En uskalla kirjoittaa, jos joku vaikka lukis tän. Kirjoitan silti.
Suussa maistuu riisipuuro ja kaneli. Olo on kuin kuolleella tai lakaistuneella huonekasvilla. Heikottaa. Täällä valvotaan, että tulen lounaalle ja päivälliselle ottamaan ruokaa ja syömään sen mitä lautasellani on. Sitä vain ei katsota kuinka paljon lautaselle päätyy ruokaa. En syö läheskään tarpeeksi, täällä jopa vähemmän kuin kotona, koska ei voi oksentaa. Meidän vessan ovi on nykyään mun takia aina satunnaisesti lukittuna ruokailuiden jälkeen. Ehkä nää pikkuhiljaa oppii. Mutta en silti ole oksentanut kuin vain ensimmäisenä päivänä.
Aamu- ja iltapalaksi pelkkää teetä.
Sain käydä tänään vartin kävelylenkillä hoitajan kanssa. Valot vaan vilkkui silmissä kun tarvottiin lumista polkua sairaalan pihalla. Liikaa ylämäkiä, mun kunto ei kestä. En silti halua näyttää kenellekään kuinka paljon mua heikottaa, ne vois laittaa mut syömään enemmän. Siinä tapauksessa lähtisin kotiin.
Enkä tiedä onko tämä vain viikonloppuisin tällaista, että mut jätetään oman onneni nojaan. Ei keskusteluja, ei mitään. Vain varmistus, että istun pöydän ääressä. Ehkä huomenna kun arki vihdoin alkaa on jotain ohjelmaa, vaikka en sellaista kaipaakaan.
Muuten olen vain maannut sängyllä ja odottanut, että aika matelee iltaa kohti. Katsonut televisiota, salakuunnellut kun muut puhuvat lapsistaan, sairauksistaan. He iloitsevat siitä, että ovat päässeet hoitoon. Tunnen itseni itsekkääksi, koska en halua mitään muuta niin paljon kuin vain ulos täältä.
ota se hoito vastaan jonka saat. sinulla on elämä edessä, elä pilaa sitä. älä luovuta, taistele nyt vaan. pärjäile. ♥
VastaaPoistaOn kamalaa maata vain sängyllä ja tuijotella ympäriinsä, kun ei nukuttuakaan saa. Pitkiä päiviä, jatkuvasti. Mutta kun siihen on tottunut niin se menee jo aika rattoistasti.. Kultapieni, olethan sanonut että haluat parantua? Ymmärrän kyllä sun mielen muutokset, paremmin kuin hyvin.. Minullakin käväisi muutama päivä sitten niinkin absudri ajatus mielessä kuin se että haluaisin parantua. Sellaista mietin viimeksi silloin, kun tämä tempaisi minut kunnolla ja vaarallisesti mukaansa. Siitä on kyllä jo muutamia vuosia..
VastaaPoistakoita jaksaa muru, kyllä sä pärjäät <3
Kultaaa ;___; ♥
VastaaPoistaOon samalla helpottunu et sut otettii sisää mut silti mua sattuu kun tiedän miten paha olla sulla on osastolla . Missä sä nyt oot , Aurorassa ?
Kiitos kaikille, kyllä mä oon tehny selväksi, että haluan parantua, mutta en halua syödä ateriasuunnitelman mukaankaan. Ristiriitä on pienehkö. Ja juu, aurorassa majaillaan.
VastaaPoista