Syömiset alkoivat viikon kuluessa mennä yhä huompaan suuntaan, joten eilen illalla soitin vanhemmille ja kysyin saisinko tulla sinne käymään. Toki oli muitakin syitä siihen, että halusin välillä pois kotoa. Isä haki mut, katsottiin yhdessä telkkaa ja mä sain nukkua sohvalla koiran kanssa.
Aamulla vanhemmat lähtivät tietysti töihin ja me jäätiin päiväksi Lunan kaa kahden. Mulla on jo sen verran parempi olo, että rakensin pienen "agility-radan" ja opeteltiin koiran kanssa uutta temppua.
Ehti hyvin myös laittaa kasvonaamion
Pari viikkoa sitten tuli televisiosta syömishäiriöelokuva "Sairaan hoikka", jota en silloin jaksanut katsoa, mutta pyysin äitiä laittamaan sen tallennukseen. Katsoin kyseisen leffan tänään ja sen myötä iski suunnaton halu laihduttaa. Loppu oli kuitenkin niin surullinen, että sinne menivät ne laihdutushalut ja alkoi itkettää.
Syötiin yhdessä äidin kanssa päivällistä ja aika pian sen jälkeen lähdinkin jo ratikalla kotiin, koska täällä odottaa pieni hamsteri ulkoiluaan oltuaan koko viime illan häkissään.
Kaikki tapaamiset olen joutunut viime viikolta ja alkuviikosta peruuttamaan, mukaanlukien kummipojan tapaamisen ja vikan agilitykerran, mutta huomenna ajattelin jo uskaltautua polille terapeutin tapaamiseen.
Muista ottaa rauhallisesti, jälkitaudit iskee helposti heikkoon.
VastaaPoistaJuu, en tänään polikäynnin lisäksi ajatellut kotoa liikkua :) Yritän ottaa rauhallisesti, kun on vielä puolikuntoinen olo.
PoistaMikä siinä syömisessä on niin vaikeeta? Oot jo 26-vuotias etkä noin normaaliin toimintaan kykene ilman vanhempien apua. Miksi? Mikä sen estää? Selitä tietämättömälle. Tää ei oo hyökkäys vaan haluan ymmärtää asiaa, jota en pysty itse ymmärtämään mitenkään.
VastaaPoistaSepä se, kysyn tuota melkein joka päivä itseltäni. Kykenen kyllä suuren osan aikaa syömään ihan normaalisti, mutta välillä tulee stoppi vastaan... Vanhempien luokse lähdin ihan omilla ehdoillani. Vanhemmat ei puuttunu mun syömisiin yhtään mitenkään, mutta siitä huolimatta sain syötyä ilta- ja aamupalat helpommin kuin yksin kotona. Älä kysy mikä tää logiikka on, en tajua itsekään.
PoistaSyömishäiriöt ei ole iästä kiinni vaan voi puhjeta vaikka viiskymppisenä. Ulkopuoliselle ne saattavat näyttää siltä että sairastunut pelleilee ja voisi koska tahansa lopettaa ja alkaa syödä normaalisti. Kyseessä on kuitenkin riippuvuussairaus jossa ruoka vaan näyttelee tiettyä osaa, ja anoreksialla on paljon yhteistä vaikka alkoholismin ja peliriippuvuuden kanssa. Anoreksiassa vaan sairastunut oppii (näkyy aivotasolla) että syömättömyys palkitsee. Siitä on todella vaikea oppia pois ja pahinta meno on paranemisvaiheessa kun alkaa syödä enemmän ja paino nousee. Silloin kestää vielä pitkän aikaa ennen kuin kroppa ja aivot alkavat tottua tilanteeseen. Siinä välillä saattaa joutua kärsimään äärimmäisen kovasta ahdistuksesta, ja jos välillä syö huonommin vaikka sairastumisen takia, tulee siitä helposti uudelleen parempi olo ja houkutus jakaa sillä tiellä, joka palkitsee hetkellisesti mutta tekee olemassaolosta lopulta helvetillistä taistelua ja tuhoaa koko elämän.
PoistaSyömishäiriöiden kohdalla taitaa olla niin että vain toinen syömishäiriöinen voi oikeasti ymmärtää täysin mistä on kyse ja miksi toinen ei aina kykene syömään. Paranemisessa kuitenkin kannattaa vältellä toisten syömishäiriöisten seuraa (syömishäiriöistä kärsivillä on usein heikko itsetunto varsinkin painon ja syömiseen suhteen ja vertailu on jatkuvaa) ja viettää aikaa terveiden tavallisten onnellisten ihmisten kanssa.
Tsemppiä paranemiseen! Varmasti pystyt siihen ja sulla on vielä ihana täysi elämä edessä!
Kiitos asiallisesta vastauksesta! En oletakaan, että voisin täysin ymmärtää, mutta haluan ymmärtää mahdollisimman hyvin kuitenkin.
PoistaAnonyymin vastaukseen kiteytyi hyvin "homman nimi". Itse sairastuin 25-vuotiaana. Ekan parin vuoden aikana oireilu oli voimakasta, ja ulkopuolisen silmissä näytti varmasti todella naurettavalta, lapselliselta ja nimenomaan turhalta pelleilyltä. Nyt vuosia myöhemmin on pakko myöntää, että hävettää edes muistella. Mutta se oli oireilua, ja siksi ymmärrys jäi. Toipumisen ja ns. normaalien ruokailutottumusten kannalta pidän suorastaan fiksuna edetä hitaasti, koska silloin jojoilu on helpommin vältettävissä. Sh-maneerit syntyvät pidemmän päälle aika hitaasti, siksi paluu normaaliin vie myös aikaa. Ainakin jos haluaa pysyviä muutoksia..
PoistaSyömishäiriö on addiktoiva sairaus ja siihen sairastuu usein erilaisiin addikteihin alttiit ihmiset. Esm. Ite nuorempana viiltelin, sitten sairastuin syömishäiriöön joka "parani" (tai jäi elämään taka-alalle) kun aloin käyttämään kamaa. Ja nyt oon 21v parantuva narkomaani. Mulla itellä on adhd joka kai altistaa tän tyyppisille ongelmille, mutta pointti siis oli että syömishäiriö addiktoi ja vangitsee, siitä ihanasta kaverista pitää vaan ns. vierottautua. Vaikea ymmärtää jos ei ole ite kokenut.
PoistaTsemppiä noora, sä pystyt ihan mihin vaan. Muistat vaan ettei sun tarvitse pärjätä yksin, sulla on ystävät ja perhe ja hoitohenkilökunta auttamassa!:)
Hienoa että oot toipumassa addiktiosta! Ei oo varmasti helppoa. Ihailen ihmisiä jotka on noin vahvoja.
PoistaSilloin kun olit laihimmillasi, miltä se fyysisesti ja psyykkisesti tuntui?
VastaaPoistaEn muista, multa on huonoimmat kolmisen vuotta pyyhkiytynyt melkeen kokonaan muistista.
PoistaOsaisitko suositella jotain sivua mistä sais hyviä kasvisruokareseptejä (ruokaisia) tai osaatko jotain helppoja reseptejä antaa? :) Sun ruokakuvat saa aina veden kielelle.
VastaaPoistaKannattaa liittyä Facebookissa Vegaaniset kasvisruuat -ryhmään. Mä teen aika usein ruokia ihan vain omasta päästäni keksimällä. Ehkä pitäis alkaa kirjottaa reseptejä ylös :D
Poista