2017/05/21

Hevoset Kaivarissa

On ollu aika kiva viikonloppu (jos ei lasketa lätkäpelejä). Perjantaina olin kattomassa Vesalaa Espalla ja lauantaina ja sunnuntaina oli Hevoset Kaivarissa -tapahtuma! Kiva päästä kattelemaan heppoja pitkästä aikaa ja vielä tällaisessa kesäsäässä!

Jos hevoset ei kiinnosta, niin voit skipata koko postauksen.

Aikoinaan, kun vielä harrastin ratsastusta ja virtuaalitalleilua, kävin melkein joka viikko Laakson ratsastusstadionilla kuvaamassa kilpailuja. Tän viikonlopun aikana tuli ikävä noita aikoja, koska tykkään tosi paljon kuvata hevosia ja mun koko valokuvausharrastus oikeastaan lähti hevosten kuvaamisesta.



Lauantaina oltiin Miinan, Noran ja Millan kanssa katsomassa koulu- ja esteratsastusta ja kiertelemässä alueella. Ois tehnyt mieli ostaa kaikkea turhaa, mutta onneksi sain ylipuhuttua itseni ja järkeiltyä että en tekisi mitään söpöllä violetilla riimulla, pinteleillä tai vaaleanpunaisella raipalla :D



Rakastan islanninhevosia, joten tänään sunnuntaina kävin Kaivopuistossa ihan vaan passijuoksukilpailuiden takia. Onneksi jaksoin lähteä, sillä tunnelma oli mahtava. Kisojen jälkeen katselin kun lapset hyppivät rataa keppihevosilla ja kokeilivat vikellystä pukilla. Sain myös ilmaisliput Vermoon, joten vihdoin on hyvä syy mennä katsomaan poniraveja!

 

Olisin islanninhevosratsastaja, jos täällä pääkaupunkiseudulla ois ollu issikkatalli opetuksen ja hyvien liikenneyhteyksien päässä silloin kun aloitin ratsastuksen. Sellaista vaihtoehtoa ei kuitenkaan löytynyt, joten issikkakokemus jäi alkeiskurssiin, neljään kesäleiriin ja muutamaan vaellukseen. Seuraavan vaelluksen varaan heti kun on tarpeeksi rahaa ja saan kaverin mukaan! Jouduin aikoinaan lopettamaan ratsastuksen kuuden vuoden jälkeen liikuntakiellon takia, mutta nyt olisi tarpeeksi kiloja aloittaa uudestaan. Ehkä lähitulevaisuudessa!

Ja takaisin Kaivariin: jos ikä ei tulis vastaan, oisin ollu Kaivarissa mukana hyppimässä rataa kepparin kanssa. Miksei tällaisia tapahtumia ollut silloin kun olin lapsi? Ei riittänyt, että pääsi kerran viikossa ridaa, vaan me kaverin kanssa nimettiin meidän polkupyörät ja käytiin niillä hyppimässä "esteitä".



Oliks joku muu käymässä Kaivopuistossa? Tai jakakaa jotain noloja heppakokemuksia. Mä esimerkiksi putosin pommin varmalta ponilta, joka pelästy puskasta tulevia lastenrattaita. Pitkällä suoralla pari laukka-askelta vasemmalle ja mä makaan lantalätäkössä!

5 kommenttia:

  1. Jahas, onnistuin vahingossa poistamaan. Sitä vaan piti sanoman että long live royal selleri ja harjanvarsi puomirata tammisaaren nurtsilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja myös ah-niin-ihanat reppuselkäheppailut!

      Poista
  2. Olin myös kaverin kanssa tuolla. Oli ihan loistava ilma erityisesti lauantaina (nimimerkillä nenä ja olkapäät punaisena:D). Issikoiden passijuoksu oli mun suosikki myös. Komeasti menivät! Ihana rotu muutenkin.<3 Tosi hyviä estehyppelijöitä muuten noi keppihevosteljat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyviä hyppijöitä tosiaan, kun jotkut pääs rinnan korkeudella olevien puomienkin yli!

      Poista
  3. Mul ei oo heppoihin liittyvää joka tulis mieleen mutta kerran kaverilta tullessani katselin kaikkialle muualle kuin eteen ja sit iso koira haukahtaa kun on omistajansa kanssa lenkillä ja mä säikähdin , pomppasin ilmaan ja menin johonkin ihmeen ninja-asentoon😆

    VastaaPoista