Muuttojuttuja (taas)

Viime päivät ovat kuluneet pakkaillessa ja siivoillessa. Tänään sitten lastattiin vanhempieni, siskoni ja Joonaksen voimin tavarat pakun takaosaan ja muutettiin mut uuteen osoitteeseen.

Uusi asunto on ihanan tilava ja valoisa! Mulla on jopa parveke ylimmässä kerroksessa ja näkymä viereiseen puistoon. Ja mikä parasta: tästä ei tarvitse muuttaa ihan hetkeen pois. Näitä muuttoja kun on kuluneiden kahden vuoden sisään tullut ihan riittämiin, kiitos!

Helsingin keskustaan nykyisestä sijainnista ei kävellä ihan vartissa, mutta ratikat kulkevat, joten en ole ihan yhtä eksyksissä kuin Vuosaaressa asuessani. Lisäksi mulla on täältä lyhyemmät matkat polille, päivätoimintaan ja terapiaan, joten uusi ympäristö on siltäkin kantilta vain hyvä juttu.

Tällä hetkellä kämppä tuntuu tosi autiolta, koska mulla ei ole juurikaan huonekaluja. Vaatekaappi hajosi matkalle ja vanha matto oli siinä kunnossa, että se sai lentää pesettämisen sijaan kaatopaikalle. Aiemmissa asunnoissa on ollut joko avopuolison tai tukiasunnon kalusteet, ja entiseen yksiöön ei sängyn lisäksi mahtunut edes nojatuolia saati sohvaa. Haettiin me sentään pesukone kierrätyskeskuksesta, joten vihdoin saan pestä omat pyykkini.

Tein tän kollaasin osastolla joskus vuosia sitten, mutta haluan tän kyllä seinälle :)

Demikin selvisi matkasta hienosti. Itse hermoilin hamsterin puolesta, sillä yksi entisistä kääpiöhamstereistamme stressaantui kesälomahoitoon vietäessä automatkasta niin pahasti, että se kuoli seuraavana päivänä. Demi matkasi kantokopassa, jossa se kaiveli puruissa, söi tomaattia ja hamstrasi poskipussit täyteen. Ei näyttänyt olevan mitään hätää, eniten varmaan ärsytti että joutui heräämään keskellä päivää.

Huomenna pitää mennä vielä vanhalle asunnolle siivoilemaan. Äiti lupautui auttamaan, joten samalla saan ehkä tuppauduttua vanhempien luokse lounaalle. Oma keittiö on vielä sen verran kaaoksessa, ettei kauheasti huvita laittaa itse ruokaa kun ei löydä leikkuulautoja, kauhoja tai mitään.

Vaikka joudunkin dataamaan ja katsomaan telkkaa "tuolinani" säälittävä sohvatyyny, niin oon tällä hetkellä aika tyytyväinen. Hyvää lauantai-iltaa kaikille! 

Keep on pushing back the dark

Valheita itselle, valheita paperille. On valkoisia ja tappavia, ja minä uskon molempiin. Todellisuus on jossain tuolla ja minä olen täällä keksimässä kaiken päästäni. Mielikuvitusmaailma keskellä Helsinkiä, seison Kampissa irrallaan kaikesta, mutta silti auringonpaisteessa. Jos huutaisin apua, tekisin sen niin hiljaa ettei kukaan varmasti kuule.

Tiedän mihin tämä johtaa, mutta annan tilanteen vain jatkua. Odotan motivaation puuskaa, jota ei varmaan ikinä tule. En tiedä miksi vastaan kaikkeen "en tiedä". Piiri pieni pyörii on liian tuttu leikki ja vihaan kuinka ympyrä hiljalleen pienenee ja pääset ulos vasta kun tulet syödyksi elävältä.

Mulla on olo, etten tiedä mitä tehdä. Mutta samalla tiedän tasan tarkkaan mitä mun pitäisi tehdä. Odottaminen tappaa. Kohta sisältäni kuoriutuu taas se valehteleva itsekeskeinen ihminen, joka en halua olla, se joka ei ole oikeasti minä ja silti jaamme yhteiset keuhkot, äänihuulet ja äänen.

