Ekaa kertaa mökillä

Kävin viikonloppuna ensimmäistä kertaa vanhempieni uudella mökillä. Muu perhe on vieraillut tuolla jo useamman kerran, mutta itse uskalsin mukaan vasta nyt kun säät ovat vähän lämmenneet (eikä ole enää mahdollista eksyä sumuun jäiden keskelle).

Mökki sijaitsee saaristossa, joten automatkan jälkeen ajettiin saareen veneellä. Mulle esiteltiin tontti ja vaikka remontoimista ja tekemistä on valtavasti, tulen varmasti jo tänä kesänä viettämään mökillä aikaa.

Multa kysyttiin mielipidettä paikasta, että onko sellainen jota odotin. Mulla ei ollut ennakkoluuloja, joten ihan kivalta paikalta vaikutti. Siskojen kanssa saataisiin sisustaa saunakamari mieleiseksi, mutta taidan antaa ohjat kokonaan nuorimmalle siskolleni. Vierasmaja on toiminut aiemmin leikkimökkinä, eikä sitä kai vielä tulevana kesänä laiteta uusiksi.

Oltiin napattu sataman ravintolasta pitsat mukaan samalla kun tultiin, joten ennen kun ryhdyttiin hommiin, syötiin.

Mun kasvispitsa oli aika pettymys. Sen lisäksi, että lätty oli ehtinyt jäähtyä, olin juuri edellisenä päivänä syönyt lähes täydellisen pitsan melkein samoilla täytteillä. Mulle todettiin, että nyt ei olla Helsingissä, joten kelpuutin purkkiherkkusienet ja vihreät oliivit. Jälkkäriksi juotiin kahvit terassilla ja mittari näytti lähes 30°C.

Yritin kameran kanssa etsiä käärmeitä rannan kivikosta, mutten onnekseni löytänyt yhtäkään. Menin siis auttamaan muita rantaan ajautuneiden kaislojen, männynkäpyjen, havunnelasten ja hiilten(?) haravoimisessa ja pois viemisessä. Miehet laittoivat edellisten asukkaiden sohvan palasiksi ja kantoivat tiellä olevat lankunpätkät pois rannalta.




Innostuin vähän liikaa haravoinnista ja olisin voinut haravoida vaikka koko alueen, joka yleensä veden ollessa korkeammalla jää veden alle. Oli niin palkitsevaa nähdä neulasten alla vihreitä versoja ja puolustuksekseni olen viimeksi haravoinut viisivuotiaana, kun isovanhempani asuivat vielä omakotitalossa Vantaalla.

Vanhemmat olivat heittäneet paljon tavaraa pois, mutta isä oli säästänyt mulle norppajulisteen! En ottanut sitä vielä kotiin, mutta enköhän keksi sille jonkun paikan.




En ole varmaan ikinä nähnyt niin paljon joutsenia yhdeltä istumalta, kuin mitä näkyi matkalla takaisin satamaan. En saanut linnuista kuvia, kun vene pomppi niin paljon aallokossa. Tuuli aika kovaa, mutta tuli ihanan kesäinen fiilis kun pääsi istumaan veneeseen ja katsomaan saaristomaisemia. Hankitaan mökille myös jolla, enkä malta odottaa että pääsen kesällä purjehtimaan samoille vesille!

Don't mention corona

Istun sohvalla villasukat jalassa, muumilimu kädessä ja mietin mitä pitäisi ajatella.

Mä en edes tiedä kuulunko riskiryhmään. Oon kuitenkin ollut jo yli vuoden ajan normaalipainossa, aivan alarajoilla, mutta silti vointi on ollut tasainen. Labroissakin kaikki on ollut ok, kun ne on viimeksi kesällä katsottu.

Pesen kyllä käsiäni tavallista enemmän, mutta ehkä vähän tyhmänrohkeana en ole välttänyt liikkumista ollenkaan. Ruokakaupassa käyn ihan normaalisti ja maksan käteisellä, kun ei tilillä ole rahaa, käytän julkisia ja eilen olin ratsastamassa. Tänäänkin käytiin vielä parin koulukaverin kanssa hyödyntämässä mahdollisuus viimeiseen ilmaiseen lounaaseen koulun ruokalassa.

Olen toki huolissani vanhuksista, etenkin omista isovanhemmistani, ja muista perussairaista, mutta omasta puolestani en osaa pelätä. Mainitsin asiasta terapiassa ja puhuttiinkin siitä, olisiko mahdollista, että koska olen niin monta vuotta elänyt jonkinlaisessa hengenvaarassa, olisin oppinut työntämään kuolemanpelon sivuun. En tiedä, mutta ehkä ajatusmallissa on jotain samaa kuin anoreksian kanssa: minä olen se uniikki yksisarvinen, johon eivät päde normaalit fysiikan säännöt. Samalla tajuan, että tämä on arpapeliä ja tartunta tulee jos on tullakseen ja pahimmillaan voin minäkin virukseen kuolla, etenkin jos sydämessäni on vielä jotain vikaa. Toisaalta olen ihan tyytyväinen, että osaan ottaa asian näin rauhallisesti enkä kärsi esimerkiksi pakko-oireista.

