2016/11/02

Lost but found motivation

Vaikka reilun viikon päästä olisi muutto eikä uudesta asunnosta vielä tietoakaan, olen olosuhteisiin nähden ihmeen rauhallinen. Osasyy on varmasti se, etten oikein osaa ajatella tulevaisuutta paria päivää pidemmälle. Tällä hetkellä kaikki keskittyminen menee päivän suunnitteluun ruokailuiden ympärille ja painon noususta johtuvan ahdistuksen käsittelyyn.

Pääsin muutama viikko sitten hevosen selkään ekaa kertaa melkein kahdeksaan vuoteen, kun lähdin ohjaajani mukaan tallille katsomaan hänen vuokristaan. En ollut osannut varautua että itsekin pääsen ratsaille, mutta tein muutamia voltteja ja menin pari kierrosta kevyttä ravia laiskanpuoleisella eestinhevosruunalla ennen kuin kunto loppui ja annoin pitkät ohjat loppukäyntejä varten.


En ole varma, vaikuttiko tämä lyhyt heppailu kuinka paljon taistelutahtooni. Olen täällä blogin puolellakin useasti maininnut kaipaavani ratsastusharrastusta ja nyt kun mietin, niin ensimmäisellä osastojaksollani ainoa motivaationi syömiseen oli. että jos kaikki sujuu, niin saan vastaanottaa kesätyöpaikan alkeisleirillä leiriavustajana. Viikkoa ennen leirin alkua hoitajat kuitenkin naureskelivat, ettei minulla ollut alun perinkään mitään mahdollisuutta päästä lähtemään. Sen jälkeen en jaksanut edes yrittää sillä koin tulleeni huijatuksi ja syömishäiriön pahentuessa katosivat viimeisetkin kiinnostuksen rippeet minkäänlaista harrastamista kohtaan.


Olen parin viime päivän aikana miettinyt myös terveyttäni, jolle en yleensä ole suonut ajatustakaan. Anoreksia on pitänyt alipainoisuutta suuremmassa arvossa, kuin sen aiheuttamia vaurioita. Luusto on osteoporoottinen ja nyt alkavat olla käsillä viimeiset vuodet, kun voin siihen vielä positiivisesti vaikuttaa. Sydänfilmini on jo lähes normaali ja viimeisimmissä verikokeissakin melkein kaikki pitoisuudet olivat viitearvoilla. Hyvään suuntaan ollaan siis menossa ja tällä hetkellä musta tuntuu, että mulla on voimia nostaa painoa vielä ne viimeiset viisi kiloa normaalipainon alarajoille. Tiedän, että se tuskin on biologinen normaalipainoni, mutta ehkä vitosella alkava luku ei olekaan maailmanloppu, kuten olen aina itselleni uskotellut.

PS. Viimeisiä rivejä kirjoittaessani sain puhelun ja mulle luvattiin asunto, jota kävin lauantaina katsomassa :)

29 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja hyvää pohdintaa. :)

    Hienoa, että olet päässyt ratsastamaan. Hassua kuinka pohdin itsekin tänään, kuinka olisi kiva aloitella taas rakasta harrastusta. :D

    Onnea asunnon löytämisestä!

    Mitä tulee painotavoitteisiin, kannustan sinua valtavasti jatkamaan taistelua syömishäiriötä vastaan. Tsemppiä marraskuuhun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen miettinyt, että olisi kiva varata irtotunti jostakin, mutta tuskin jaksaisin vielä koko tuntia. Issikkavaellus ois vähän kevyempi, kun välillä voi vaan istua matkustajana selässä :D
      Ollaan hoitotahojen kanssa puhuttu liikunnan suhteen aina painorajoista, mutta tajusin tossa, etten halua tuijottaa vaa'an lukemia, vaikka ne pikkuhiljaa sallisivatkin ridauksen uudelleen aloittamisen. Haluun tehä sitä mikä tuntuu hyvältä. Ratsastuskin voi olla kidutusta, jos kunto loppuu ekan kymmenen minuutin jälkeen ja hampaat irvessä pitäisi jaksaa vielä tunti loppuun.