En ole syönyt kunnolla sen jälkeen kun tulin purjehtimasta, ote on vain lipsunut pikkuhiljaa. Lounaaksi kelpaa tölkki kylmiä papuja, kaveri pakottaa Subiin ja leffassa popcornia. Päiväsairaalassa oli pakko syödä lounas, onneksi sieltä löytyi keittovaihtoehto ja salaattipöytä. Päivisjakso kuitenkin loppui viime viikolla ja tänään aloitin uudessa paikassa. Aamupala sentään sujuu, sillä sain päiviksen vikoina päivinä korjattua edes sen, mutta muuten yksinollessa oksennan ja itken kuinka perseestä tää sairaus on. Tai sitten mua vain inhottaa tai pelottaa ajatus ruisleivästä margariinilla, juustolla ja tomaatilla. Joten oon mieluummin syömättä, vaikka lounaasta on jo kuusi tuntia. Pari kertaa olen herännyt yöllä nälkään syömään jääkaapista kukkakaalin loput ja kikhernepurkin pohjat, jos en ole syönyt illalla tarpeeksi.

Mulla meni jo tosi hyvin, mutta heti kun ahdistus iskee on ensimmäinen ajatus lopettaa syöminen. Tein ehkä virheen kun katsoin To the bones:in Netflixistä, enkä ole lopettanut toisten syömishäiriöisten seuraamista Instagramissa.

Päiviksen vikalla lääkärikäynnillä mä vaan ajattelin, et kaiken minkä sanon, se kirjottaa loppulausuntoon. Joten välillä en uskaltanu sanoa mitään ja toisella hetkel pälätin vaan kaiken mitä päähän tuli. Diagnosoisin itseni idiootiksi. Sain myös tuloksia luustontiheysmittauksesta ja parempaan päin ollaan taas menty! Samalla sain kuitenkin myös jatkuvan labralähetteen, sillä valkosoluarvoja pitää kuulemma seurata.

Nainen sporassa katsoi mua pitkään ja loppumatkasta vältteli katsekontaktia. Sillä oli bulimiaposket, joten panin käytöksen sen piikkiin. Kyllä syömishäiriöinen syömishäiriöisen tunnistaa.

En jaksaisi hymyillä, mutta kyllä tää vielä tästä.

Oh no, Pokémon Go!

Olen kuluneen kuukauden aikana pelannut Pokémon Go:ta suorastaan kyllästymiseen asti. Saliuudistuksen, raidien ja legendaaristen pokémonien myötä pelaamisesta on tullut paljon sosiaalisempaa ja hauskempaa. Tätä yhteisöllisyyttä on vaikea selittää, mutta mun mielestä on hienoa kun parhaillaan lähes 50 ihmistä kerääntyy yhdessä taistelemaan (eli hakkaamaan typerännäköisinä puhelimiaan) ja toisia onnitellaan kun joku onnistuu saamaan raid bossin kiinni.

Oon ite kävelly tähän asti lähinnä yksinäni, mutta nyt raideilla tulee vastaan tuttuja kasvoja ja oon uskaltanut juttelemaan monien vieraiden ihmisten kanssa. Muutama on myös ilmoittanut lukevansa mun blogia, minkä takia ylipäätään kehtasin tehdä tämän postauksen.

Myönnän, että mun innostus on mennyt välillä vähän yli, sillä pari kertaa oon ollut myöhässä päiväsairaalasta, koska olen matkalla poikennut raideille. Oon myös ekaa kertaa ostanut peliin tavaroita ja lisää tilaa oikealla rahalla, minkä lisäksi hankin Pokémon Go Plussan. Että se siitä ilmaisesta sovelluksesta!

