2017/01/05

Kuulumisia vuoden lopulta

Joulusta ja uudenvuodesta on selvitty, lauantaina olisi vielä synttärit ja sitten saavat juhlat hetkeksi riittää. Tosin ajattelin vielä ensi viikon lauantaina ainakin pistäytyä recovery-miitissä, vaikka tipatonta parhaani mukaan noudatankin.

Vietettiin jouluaattoa vanhempieni luona ihan vain perheen ja siskojen poikaystävien kesken. Onnistuin tänä vuonna olemaan stressaamatta ruokailuita etukäteen ja mielelläni kävin auttamassa äitiä linssimurekkeen, piparien ja torttujen tekemisessä edellisenä päivänä. Aattoiltapäivästä puuron jälkeen iski kuitenkin tuttu jouluinen ahdistus, jätin kirkon väliin ja puuhailin vain koiran kanssa. Illastakin vietin suuren osan vanhassa huoneessani lukien kirjaa Luna seuranani. Joulupäivänä isovanhemmat tulivat kahville ja herkkupöydän ääressä istuskeleminen tuntui niin pahalta, että lähdin jo ennen vieraita kotiin.


Uuttavuotta juhlin kavereiden kanssa. Oona tuli Helsinkiin iltapäivästä ja alkuilta vietettiin kahdestaan mun luona. Yhdeksän jälkeen lähdettiin Manskulle katsomaan uuden vuosisadan bileitä ja kuunneltiin Paula Koivuniemen lisäksi muutama esitys. Puhelimet eivät oikein toimineet, jolloin kavereille ei mennyt viestit läpi ja ajateltiin, ettei sittenkään viitsitä värjötellä useampaa tuntia ulkona. Päätettiin käydä yksillä baarissa ja myöhemmin mentiin steissille Iinaa, Аnnikaa, Tiiua ja muita vastaan. Oli kyllä huippuilta ja puolenyön ilotulitukset Sandstormin tahtiin kruunasi koko shown.


Tapanani ei ole ollut tehdä lupauksia uudelle vuodelle ja tänäkin vuonna aion vain yrittää parhaani. Sillä asenteella vuosi 2016 oli paras moneen moneen vuoteen, joten eiköhän tästä tule vielä parempi jos jatkan syömishäiriön asettamien rajojen rikkomista. Loppuvuosi meni aika huonoissa fiiliksissä, mutta nyt mulla on taas positiivisempi ja luottavaisempi olo tulevan suhteen.

Anteeksi kun postauksia ei ole taas vähään aikaan kuulunut, mutta halusin saada tämän kuulumispostauksen ensin julkaistua ennen kuin siirryn bloginkin puolella alkaneeseen vuoteen.


Parempaa uutta vuotta 2017 kaikille!

6 kommenttia:

  1. Harmi kun joulu meni oireiluksi eristäytyminen ja syömisestä kieltäytyminen. onneksi olit kuitenkin vanhempien kanssa eikä täysin yksin. saitko lahjoja? pystyitkö mitään syömään? onneksi uusia jouluja tulee. hyvä lopetus; tästä vuodesta parempi ellei paras. uskotko vielä parantuvasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeks, jos kirjotin huonosti.. Sain siis syötyä ihan hyvin, mutta sen jälkeen ku oon lopettanu, mulle on aina tosi vaikeaa jäädä pöytään juttelemaan muiden kanssa, joten pakenen yleensä omiin oloihin tekemään jotain muuta.
      Lahjaksi sain astioita, kylpytakin ja kosmetiikkaa.

      Poista
  2. Tosi kiva kuulla susta taas, käyn melkein päivittäin katsomassa että jos olisit tänne postaillut jotakin! Tsemppiä! <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin käyn lähes päivittäin lukemassa bloggerin kautta seuraamani blogit, joihin Pitsisiivin kohti unelmia kuuluu :)

      Poista
  3. Ihan Parhainta Uutta Vuotta 2017 Sinulle!
    Kerkisin jo huolestua, kun ei sinusta kuulunut ... kiva, kun palasit blogimaailmaan,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Аnteeksi hiljaisuuteni. Oon lähiaikoina innostunut taas lukemaan kirjoja sen sijaan, että istuisin koneella. Ja yksin asuminen (ilman päivittäistä tukea) on vaatinut pientä totuttelua.

      Poista