Kävin torstaina sekä aamulla että iltapäivällä Eiranrannassa, josta näkyi valtavan kaunis merisumu. Se on mielestäni yksi kauneimpia luonnonilmioitä osittain siksi, että meri on aina ollut mulle rakas. Aamupäivällä sain vain pari otosta sillä kamerasta loppui akku alle kymmenessä minuutissa, mutta iltapäivällä palasin auringonlaskun aikaan ja kyllä kannatti, vaikka näpit jäätyivätkin!
(Älkää häiriintykö noista NJ.-leimoista, sitä pitää vielä kehittää. Ajattelin silti lisätä jonkun merkin, jottei ihmiset Googlen kautta kopioisi ja väittäisi kuvia omikseen.)
Loppiaisena kävin vanhempien kanssa Uunisaaressa kävelyllä ja napsin vielä muutaman kuvan lisää. Kauaa ei ehtinyt kuvata, kun toiset halusivat jo jatkaa matkaa, mutta muutaman onnistuneen otoksen sain.
Ootteko muut käyneet ihailemassa höyryävää merta? Entä mitä mieltä olette kuvista?
Mitä mieltä olen kuvistasi?
VastaaPoistaNo, tuota noin...
Ne ovat ihan satumaisen kauniita! <3 Näkee, että sulla on silmää sekä osaamista valokuvaamisessa. Ottamiasi kuvia on ilo katsella. :)
Ihanaa lauantai-iltaa sinulle!
Apua, noi kaksi ensimmäistä riviä säikäytti :'D
PoistaMutta ihana kuulla, että kuvat miellyttää!
Jatkan tätä synttäri-iltaa varmaan Netflixiä katsellen :)
(Saa antaa leffasuosituksia!)
Aaah, siis WAU! Mä voisin nii kelpuuttaa noista kuvista tauluja ym! Aivan uskomattomia <3. Seittämäs kuva alhaalta päin (mahollisimman vaikeesti :D) on ihan ehdoton lemppari!
VastaaPoista-mirzu-
Vou, kiitos :--3
PoistaKyseinen kuva on myös oma lempparini. Jos saisin kunnon koneen ja kuvanmuokkausohjelman, vois nää olla vielä hienompia. Jos lähtis opiskelemaan alaa, sais varmaan jonkunlaista opastusta Photarin käyttöön..
Satumaisia kuvia! :)
VastaaPoistaKiitos, Nessa :--)
Poistaihan uskomattomia kuvia!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaEn tiedä miksi, mutta tulit heti mieleen, kun kävin itse katsomassa noita upeita merinäkymiä. Ajattelin, että on ihme, jos et ole taas ikuistanut upeita hetkiä kuviin ja hymyilin, kun näin nämä kuvat. Olet uskomattoman lahjakas! <3
VastaaPoistaKiitos :) Viime vuonna missasin nää näkymät, mutta tänä vuonna piti käydä niin monta kertaa rannassa, että sai lopulta tallennettua kameralle myös sen mitä silmillä näkee.
PoistaUpeita kuvia, kuten aina. :-) Olisinpa itse yhtä taitava..
VastaaPoistaEn ole taas ehtinyt pitkään aikaan kommentoimaan, mutta lueskelen kuitenkin aina uudet postaukset. Pitää oikeasti nähdä taas joku kerta! ♥
Mäkin lueskelen aina sun postaukset vaikken kommentoi. Ja joo, toi Iinan uudenvuoden insta-kuva oli mun idea: "Missä Mervi?" Tuli ikävä :'D
PoistaVau! Noita vois ihailla vaikka kuinka pitkään
VastaaPoistaTänks :--3
PoistaKiitos sanoistasi<3 En vain osaa oikein nähdä minkäänlaista muuta elämää tai syytä, miksi parantua. Kai näin sitten käy, jos parantuu (tai "parantuu"?) pääasiassa vain muiden takia...
VastaaPoistaaluksi muiden takia, ja sitten jossain vaiheessa toivottavasti löytää sen omankin motivaation parantumiseen. Joskus itsekin yritin parantua vain parisuhteen takia/sen säilyttämiseksi, mutta nykyään oma terveys ja hyvinvointi on se ykkössyy.
PoistaHienoja, hienoja kuvia! Miun lemppari on viides kuva, linnut meressä. Saisit, voisit harkita jotain tällaista ehkä elämäntyöksesi?
VastaaPoistaKiitos :) Mä olen aina (= näiden +15 vuoden aikana kun olen valokuvannut) ollut sitä mieltä että tää on mulle vaan harrastus, mutta kun jo Facebookkin syöttää mulle ehdotuksia valokuvaajan tutkinnosta, niin...
PoistaIhania kuvia! Hei jos sinulla on instagramia niin suosittelen todella lämpimästi, että seuraat siellä muutamia ihania naisia, joilla on myös syömishäiriötaustaa. Myös hästägillä #bodypositive löytää paljon hyviä ja inspiroivia postauksia liittyen syömishäiriöön ja oman kehonsa rakastamiseen jne. Niitä käyttäjiä on ainakin: @bodyposipanda @my_life_without_ana @selfloveclubb @anastasiaamour @omgkenzieee ja myös oma tilini @bodypositive.fi . Uskon, että näistä voisi myös olla sinulle apua paranemisprosessissa! Kaikkea hyvää sinulle! <3
VastaaPoista