla höystetty näytelmä taisi iskeä yleisöön.

Kotimatkalla ihmeteltiin kun sporan näyttö näytti, että ollaan matkalla kakkosella Katajanokalle (Skattalle kulkee vaan 4:sen ratikka). Kuskilta varmistaessa kyseessä oli kuitenkin kolmonen matkalla Viiskulmaan ja Kaivopuistoon. Päästiin siis kotiin normaalia reittiä.

Mainittakoon vielä syömishäiriöisille lukijoilleni, että söin ihan kunnon iltapalan vielä kymmenen aikaan illalla kotiin päästyäni (sisältäen pari maissintähkää, minkä jälkeen luin kauhutarinoita kuinka maissi on syynä jenkkien lihavuuteen :'---D ja kuvittelin kuinka vaaka näyttää aamulla +5kg, mitä se ei todellakaan tehnyt). Monen muun energiatarpeeseen nähden mun päivän aikaiset syömiset olivat melko vähäisiä, joten älkää ottako mallia.

En oo kuitenkaan pitkään aikaan ollut näin tyytyväinen päivän tapahtumiin (ja itseeni), joten hyvällä mielellä jatketaan loppuviikkoon!