Kuvaksi halusin kompassin useammankin merkityksen takia. Ensinnäkin olen purjehtinut aivan pienestä asti, minkä takia liitän kompassin merellä suunnistamiseen ja meriaiheinen kuva tuntuu omalta. Toiseksi voi ajatella kompassin näyttävän suuntaa elämässä, ja jos tuohon olisi vielä pohjoisnuolen kohdalle hakattu N-kirjain (north), olisi se osoittanut itseeni päin. Ja jos vietäisiin tulkintaa vielä hieman pidemmälle, niin N = Noora, mikä muistuttaisi kuuntelemaan itseään ;--)
Arpien takia olisi ehkä kannattanut valita aihe, johon ei tarvitse näin suoria viivoja, sillä niiden takia alin sakara on pakostikin vähän aaltoileva. Kun saan viiltelyn lopulta kuriin aion kyllä peittää myös loput arvet.
Tämä tatuointi oli todella kivulias tehdä. Alkuun mietin että kestän kivun helposti, mutta loppua kohden huomasin purevani hampaita yhteen ja puristelevani käsiä nyrkkiin. Iho on tuossa kohtaa ohut, ja mitä lähemmäs kyynärtaivetta tultiin sitä enemmän sattui. Viikon päästä pitäisi käydä näyttämässä kuvaa ja varata aikaa korjailuun, sillä väri tarttuu tuohon kohtaan vähän epätasaisesti. En malta odottaa...
Moi, tosi hieno tatuointi ♥ :)
VastaaPoistaOot älyttömän kaunis ja upee tatuointi! <3
VastaaPoistaKaunis kuva! :) mulla samaan paikkaan tulossa ja ei kyllä helpottanu kipu pelkoon tän lukeminen :'D haha mut se on varmasti sen arvoista
VastaaPoistaOn sen arvoista. Ja jokaisellahan on eri kipukynnys, joten paha edes vertailla :D
PoistaMiten tatuoija suhtautui sun arpiisi?
VastaaPoistaIte oon ollut tosi arka ottamaan toiseen käteen tatuointia kun siinä on niin paljon arpia ja edelleen niitä häpeilen. :/ Toisessa käsivarressa jo onkin tatska mutta siinä ei ollut ongelmaa kun sen käden olen jättänyt rauhaan.
Samaa kysyisin. Sain tatuointiajan ensi viikolle ja viiltelyarvet hävettää edelleen vähän. Ja sattuiko arpien päälle tatuointi? Kaunis tatuointi!
PoistaMulle tatuoija sanoi, että porukkaa käy paljon peittämässä arpiaan, joten ei kannata häpeillä! Mainitsipa vielä, että moni on vielä ihan "tavallisen näköinen", eikä viiltely ole välttämättä mikään teinijuttu.
PoistaOsa arvista kipuili kun hakattiin, osan päältä ei tuntunut pahemmalta kun normaali iho.
Rohkeaa! Noihin taitaa jäädä koukkuun?
VastaaPoistaJää todellakin! Tosin itse halusin ala-asteella tatuointiartistiksi itsekin, joten aina on ollut tiedossa että kuvia tulee enemmänkin :D
PoistaKaunis tatuointi! <3
VastaaPoistaOlet niin upea, ja kaunis tatuointi !:)
VastaaPoistakaunis kuva sekä kantaja! mutta näytät kauhean pieneltä taas :-( toivottavasti pärjäät.
VastaaPoistaEi tuo paino kovin suurissa lukemissa huitele, mutta kiitos!
Poista