Viime aikoina olen: rapsutellut isoja ja pieniä koiria, syönyt jäätelöä auringonpaisteessa, miettinyt tulevaisuuttani, käynyt Kuopiossa, kuvannut kukkia, rampannut jatkuvasti Kelassa, pelannut Pokémon Go:ta, etsinyt hamsteria vaatekaapista ja suunnitellut kesän festareita.
Juhannusta vietin kaupungissa. Joonaksen kanssa grillattiin ja käytiin katsomassa kokkoa Kaivopuiston rannassa ja sunnuntaina tehtiin Miinan ja koirien kanssa retki Rajasaareen (=koirasaareen).
Arkisin olen jatkanut päiväsairaalassa käyntiä ja viime viikolla mulla oli hoitokokous psykan polilla. Esitettiin, että jatkaisin päiviksellä kolme viikkoa vielä kesäsulun jälkeen, eli palaisin elokuussa "lomalta" vielä hetkeksi päiväsairaalaan ennen syksyn suunnitelmia. Tarkoitukseni olisi aloittaa elokuun puolessa välissä nuorille suunnatussa ryhmässä, jossa olisi pikkuhiljaa tarkoitus etsiä omia mielenkiinnon kohteita ja suunnata opiskelemaan tai työelämään. Tällä hetkellä kuulostaa epätodelliselta ja todella pelottavalta, että olisin vaikka vuoden päästä koulussa. Mun vointi on kuitenkin kohentunut jo päiväsairaalan aikana niin paljon, että ehkä olenkin vuodenvaihteessa toista mieltä.Juhannusta vietin kaupungissa. Joonaksen kanssa grillattiin ja käytiin katsomassa kokkoa Kaivopuiston rannassa ja sunnuntaina tehtiin Miinan ja koirien kanssa retki Rajasaareen (=koirasaareen).
Tällä hetkellä kehitän hallinnantunnetta jakamalla tehtäviä pienempiin osiin. En esimerkiksi yritä siivota koko asuntoa kerralla, vaan yhdelle päivälle riittää että kerää vaatteet lattialta tai vaikkapa tiskaa. Asetan tavoitteita, jotka oikeasti pystyn saavuttamaan ja vaikken tavoitteeseeni yltäisikään, keskityn siitä huolimatta onnistumisiin epäonnistumisen sijaan. Yritän myös olla huolehtimatta turhia, kuten tulevan Pride-kulkueen turvajärjestelyjä, koska se on asia johon en voi vaikuttaa millään tavalla enkä murehtimalla tee muuta kuin pilaa tämänhetkisen fiilikseni.
Mulla oli tuossa parin viikon buliminen putki, mikä oli varmaan reaktio pariin muuttuvaan asiaan, stressiin ja väsymykseen. On aina vaikea aloittaa "normaali" syöminen repsahduksen jälkeen, mutta silloinkin yritän palata heti viiteen ateriaan päivässä sen sijaan että menisi helpoimman kautta ja lisäisin ruokamääriä sen mukaan mikä tuntuu hyvältä (=mikä tuntuu syömishäiriön mielestä turvallisimmalta).
Mahtavaa huomata, että kroppa reagoi säännölliseen syömiseen aika nopeasti, enkä enää hengästy sairaalan ylämäessä aamuisin kuten vielä viikko sitten. Muutenkin olo on kaikin puolin parempi, eivätkä syömisen jälkeiset syyllisyydentunteet ja ahdistuskaan kestä loputtomiin.
Mahtavaa huomata, että kroppa reagoi säännölliseen syömiseen aika nopeasti, enkä enää hengästy sairaalan ylämäessä aamuisin kuten vielä viikko sitten. Muutenkin olo on kaikin puolin parempi, eivätkä syömisen jälkeiset syyllisyydentunteet ja ahdistuskaan kestä loputtomiin.
Kello on vasta vähän päälle seitsemän, mutta pitäisi jo alkaa lähteä osastolle. Ärsyttää nousta tuntia tavallista aiemmin laittamaan muille aamupalaa, kun itse syön jo kotona. Melkein skippasin oman aamupalani käyttääkseni siihen kuluvan ajan tehokkaasti nukkumiseen. Järki voitti, ja taidan ottaa vielä jonkin välipalankin mukaan, jotta jaksan lounaaseen asti.
Oikein mukavaa päivää kaikille!