En kauheen ahkerasti seuraa peliin liittyviä uutisia, joten keräsin yksi viikonloppu ihan hiki hatussa kaikki Suomesta saatavat Unownit (E,U,R,O, P), kun luulin että ne muuttuu sen jälkeen lähes mahdottomaksi saada. Kuitenkin niitä on tullut vielä säännöllisesti vastaan, joten turhaan asiasta huolehdin. Sen sijaan mun pitäis kiirehtiä saamaan vielä muutama pokémon lisää pokédexiin, koska kolmannen generaation tullessa jotkut vanhat poksut ilmeisesti katoaa. Oon nyt kuitenkin tyytyväinen siihen, että sain pyydystettyä legendaarisia lintuja useampia kutakin.

Saa nähdä kuinka innostus pysyy yllä, kun ilmat alkavat viiletä. Viime syksynä ja keväänä pärjäsin kosketusnäyttösormikkailla, mutta talvella avasin sovelluksen oikeastaan vain sporamatkoilla. Salejakaan ei huvita yksin kaataa jos on kauhean kylmä, ja katsotaan kuinka kauan raideille riittää porukkaa. Mewtwo:ta vielä odotellessa :)

Kuka muu myöntää vielä pelaavansa? Millä levelillä ootte ja ootteko onnistuneet nappaamaan legendaryja?

I'm in the Archipelago and I know I'm still alive

Purjehduspostaukseen tuli muutenkin jo niin paljon kuvia, että päätin kerätä reissussa otettuja luontokuvia ihan omaan postaukseensa. Olin siis heinäkuussa viikon verran saaristossa purjehtimassa ja Nikon kulki tiiviisti mukana. Kuvia on enimmäkseen kasveista, mutta varoitan jo nyt, että mukana on myös yksi otos rantakäärmeestä, joten älkää käärmekammoiset pelästykö ja heittäkö puhelinta vahingossa kädestänne (kuten itse meinaan aina tehdä).

Toivottavasti tykkäätte!

Saan ehkä vihdoin hankittua uuden tietokoneen seitsemän vuotta vanhan tilalle. Olisi kiva päästä kokeilemaan myös kuvanmuokkausta jollain muulla ohjelmalla kuin ilmaisen Photo Filtren vanhalla versiolla. Kuvien editointi on nykyään niin suuri osa valokuvausta, että olisi jo aikakin alkaa keskittyä myös siihen puoleen ja opetella kuvaamaan raw:illa.

Kuopio Rockcock 2017

Viikonloppuna juhlittiin siis Kuopiorockissa! Alku ei näyttänyt kovin lupaavalta, sillä bussissa kännykän sähköpostia ja sovelluksia selatessani huomasin, että mun festarilippu ei ollutkaan mobiilisena. Pienoinen paniikki iski, kun tajusin lipun olevan kotona. Mietin jo, että jäänkö Mikkelissä pois ja että riittäävätkö rahat uusiin bussilippuihin Helsinkiin ja takaisin Kuopioon. Kirjauduin Tikettiin ja kun siellä luki, että lippu odottaa yhä noutoa, meinasin alkaa itkeä helpotuksesta. Joten kaikki hyvin, loppu hyvin. Noudettiin lippu Kuopion Sokokselta.

Saavuin siis torstai-iltana ystäväni luokse, jolloin käytiin hakemassa mulle ensin se lippu ja sitten vaihtamassa liput rannekkeisiin. Grillailtiin, värjäiltiin hiuksia ja nautittiin toistemme seurasta.

Tähän väliin mainittakoon, että mulla oli järkkärin sijaan pokkari mukana, joten kuvien laatu on sen mukaista. Halusin kuitenkin tehdä postauksen kuvien kera, joten yrittäkää kestää.

Mulla alkoi olla jo sietämättömän pitkä tyvikastu ja Oonalle värjättiin tyven lisäksi sivusiilin pinkki taas kirkkaaksi.
 

Perjantaina syötiin reilunkokoinen aamupala, meikattiin ja vaatekriiseiltiin. Mä olin valinnut asun jo kotona, mutta Oona lahjotti mulle niin kivan topin, että laitoinkin mieluummin sen päälle festareille! Olin ostanut hopeeta huulipunaa, mutta kontrasti kasvojen rusketukseen oli niin suuri, että juuri ennen lähtöä päätinkin pyyhkiä sen pois ja laittaa ihan vaan huulirasvaa.