      Poista
  2. Ei tää vitosella alkava luku ollut maailmanloppu ;)

    Tsemppiä <3

    VastaaPoista
  3. Juu tästä vitosella alkavasta luvusta todellakin selviää elossa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja todennäköisesti selviää pidempään elossa kuin kolmosella tai nelosella alkavissa luvuissa :D

      Poista
  4. Moi, laitoin sulle sähköpostia noin viikko sitten...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori, en oo kirjautunu moneen kuukauteen meripihka.netin mailiin, kun käytän lähinnä vain gmailia. Mutta käyn lukemassa :)

      Poista
    2. Mihin osoitteeseen lähetitkään viestin?

      Poista
  5. Hieno juttu että sait asunnon, onnea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mulla on vuokrasoppari nyt vaan helmikuun loppuun, mihin mennessä sas-työryhmästä toivottavasti kuuluu jotain. Tarkotus ois saada vielä jotain tukea asumiseen ja arjesta selviämiseen.

      Poista
  6. Tämä kutosella alkava on oikein ok. Eikä tarvihe kaiken aikaa ahdistuilla, depistellä, miettiä safkoja tai potea kroppakriisiä.
    (Lost but found motivation!)

    Hyvä Noora, oot sitkee mimmi!

    -pituisesi anonyymi ja täysin kuivilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitkeä sinäkin, kiva kuulla et taistelun jälkeen on oikeesti mahdollista päästä tasapainoon itsensä kanssa.

      Poista
    2. Kuinka pitkä sä Noora oot?

      Poista
    3. Pituus 166cm, paino xxkg, BMI 15,79. Ja joku varmasti näilläkin tiedoilla selvittää tuon painon. Anteeksi tökerö vastaus, mutta yleensä anonyymeillä tän kysymyksen takana on tarve tietää mun painoindeksi.

      Poista
    4. Paino siis edelleen lähempänä 40 kuin 50... Tuostahan tulee n. 43,5 kg painoksi...

      Poista
  7. Ihanaa että pääsit ratsaille! Tosi söpö polle ja kaunis sinä. <3 Mieti, viisi kiloa ja jaksatkin ratsastaa paremmin! Luustonkin kannalta on tosi tärkeää että pääset normaalipainoon. Ja lopulta sinne biologiseen omaasi. Oletko ikinä ollut biologisessa normaalipainossasi? Tai edes normaalipainossa? Itse sairastuin 13 vuotiaana ja nyt siis 24v. En ole koskaan ollut edes normaalipainossa joten biologisesta painosta ei ole hajuakaan. Siksi tämä toipuminen on niin vaikeaa. Kun ei tiedä millainen minusta tulee? Totunko kroppaan? Olen liian tottunut alipainoon. Mutta en ole enää lapsi, joten en tietenkään voi painaa lapsen verran. Ja hei, ihan oikeasti, alle 50kg ei ole aikuisen paino! En tiedä ketään tervettä joka painaisi niin vähän. Tai sitten pitää olla ihan kääpiö. :D
    Tsemppiä!
    Oletko suunnitellut jo missä aloittaisit ratsatuksen? Itsekin heppailen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hnnngh, alle 50 kg voi ihan hyvin olla _lyhyen_ aikuisen paino!! (Siis huomattavasti Nooraa lyhyemmän!)

      Poista
    2. ...siis illman että on kuitenkaan "ihan kääpiö". :D

      Poista
    3. Voi juma mikä YLEISTYS! Ite oon 174cm ja biologinen normaalipaino 48-49. Ja ei, en ole koskaan sairastanut sh:tä tai kärsi mistään muustakaan sairaudesta. Tää menee puhtaasti geeneissä. Että ärsyttää tuollainen yleistäminen asiassa ku asiassa.

