They're In Love, Where Am I?

Pääsin kotiin, tulin kuuden junalla Hangosta kun oltiin päästy veneellä perille. Pyysin isää vielä ostamaan minulle jäätelön matkalla asemalle, siltä varalta, etten yksin saa syötyä tarpeeksi. Yritän näyttää, että kyllä minä tämän hallitsen. Koirakin veti perään kun astuin junaan. Tuntui pahalta jättää koko perhe veneelle, mutta kun minua vain ahdisti koko päivän, päätin lähteä turvaan. Siskot tulevat kuulemma huomenna perässä Helsinkiin.

Silti tekisi mieli palata purjehtimaan.

Olimme viikonlopun kavereiden mökillä ja heitin vihdoin heinäkuun lopulla talviturkin, hehs. Saunottiin ja grillattiin, kerättiin sieniä, jollailtiin ja leikittiin koirien kanssa. Meidän Luna-terrieri tuli oikein hyvin toimeen Tepon kanssa, enkä ihmettele, onhan tuo aika hurmuri.

Koko vartalo on täynnä hyttysen puremia kun päätin lähteä illalla ruoan jälkeen kävelylle liian vähissä vaatteissa. Yöllä iski aivan uskomaton ukkosmyrsky ja katsottiin vain ikkunoista jatkuvaa salamointia. Sellaista en ole nähnyt ikinä, aika upeaa. Veneeseenkään ei minua päästetty nukkumaan siltä varalta, että mastoon iskee salama.

En ole uskaltautunut vaa'alle, sen sijaan itkin peilin edessä vartaloani - varmasti olen lihonut. Temesta, zyprexa ja ketipinorit alkavat vaikuttaa ja kohta voisi siirtyä nukkumaan.

Rakaskin tulee huomenna kotiin, jotain mitä odottaa.

Sailing

Veneilemässä ollaan. Ja tosiaan, viime postauksen epsäselvyyteen: minut on uloskirjattu osastolta. Nyt mennään Maarianhaminassa. Muut lähtivät juuri ravintolaan, jäin kahdestaan koiran kanssa syömään sosekeittoa ja leipää. Nyt on vatsassa viisi desiä keittoa ja pari juustonäkkäriä, kun ruisleipä pääsi loppumaan.

Syömiset ovat sujuneet hyvin, kunhan jaksaa muistuttaa itseään siitä kuinka paljon osastolla tuli syötyä. En myöskään halua säästöliekille, tai että paino putoaa reissun aikana. Ateriasuunnitelmaani en noudata - se nostaa painoani yli kilon viikossa ja sitä ei pää tällä hetkellä kestä. Se oli syynä osastolta lähtemiseenkin. Syön kun tekee mieli ja on nälkä, ja vähän useamminkin.

Eilinen Kihdin ylitys (Suomen ja Ahvenanmaan välinen merimatka) oli aikamoinen. Koko vene natisi, ovet paukkuivat, vene kallisteli ja köydet kolkkasivat mastoa vasten. Tuuli oli yli 10 m/s, vaikka tuulimittari hajosikin. Koira tärisi ja läähätti pelosta. Aallot löivät kannen yli ja minä nautin sisällä olostani riisifruttia syöden kun muut saivat ulkona vettä päälleen.

Huomenna olisi tarkoitus lähteä heti aamusta päiväretkelle laivalla kohti Ruotsia ja Tukholman kauppoja. Maarianhaminan keskustassa kun ei putiikkeja kauheasti ole, eikä aika riitä Tukholmaan purjehtimiseen. Joten Viking Line on hyvä vaihtoehto.

Melkein kaikki kynteni, joita ahkerasti olen kasvattanut, ovat katkenneet tai lohjenneet. Suihkuun ei pääse joka päivä. Kahta lämmintä ruokaa päivässä ei ole mahdollista syödä. Netti ei toimi kaikkialla. Koira itkee kannella. Oksettaa, otan temestaa. Näytän järkyttävältä ilman meikkiä. Valivalivali.

Ikävä kultaani. Ja vähän myös Karkki-hamsteriani.

