2012/07/22

Sailing


Veneilemässä ollaan. Ja tosiaan, viime postauksen epsäselvyyteen: minut on uloskirjattu osastolta. Nyt mennään Maarianhaminassa. Muut lähtivät juuri ravintolaan, jäin kahdestaan koiran kanssa syömään sosekeittoa ja leipää. Nyt on vatsassa viisi desiä keittoa ja pari juustonäkkäriä, kun ruisleipä pääsi loppumaan.

Syömiset ovat sujuneet hyvin, kunhan jaksaa muistuttaa itseään siitä kuinka paljon osastolla tuli syötyä. En myöskään halua säästöliekille, tai että paino putoaa reissun aikana. Ateriasuunnitelmaani en noudata - se nostaa painoani yli kilon viikossa ja sitä ei pää tällä hetkellä kestä. Se oli syynä osastolta lähtemiseenkin. Syön kun tekee mieli ja on nälkä, ja vähän useamminkin.

Eilinen Kihdin ylitys (Suomen ja Ahvenanmaan välinen merimatka) oli aikamoinen. Koko vene natisi, ovet paukkuivat, vene kallisteli ja köydet kolkkasivat mastoa vasten. Tuuli oli yli 10 m/s, vaikka tuulimittari hajosikin. Koira tärisi ja läähätti pelosta. Aallot löivät kannen yli ja minä nautin sisällä olostani riisifruttia syöden kun muut saivat ulkona vettä päälleen.

Huomenna olisi tarkoitus lähteä heti aamusta päiväretkelle laivalla kohti Ruotsia ja Tukholman kauppoja. Maarianhaminan keskustassa kun ei putiikkeja kauheasti ole, eikä aika riitä Tukholmaan purjehtimiseen. Joten Viking Line on hyvä vaihtoehto.

Melkein kaikki kynteni, joita ahkerasti olen kasvattanut, ovat katkenneet tai lohjenneet. Suihkuun ei pääse joka päivä. Kahta lämmintä ruokaa päivässä ei ole mahdollista syödä. Netti ei toimi kaikkialla. Koira itkee kannella. Oksettaa, otan temestaa. Näytän järkyttävältä ilman meikkiä. Valivalivali.

Ikävä kultaani. Ja vähän myös Karkki-hamsteriani.

15 kommenttia:

  1. waaaau ! oot muuttunu tosi paljo paaaljon nätimpi tyttönen olet ! <3 voimia, sä pystyt paranemaan,me pystytään paranemaan =)

    VastaaPoista
  2. tsemppiä ♥ koita nauttia veneilystä edes hiukan ! :)

    VastaaPoista
  3. Sellaista se seilaaminen on, ihan oma maailmansa. ;) Ihana kuulla, että olet saanut syötyä ja tavoitteenasi on edes pitää paino siinä missä se on. Jatka vain samaan malliin!

    VastaaPoista
  4. Kauniilta näytät ilman meikkiäkin. Siitä asiasta sinun on turha olla huolissasi!!!

    VastaaPoista
  5. pakko sanoa vaikken sua mitenkään tunnekkaa, et oon älyttömän ylpee susta:3
    Voimahaleja ♥xoxo

    VastaaPoista
  6. minkä kokonen sun ateriasuunnitelma on? adv??
    se on ollut vain hyvä, että paino on noussut enemmän. et oo enään niin vaarallisilla vesillä. tosin veikkaan, että et edes syö tarpeeksi. ja eiköhän se painon räjähdysmäinen nousukin lakkaisi, kun saisit paremman ravitsemuksen..

    hyvää purjehdusta, ja tosi hyvä, että oot saanut syötyä! olen ylpee susta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se oo ku startti... Nyt oon syöny kunnolla, annan äidin annostella ja sanoa kun pitää hakea välipaloja. Vaakaa ei ole, en tiedä onko paino laskenut vai noussut. Ja suklaatakin olen uskaltanut syödä, vaikka se on kielletty nro 1.

      Poista
  7. Sä oot soutanut ja huovannut nyt tota painopeliä jo ihan tarpeeks kauan. Siihen on varmasti pätevät syyt, miks se painonnostatahti pitäis olla niin iso. Kyllä se jo nähtiin, ettet sä pärjää kotona, hyvänä esimerkkinä tää, että otit taas hatkat osastolta.

    Noudata nyt vaan sitä suunnitelmaa.

    VastaaPoista
  8. oo kiltti ja noudata sitä suunnitelmaa.
    tuntuu, että sun kauneus ja ihanuus menee ihan hukkaan, kun tahdot olla liian laiha ja luiseva.

    VastaaPoista
  9. Mä tiesin että sä pystyt siihen ! (: <3

    VastaaPoista
  10. Itellänikin on anorexia (yllätys yllätys, niin kuin varmaan melkein kaikilla jotka lukee tätä) Joten haluan sanoa että vaikka sulle on tullu positiivista palautetta sun ei pidä ottaa sen takia takapakkia! en tietysti tiedä miten reagoit noihin kannustuksiin jne. mut mulle ne joskus ja edelleen tarkoitti (mun päässä) että "laihuta läski, kato mikä susta on tullu jne.." ja se ei ole totta!! muista että täälä kaikki haluu vaan ja ainoastaan kannustaa sua eteenpäin ja jos jku sanoo et oot kaunis tai nätimpi tai oot turvallisimmilla vesillä nyt ei tarkota että oisit jo normaali!!

    Muista että olet pelottavan laiha ja bmi 14 ja risat on liian vähän. Tottakai sen tiedät mutta haluan sen sulle muistuttaa että nyt ei saa alkaa ottaa riskejä niin että paino tippuu tai ahdistusta kommenteista!

    Anteeksi tästä tuli aivan liian pitkä kommentti mutta tsemppi hali! sitä sä tarviit!!<3:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä sulle myös <3
      Ja osaan ottaa kommentit nykyään oikein, ei tule mitään läskiahdistuksia, vaikka joku rivien välistä sanoisi, että olen kauniimpi laihempana.

      Poista
  11. Älä vain ala taas kuihtua. Syö! Muuten sä olet niin olematon, että sä et kastu vesisateessakaan, koska pisarat eivät osu mitättömän pieneen kehoosi.

    VastaaPoista
  12. pakko kysyy ihan off topic.. mut onks sun vanhemmat jotain rikkaita, olettaen että teitä on jotain viisi ihmistä niin veneenkin pitää olla varmaan aika iso? :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tää mikään megalaiva ole, 12m. Ja meillä ei ole kesämökkiä, että vene korvaa sen. Vaikka kyllä noilla vanhemmilla sitä rahaakin on...

      Poista