2016/12/04

Joulukorttien askartelua

Meillä on muodostunut jo perinteeksi, että käyn joulun alla isovanhempieni luona askartelemassa mummin kanssa joulukortteja. (Tässä vanhat vuosien 2014 ja 2015 korttiaiheiset postaukset.)

Lähdin torstaiaamuisesta fysioterapiaryhmästä hieman etuajassa, jotta ehdin Järvenpään junaan ja perille isovanhemmille lounasaikaan. Saan joka vierailulla ainakin kerran syödä sosekeittoa, koska syömishäiriön ollessa pahimmillaan en oikeastaan muuta suostunut edes syömään. Ilmeisesti porkkanasosekeitto lasketaan mun lemppariruokiin ja tälläkin kerralla sitä oli tarjolla.

Mutta aiheeseen: muistelin, että viime vuonna Prismassa oli ollut joulukorttitarvikkeita hyvin tarjolla, mutta siellä käydessä ei mukaan tarttunut kuin muutamat lumihiutale- ja Hyvää joulua -tarrat. Käytiin sitten Taitaville-liikkeessä (jossa on muuten todella hyvä palvelu) ja saatiin hankittua korttipohjat, tarvittavat kartongit, nauhat ja muut. Illalla huomattiin, että edellisvuotinen puikkoliima oli kuivunut, joten kipaisin reippaana nuorena Prismaan hakemaan uuden, jolloin korttipohjiakin oli näköjään tullut lisää.

Korteistahan voisi tehdä kaikista samanlaisia, sillä vastaanottajilla ei tietenkään ole käsitystä minkälaisia kortteja muille on lähetetty. Tehtiin kuitenkin tänäkin vuonna muutamia erilaisia. Mä olin "pääaskartelija", tein mallit ja piirsin kaavat, mutta ideat kortteihin sain kuitenkin vasta vähän googlailtuani.

Tehtiin yhteensä 50 korttia, joista yhden vein jo entisen asumisyksikön toimistolle. Omaohjaajani saa kuitenkin vielä ihan oman korttinsa. Yhden kortin meinasin lähettää myös syömishäiriöklinikalle, vaikken siellä ole vuoteen ollut asiakkaana.

Seuraavaksi liitän kuvia tehdyistä korteista, joten Jemppu, Oona, Himppu, Ella, Liisa, Joonas, Andrea, Tuija ja muut tutut lopettakaa lukeminen tähän!





Hyvää joulunodotusta kaikille :) Nyt kotiin päästyäni tajusin, että mulla ei ole kunnon joulukalenteria, joten kuvakalenterin lisäksi pitää jostain metsästää vielä suklaakalenteri!

9 kommenttia:

  1. Voi miten suloisia kortteja, mulla on kortit vielä tekemättä ja näistä sai kivoja vinkkejä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos postauksesta oli edes vähän apua :)

      Poista
  2. voo luoja noi porot on uber ihanoja!

    VastaaPoista
  3. Että ärsyttää ihmiset jotka "tekee" itse kortteja, eli liimailee jotain paskaa kartongille. Kaupasta ostettuna saa hienompia kortteja, turha itse väkertää jos ei taidot tuon kummoisempaan riitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienojen korttien syntymisen sijaan arvostan enemmän aikaa, jonka saan isoäitini kanssa viettää. Joten osta sinä korttisi kaupasta, me leikataan ja liimataan kerran vuodessa ja samalla vietetään aikaa yhdessä.

      Poista
    2. Anonyymillä taitaa olla paha olo. Mitä jos joisit kaakaota tai jotain sen sijaan että syydät oloasi muiden niskaan

      Poista
  4. Ihan mahtavia kortteja oot väsäillyt!
    Sun blogia on ollut kiva lukea.Kiitos siitä!
    Tsemppiä jatkossakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tykkäät :) Mä oon kattonu kavereiden väsäämiä kortteja ihan 😍😍, mut toivottavasti nää mummin kaa tehdyt kelpaa sukulaisille!

      Poista