PERJANTAI

Ensimmäisenä mentiin kuuntelemaan Kaija Koo:ta. Katsottiin keikka anniskelualueen puolelta, koska sieltä näki melkeinpä paremmin kuin ihan lavan edestä.

Kaijan jälkeen mentiin katsomaan Teflon Brothersia puistolavalle. Olisi tehnyt mieli katsoa keikka loppuun, mutta piti jo mennä varaamaan paikkoja Sannia varten.

Käytiin välillä alueen ulkopuolella etsimässä kavereita ja hakemassa kaupasta parit juomat. Seitsemän euron kalja kun haukkaa aika ison palan eläkeläisen budjetista. Meillä oli oma kaijutin mukana, mutta muut soitti musaa niin kovaa, että ei siitä kuulunut paljon mitään...

Alueelle palattiin kuuntelemaan Antti Tuiskua, ja Anatuden veto oli kyllä kova. Omien sanojensa mukaan hän on Suomen kovin poptähti ja hypittiin kyllä sen mukaan. Ihan loistava veto!

Antin jälkeen metsästettiin ruokaa (festaritarjonta vegelle: mautonta tofua ja riisiä tai nuudelia).

Käytiin vielä puistolavalla tsekkaamassa Mikael Gabriel, jolloin joku jätkä tuli ihmettelemään miten ton näkönen muija on täällä eikä tulossa katsomaan Megadethia.

Oona kuuntelee oikeastaan vain suomalaista, joten sovitettiin musamaut yhteen ja lähettiin kesken Gabrielin keikan rannalle ysäri discoon. Tanssittiin paljain jaloin hiekalla bändin/DJ:n lopettamiseen asti.

LAUANTAI

Lauantaina suihkutettiin mun fledaan punaisia raitoja (joiden ois pitäny lähteä harjaamalla pois, mutta yhä näin maanantaina oon oranssitukkainen). Oonalla oli ihana Espanjasta ostettu mekko, jota se ei meinannut suostua laittamaan päälle, mutta eikö olekin ihana?

Aloitettiin päivä JVG:llä, jonka jälkeen lähdettiin keskustaan lounaalle.

Olin viikko sitten kuuntelemassa Apulantaa ilman näköyhteyttä Tikkurila festivaalien aitojen ulkopuolella, jolloin juhlakansa oli jo valumassa pois kun bändi aloitti. En ymmärrä, koska Apulanta ja esitys oli pyroineen aika hieno!

Illan vika esiintyjä Haloo Helsinki! aloitti varttia vaille puolen yön. Mentiin tuntia ennen jonottamaan eturiviin ja melkein päästiinkin sinne. Mun ääni meni käheäksi jo Apulannan aikana, joten taisin laulaa Haloon mukana vähän sinne päin...

Elli täytti vuosia sunnuntain puolella, joten laulettiin puolen yön jälkeen koko yleisön voimin "paljon onnea vaan".

Keikan päätteeksi ammuttiin ilotulituksia 15-vuotisen Kuopiorockin kunniaksi, mutta aivan lavan edestä niitä ei juurikaan näkynyt.

Festareiden jälkeen oltais voitu jatkaa baariin jatkoille, mutta mentiin pienen keskustassa kiertelyn jälkeen Oonalle. Istuskeltiin kuistilla syömässä iltapalaa  ja mä nautin siitä, että olin "maalla" ilman kaupungin hälinää.

Nukuttiin taas pitkään ja aamupalaksi käytiin Hesessä syömässä soijatikkuja. Käytiin keinumassa ja leikittiin koirien kanssa.
Ennen  kotiin lähtöä söin vielä (about maailman parasta) kesäkeittoa. Bussissa vieruskaveri tais turhautua kun pyöritin koko matkan sormissa spinneriä. Yritin katsoa Game of Thronesia, mutta HBO ei suostunut toimimaan.

Ihan paras päätös kesälomalle! Huomenna tiistaina palaan taas päiväosastolle.