      Poista
    4. No voi juma, kun joku ottaa tosissaan! No anteeksi. Mutta on kyllä sanottava että olet aivan äärettömän laiha. Joka tapauksessa, olet sitten ensimmäinen, jonka tiedän, joka painaa niin vähän. Kiitos tiedosta. Puhuinkin todella yleistäen, enkä näe siinä mitään väärää kun sanon näin syömishäiriötä sairastavalle. Auttaako Nooraa yhtään kun tulet kertomaan kuinka pitkä olet ja paljon painat? :D

      Poista
    5. Musta se, että ihmisiä on eri kokoisia pitäisi ottaa huomioon eikä puhua alentuvasti luonnostaan yli/tai alipainoisista. Yhtälailla anonyymi kuin säkin marsumarepale saisitte miettiä kommenttejanne. T.Eri ano

      Poista
    6. Itsekin sairastuin teini-iässä, minkä lisäksi olen ollut alipainoinen ekalta luokalta asti, joten ei aavistustakaan biologisesta normipainosta. Tuo asteikkojen mukainen normaalipainon alarajakin kuulostaa s******n pelottavalta. Joten samoja kysymyksiä pyöritellään mielessä. Ridasin ennen Tapiolassa, mut Dumi ois varmaan täällä pk-seudulla se ykkösvaihtoehto.

      Ja kiitos, tää pituus-painokeskustelu oli toivottavasti tässä. Jokainen toivottavasti ymmärtää "vastapuolen" kommentit, eikä tarvitse vetää enempää palkokasveja nenään.

      Poista
    7. Tarkoitukseni ei ollut todellakaan puhua alentavasti minkään kokoisista ihmisistä enkä mielestäni puhunutkaan! Kyllä ihminen saa olla minkä kokoinen tahansa, kunhan on terve. Ja harva alipainoinen on. Mutta on niitä poikkeuksiakin. Jokainen on kaunis juuri sellaisena kuin on! <3 Tarkoitukseni oli tsempata Nooraa, ei aiheuttaa pahaa mieltä. En näe kommenteissani mitään ketään loukkaavaa, mutta jos joku näin kokee, pyydän nöyrästi anteeksi. Olen pahoillani Noora että minun viattomasta kommentistani nousi haloo sinun blogissasi. Ihmettelen kyllä tätä menoa netissä...

      Poista
    8. Ja siis meillä on aika samanlainen tilanne tämän sairastamisen kanssa! Minäkin olen ollut koko lapsuuteni alipainoinen. Mutta kohti sitä terveyttä mennään! Vaikka pelottaa aivan kamalasti niin uskon elämän olevan vielä valoisampaa siellä biologisessa normaalipainossa. :)

      Poista
    9. Voi ei, kirjoitin varmaan tuossakin loukkaavasti. Siis sairaskin voi olla tietenkin kaunis. Sairauksia kun on niin monenlaisia. Mutta pääasia että ihminen olisi onnellinen ja eläisi niin hyvää elämää kuin mahdollista. No niin, nyt annetaan olla ja toivottavasti kellekään ei jäänyt paha mieli ainakaan minun takiani. Tsemppiä kaikille ulkoiseen olemukseen katsomatta! <3

      Poista
    10. Marsu, älä pahoita mieltäsi! voitais jatkaa tätä keskustelua vaikka fabon puolella?

      Poista
  8. Hevosalalla työskentelevänä ja itse sairastaneena voin sanoa hevosyen kanssa touhuilun olevan täyttä terapiaa! Itselle ratsastus kuuluu ammatin kuin työnpuolestakin, mutta katsoisin sen sinulle auttavan myös kehonkuvan hahmottamiseen :) Rohkaisen siis hakeutumaan tallille, olisi mukavaa jos saisit viikkoon vaikkapa yhden päivän mitä mieluissaan odottaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhuttiin tossa eilen ohjaajan kanssa tallilla, kuinka rentouttavaa tommonen rauhallinen tallilla oleileminen on. Ratsastuskoulussa kun meininki on sitä, että harjaa ja satuloi nopeasti, ridaa tunnin ja sen jälkeen annetaan poni seuraavalle.
      Ennen lauantain tunti oli koko viikon kohokohta, joten enköhän mä vielä palaa kyseisen harrastuksen pariin :)

      Poista