2018/05/27

She burns like the sun

Olen ollut aika hissuksiin somen puolella viime viikkoina ja osa kavereistakin on huomannut, että olen ollut vielä tavallistakin huonompi vastaamaan viesteihin. Mulla ei kuitenkaan mene huonosti, olen tarvinnut vain omaa aikaa. Lisäksi olen nähnyt ystäviä, joiden kanssa ei ole hetkeen hengailtu.

Olen miettinyt mennyttä ja tulevaa, mutta yrittänyt pääsääntöisesti elää tässä hetkessä tehden sitä mikä toimii. Dkt (dialektinen käyttäytymisterapia) on pakottanut tarkastelemaan tunteita ja miettimään tekemisiäni kahteen kertaan.




Värjäsin hiukset taas hattaran vaaleanpunaiseki. Väri on ärsyttävä ylläpitää, mutta tää niin sopii kesään. Ostin halvimman mahdollisen hoitoaineen, jonka löysin, ja sekoitan siihen aina muutaman pisaran pinkkiä suoraväriä. Tulee huomattavasti halvemmaksi, kuin ostaa pastelliväriä.



Syömishäiriön suhteen menee taas paremmin kuin pitkään aikaan. Paino on ollut normaalissa jo jonkin aikaa, enkä ole oksentanut moneen viikkoon. Mikään ruoka-aine ei tunnu liian pelottavalta ja oon jopa pettynyt, kun en jaksanutkaan eilen lähteä kaverin luokse Tampereelle ja Аmarillon uusi vegehamppari jäi kokeilematta. Välillä kuitenkin lipsahtaa ja aterioiden väliin saattaa jäädä kuusikin tuntia, joten nälkäsignaaleihin ei ole todellakaan luottamista.

Vöner ja soijaleikkele, joka maistuu lauantaimakkaralta ♥
Demillekin kuuluu parempaa. Sille on kasvanut uutta karvaa lähteneen tilalle, eikä se näytä enää kaljulta rotalta. Ihan entisensä se ei ole vieläkään, mutta onneksi lemmikin takia ei enää tarvitse stressata niin paljon.



Mun unirytmi on ollut aika sekaisin, mutta pistetään se valoisuuden ja Netflixin (ja kaverien) piikkiin. Onneks en oo ainoo, joka nukkuu vähän miten satuu, mutta ennen puolta päivää ois kiva jo hereillä, ettei päivä mene kokonaan ohi.




Tuntuu, että elämä on parempaa kuin pitkään aikaan. Pystyn aidosti nauttimaan asioista ja hymyilen helposti. Shorteissa ja t-paidassa näyttäytyminen ei aiheuta ahdistusta, ellei joku kadulla katso pidempään. Tykkään kodistani ja sen pienestä parvekkeesta, tästä kaupunginosasta ja naapureista. Vähän harmittaa, että Lunaa ja muuta perhettä nähdäkseen pitää matkustaa 40 minuuttia sporassa (kyllä, helsinkiläiselle pitkä aika), mutta onneksi siskot ovat aina myöntyneet kun olen kysynyt saanko viettää koiran kanssa aikaa.




Ei kai tässä muuta. Nauttikaa aurinkoisista päivistä ja muistakaa käyttää aurinkorasvaa! Mä poltin
eilen selkäni aika pahasti ja voin sanoa, ettei tunnu kivalta.


10 kommenttia:

  1. Miksi et osta autoo jos sporalla kestää se 40min? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1. Ekologisista syistä. En aio ajaa ajokorttia, jos ei jostain syystä tule muutettua niin landelle, että auto olisi välttämätön.
      2. Helsingin keskustassa auto ei ole edes paljon julkisia nopeampi, samoihin ruuhkiin jumittaa ja parkkipaikkaa saa metsästää.
      3. Raha.

      Poista
  2. Tässä taas viisaus oikein loistaa kommentissa. Kai Noora ostaisi auton, jos katsoisi sen tarpeelliseksi ja olisi rahaa.

    VastaaPoista
  3. Ihana kuulla, että sulla menee hyvin! <3 Tänä vuonna voitaisiin sitten oikeasti yrittää nähdä Prideillä? :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Viime vuonna oli vaan niin kylmä, että mun piti kesken puistojuhlan lähtee kotiin hakee talvitakki ja ku pääsin takas Kaivariin, te olitte jo lähteny.

      Poista
  4. Miten oot saanu normalisoitua painon? Onksulla kuinka paljon matkaa vielä hyvinvointipainoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin Noora tietää omaa "hyvinvointipainoaan", ei ole tainnut koskaan olla siellä? Ei kai sitä voi muuten tietää...

      Poista
    2. Syömällä säännöllisesti ja tarpeeksi, myös silloin kun ei ole tehnyt yhtään mieli. Ja en tosiaan tiedä biologista normaalipainoani.

      Poista
  5. Mä oon myös ekaa kertaa vuosiin normaalipainossa. En ees silleen just ja just normaalipainossa, vaan ihan oikeesti siinä painossa jossa voin hyvin ja mulla on terve olo. Vihdoinkin on energiaa tehdä asioita, toteuttaa ideoita ja tuntea kaikkia tunteita. Ihan mahtavaa, vaikka samalla onkin vähän pelottavaa, kun tää on kaikki niin uutta vuosien sairastamisen jälkeen :) Tosi kiva huomata, että sullakin on ollu samantyyppisiä positiivisia fiiliksiä ja kokemuksia. Nyt nautitaan elämästä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautitaan :)
      Parasta on kun voi tehdä asioita, koska ne oikeasti kiinnostavat, eikä vaan ruoan ajattelun välttämiseksi. Ja että pystyy ottamaan myös rennosti ja vain löhötä sohvalla, jos siltä tuntuu. Mäkin oon vähän pelästynyt tunteita, kuinka voimakkaina ne tulevat, mutta onneksi negatiivisten tunteiden lisäksi myös positiiviset tuntuvat vahvemmin.

      Poista