Koulussa siirryttiin etäopetukseen, mutta kun meillä Valmassa ei ole varsinaisesti kouluaineita ja kursseja, niin itsekseen kyselyihin vastaaminen ja dokumenttien katsominen tuntuu täysin turhalta. Tehtävien tekemisen aloittaminen itsenäisesti tuntuu myös todella vaikealta. Puhumattakaan siitä, että lisäksi pitäisi huolehtia itse päivä- ja syömisrytmistä ja vielä valmistaa molemmat lämpimät ruoat.

Kävin hamstraamassa kirjastosta kasan kirjoja ja aion vetäytyä niiden kanssa viltin alle sohvannurkkaan. Tekemisen keksiminen kotona ei ole itselleni mikään ongelma ja kun ulkonakin saa käydä vielä kävelyllä, niin tylsyyden suhteen mua ei ollenkaan haittaa kotiin jääminen. Katsotaan mikä on tilanne viikon tai parin päästä, kun alkaa kaivata enemmän sosiaalisia kontakteja.

Nyt voisin alkaa valmistautua saunaan.

Mitä ajatuksia tilanne teissä herättää?

Once a horse girl...

Olen jo toista kertaa kipeänä tämän vuoden puolella, joten nyt kotona tylsistyessä oli aikaa tulla kirjoittelemaan tännekin.

Ihan ensimmäiseksi haluan kertoa, että mä aloitin vihdoin ratsastuksen uudelleen! Tähän en olisi pystynyt, jos kaverini ei olisi pyytänyt mua pariin kertaan mukaansa tallille. Näin 11 vuoden tauon jälkeen saa aloittaa uudelleen istunnasta ja perusteista, mutta pikkuhiljaa jutut muistuu mieleen ja kunto kasvaa. Ensimmäisen tunnin jälkeen, kun vein hevosta talliin, meinasi lentää laatta rasituksesta ja lihakset olivat kipeinä koko seuraavan viikon. Onneksi kamala olo tuli vain tuolla ekalla kerralla ja silloinkin mukaan otettu pillimehu auttoi nopeasti.

Olen tietoinen siitä, ettei ratsastus ole kaikkien mielestä kovin eettistä ja olen itsekin lukenut muutamia aihetta käsitteleviä artikkeleita, mutta aion ainakin tämän kevään jatkaa tunneilla käymistä. Ennemmin mä haluan kääntää huomion nyt siihen, että vihdoin mä sain tehtyä jotain, josta olen vuosikaudet vain haaveillut.

Muistan edelleen kuinka katkera olin lääkärille, joka alkujaan määräsi liikuntakiellon ja sen takia lopettamaan ratsastuksen. Ja sen ponin, jolla olisin mennyt viimeisen kerran ennen osastolle joutumista, jos olisin saanut lähteä siskon kanssa tallille. Tuolloin meillä ei vielä ollut Luna-koiraa, joten ponit olivat mulle tärkeä eläinkontakti. Ratsastaessa ei myöskään ehdi murehtia mitään, sillä keskittyminen on suunnattava 100% tekemiseen ja jokalauantainen tunti oli ihana pakopaikka todellisuudesta.

Ensimmäistä kertaa nuoriso-osastolla jaksoin kevään joten kuten tsempata syömisten suhteen. Olin 17-vuotiaana hankkinut ensimmäisen kesätyöpaikkani eräältä tallilta leiriavustajana ja osastolla mulle oli luvattu, että jos kaikki sujuu hyvin, voin kesän alussa lähteä kolmeksi viikoksi auttamaan hevosten ja aloittelijoiden kanssa. Kuitenkin pari viikkoa ennen töiden alkua mulle hoitokokouksessa naurettiin melkein päin naamaa, että oikeastiko kuvittelit lähteväsi johonkin, että ei sua voi päästää mihinkään ilman valvontaa. Koin, että mua on huijattu ja viimeisetkin luottamuksen ja motivaationrippeet paranemisen suhteen valui pettymyksenä musta ulos. Jälkeenpäin en kehdannut myöntää, että tohon hetkeen asti mä jaksoin yrittää, että sain ruoan (useimmiten) alas siinä toivossa että jaksaisin sen voimin tehdä tallitöitä. Sanoin, että olin luovuttanut jo aiemmin, koska en kehdannut kertoa kenellekään epäonnistuneeni.

Mutta nyt mä olen tässä 28-vuotiaana ja suht' hyvinvoivana. Yhteishaut ovat auki ja ajattelin hakea amikseen lukio-opintojen jatkamisen sijaan. Mut kirjattiin myös vuoden alussa ulos psykanpolilta, koska sain vihdoin hyväksyvän päätöksen Kelan psykoterapiaan.