Statues Without Eyes

Maailman tyhmin päätös tehty. Tänään oli hoitokokous ja ilmoitin lähteväni kotiin. Tai no, en kotiin, vaan perheen kanssa purjehtimaan. Kaikki ovat huolissaan ja sitä mieltä, että hoitoa pitäisi vielä jatkaa. Hoitajat, vanhemmat, tyttöystävä. Mutta minä pidän pääni, tai sairaus pitää, en nyt ole varma kumpi tämän päätöksen teki.

Vaaka näytti tänään 40,3kg. Painoindeksi on jotain päälle 14.

Aion kuitenkin nauttia lyhyestä lomastani. Joka päivä saa syödä jätskin jos ollaan sellaisessa paikassa missä on kauppa. Aion uskaltaa syödä Ahvenanmaan pannukakkua, syödä välipaloja jos ei ole kunnnon ruokaa tarjolla kahta kertaa päivässä. Nyt minun pitäisi osata syödä normaalisti, onhan sitä harjoiteltu nyt täällä sairaalassa reilut viisi viikkoa. Tiedän suurin piirtein oikeat määrät, pitää vain uskaltaa soveltaa myös käytännössä.

Tervetuloa kesä! Älkääkä minusta huolehtiko, pärjään kyllä :)

My Dad's Gone Crazy

Tuntuu kuin olisin koomassa, mitään en tunne. Jos jokin tunne nostaa päätään, se  on ahdistus ja alan itkeä. Lääkkeitä menee ennen joka ruokaa, ehkä turta olo johtuu niistä. Lääkkeitä listalla, lääkkeitä tarvittavana. Lääkkeitä lääkkeitä lääkkeitä ja rautaa.

Päätettiin aloittaa seronil uudestaan, kun tosiaan mitään masennuslääkettä en tällä hetkellä syö. Näin ensin aloitellaan 20mg ja sitä olisi tarkoitus jatkaa varmaan kuuteenkymppiin asti.

Päivät kuluvat toistensa kopioina. Mitään ei tapahdu, odotan aina vain seuraavaa ruokaa. Ihanaa, kohta pääsee nukkumaan ja sitten on tämäkin päivä ohi. Enää iltapala suoritettavana.

Kävin fysioakustisessa tuolissa ja ensimmäisellä kerralla olo oli pahempi kuin mennessä. Ehkä rentoutuksen opetteleminen vaatii harjoittelua, koska toisella kerralla pystyinn täyden vatsani lisääksi katsomaan myös seinille teipattuja julisteita.

Muiden potilaiden kanssa en uskalla puhua. Pitävät varmaan ihan outonakin. En välitä, ei kiinnosta.

Taking Drugs At The Amusement Park

Retkilupaa käytetty nyt ensimmäisen kerran, jei! Kävimme kahden hoitajan kanssa pari tuntia pyörimässä Linnanmäellä. Tarkoitus oli, että omilla rahoilla sai ostaa laitelippuja (joilla pääsee siis yhteen laitteeseen ja hintaa on 6,50€ / lippu). Kävin vain Vekkulassa, sillä suurin osa laiteista oli meille lääkärien mukaan liian rajuja, nykyviä, pyörivä ja niin päin pois luettuna mukaan Vanha vuoristorata.

Arkailin retkelle lähtöä pitkään ja vasta edellisenä iltana kävin raapustamassa nimeni osallistujien listaan. Sinänsä helpottavaa päästä hetkeksi ulos täältä neljän seinän sisältä, mutta jo ratikassa minuun iski ahdistus, joka kesti koko loppuretken ajan. Sain välillä tarvittavaa zyprexaa, joka hieman helpotti oloa. En tiedä mistä yhtäkkinen ahdistus iski, mutta se kummitteli mielessä koko ajan.

Välipalaksi kävimme syömässä Spice Icessä jäätelöt. Pehmistä en uskaltanut ottaa, mutta turvallisimman vaniljapallon sijaan söin nougat-jäätelön. Täytyy sanoa, että jäätelö on aina hyvää, vaikka ahdistaisi kuinka paljon.

Olen myös tässä tämän viikon aikana miettinyt, että josko pystyisin tällä kertaa olemaan hoidon loppuun asti. Aluksi oli tarkoitus, että olisin vain painoindeksi 16:aan asti, mutta mitä jos jatkaisinkin normaalipainon alarajoille asti. Ajatusleikkiä, en mä oikeesti tuohon pysty.