Recovery stories

Sain kunnian osallistua Iinan Recovery stories -valokuvaprojektiin, joka kertoo eheytymistarinoista ja toipumisesta: "Projektin tarkoituksena on muistuttaa, että meillä kaikilla on oma elämäntarinamme ja niistä jokainen on yhtä tärkeä. Et voi koskaan nähdä toisesta ihmisestä kuin vaan pinnan. Syvällä sisimmässä voi piiletä uusia tarinoita, tärkeitä muistoja, salaisuuksia, monimutkaisia elämän haasteita, ja lahjoja, jotka eivät näy välttämättä ulospäin."

Kuvaukset olivat viime huhtikuussa Uunisaaressa ja oli jännittävää olla vaihteeksi kameran toisella puolella. Oman tarinani kirjoitin tietysti syömishäiriötä sairastamisesta:

Sairastuin teininä anoreksiaan ja olen koko aikuisikäni joutunut elämään syömishäiriön varjossa. Muistan jo ala-asteella tarkkailleeni painoani ja kuinka ystävien kanssa käsityötunnilla vertailimme vyötäröidemme ympärysmittoja, joskaan vielä silloin en kokenut tarvetta laihduttaa. Olin aina se pienin ja kevyin, joka hevosta leikkiessä pääsi ratsastamaan muiden reppuselässä.

Yläasteella saavutin painon, joka oli mielestäni ehdottomasti liikaa. Aloin rajoittaa syömisiäni ja liikkumaan pakonomaisesti. Pääsin yhteen Helsingin parhaimmista lukioista ja opiskelupaineiden kasvaessa kadotin itseni lopullisesti syömishäiriön petolliseen maailmaan. Elämä pyöri syötyjen ja kulutettujen kaloreiden ympärillä ja koeviikolla lukemista tärkeämpää oli käydä juoksulenkillä. Lopulta jouduin lopettamaan koulun, jouduin sairaalan ja jäin monen vuoden osastokierteeseen.



Nykyään en muista pahimmista ajoista muuta kuin luihin asti hyytävän kylmyyden ja toivottomuuden. Ajatukset pyörivät pelkästään ruoan ympärillä, olin itsetuhoinen ja halusin kuolla. Perheeni takia jaksoin kuitenkin yrittää ja hiljalleen aloin löytää elämänhalua myös itsestäni.

Parantumisvaiheessa olen joutunut pala palalta etsimään itseäni ja mielenkiinnon kohteitani anoreksian alta. Ei ole riittänyt, että palaan samaan vanhaan elämään jota elin terveenä, sillä olen sairastamisen aikana kasvanut teinistä aikuiseksi. Vaikka moni pala etsii vielä paikkaansa ja välillä onnistun hajottamaan jo kokoamani kulman, alkaa kuva pikkuhiljaa hahmottua. Olen saanut miettiä arvojani ja joutunut ottamaan vastuuta itsestäni. Olen tajunnut että olen paljon enemmän kuin pelkkä sairaus, joka meinasi muodostua jo osaksi identiteettiäni.



Vaikka koulut ovat jääneet käymättä, olen oppinut näkemään itseni ja ympäristön uudessa valossa ja arvostamaan myös kehoani aivan uudella tavalla. Olen paljon itsevarmempi ja ulospäinsuuntautuneempi kuin ennen ja osaan nykyään hymyillä elämälle ja tulevaisuudelle. Suurimmat voimavarani ovat lemmikkini, pieni kummipoikani ja valokuvaus. Lisäksi aion pitkään kestäneen liikuntakiellon jälkeen aloittaa ratsastusharrastukseni uudestaan.

Unelmani on päästä vielä joku päivä islanninhevosvaellukselle Islannin kauniisiin maisemiin.

Muita projektiin liittyviä kuvia ja tarinoita voi katsella Iinan kotisivuilta.

Mitä mieltä olette kuvista?