En mä vieläkään jaksa yhtä paljon kuin "normaali" ihminen, mun koti ei ole siisti ja välillä vaivun masennuskuplaan enkä saa mitään aikaan, mutta pitkästä aikaa mä näen tulevaisuutta pidemmälle kuin tähän iltaan tai loppuviikkoon. Kyllä tää tästä!

Loma Tahkolla

Vietettiin toissa viikolla muutama päivä Tahkovuorella laskettelemassa Joonaksen kanssa. Oli erittäin hyvä kokemus, sillä molempien edellisestä laskettelukerrasta on yli kymmenen vuotta; kuulostaa kamalalta, mutta niin se aika vain kuluu.

Lähdettiin maanantaiaamuna ajamaan kohti Tahkoa, kunhan oli ensin poikettu isäni työpaikalla hakemassa laskettelukamoja. En edes muistanut, että mullakin on omat monot olemassa, mutta varaston kaapista sellaiset löytyi. Ihmettelin, että mitä roskaa toiseen jalkineeseen on työnnetty, kun sovittaessani sieltä löytyi paperisilppua ja revittyjä lehtiä. Ilmeisesti mono oli toiminut hiiren pesänä, vaikka asukasta ei enää näkynytkään. Ajattelin monon olevan kuitenkin ihan käyttökelpoinen ja että uhraan vaikka yhdet villasukat niiden kanssa käytettäviksi, joten kopisteltiin silput roskikseen ja faija vielä huuhtaisi kenkää veden alla.

Maanantai menikin sitten ajaessa, pari kertaa pysähtyessä, mökin avainten noutamisessa ja kaupassa käymisessä ja kokkaillessa. Hiiri-mono oli alkanut epäilyttävästi haista kuselta ja kun sitä talouspaperilla yritin kuivata, tuli ulos myös pari hiiren papanaa. Siihen loppui sen monon tarina tällä reissulla.

Tiistaina päästiin rinteeseen heti aamusta. Käytiin hakemassa vuokraamosta molemmille sukset ja mulle "uudet" monot. Rinteissä oli hiljaista ja meidän lisäksi laskemassa oli vain muutama turistijoukko, joten hisseille ei tarvinnut jonottaa ja vaikka laskettiin välillä eri tahtia, oli toinen helppo bongata mäestä jos tuli jotain asiaa.

Keskiviikkona aamupäivän satoi vettä, joten mentiin laskemaan vasta puolenpäivän aikaan, jolloin vesisade muuttui räntäsateeksi. Tuntuma oli ihan erilainen kuin edellispäivänä, sillä suksi luisti todella huonosti. Kääntyminen oli raskaampaa ja kerran ankkurihissin pysähtyessä meinasin kaatua, kun liikkeelle lähtiessä olisivat sukset tahtoneet jäädä paikoilleen. Ei siinä mitään, mutta sateen takia vaatteista meni vesi läpi ja kun kädet alkoivat parin tunnin laskemisen jälkeen olla jäässä, lähdettiin suosiolla syömään ja mökille saunomaan.

Torstaiaamuksi olin varannut itselleni 1,5 tunnin islanninhevosmaaston Tahko Farmilta. Myös edellisestä "kunnon" ratsastuskerrasta mulla on kulunut noin kymmenen vuotta ja nyt jossain päättäväisyyden puuskassa sain päähäni kokeilla sitäkin pitkästä aikaa. Maasto oli aika jäistä, joten suurimmaksi osaksi vain käveltiin. Mun hepalla Prinssillä olisi selvästi ollut enemmänkin energiaa ja lyhyellä tölttipätkällä hän heittikin alkuun parit pukit. Töltättiin ja ravattiin vuorotellen, kun mulla oli tuntuma puuhaan vähän ruosteessa. Kentällä otettiin myös vähän laukkaa, meidän tapauksessa pukkilaukkaa, ja ratsastuksen sijaan keskityin vain pysymään selässä :D

Mun jalat melkein tärisi rasituksesta kun tulin alas ratsailta, mutta hetken autossa istuskelun jälkeen vaihdettiin kamat ja lähdettiin rinteeseen. Oli huomattavasti parempi sää kuin edellispäivänä ja koska oli vika päivä, laskettiin pitkään.

Perjantai menikin kamoja kasatessa ja autossa istuessa. Viimeiset silmäykset lumisiin maisemiin ja takaisin pääkaupunkiseudun harmauteen.

Tää reissu on parasta mitä mulle on tapahtunut pitkään aikaan. Oli voimauttavaa päästä taas kokeilemaan harrastuksiaan pitkän tauon jälkeen. Mä en oo koko sairastamiseni aikana päässyt oikein tekemään itselleni mieluisia asioita, koska kaikki on ollut kiellettyä ja kynnys uudelleen kokeilemiseen on kasvanut koko ajan. Reissu muistutti taas, mistä kaikesta olen jäänyt paitsi ja mitä kaikkea kivaa elämällä on tarjota sairastamisen ulkopuolella.