We Don't Wanna Scare Your Children

Tällä hetkellä on todella positiivinen mieli, vaikka vaa'alla meni taas uusi luku rikki. Järkeilen vain päässäni, että edellisellä olikin kituutettu jo tarpeeksi kauan. Pari viikkoa?  Joten puoli kiloa viikossa ei ole liikaa.

Siivoilin joku päivä laatikoitani ja löysin kaikki osastohoitojen loppulausunnot. Viimeisimmissä oli diagnoosina masennuksen ja anoreksian lisäksi sekamuotoinen persoonallisuushäiriö epävakain ja estynein piirtein. Paitsi, että edessä luki F60.8, joka googlattuani osoittautui narsistiseksi persoonallisuushäiriöksi... Paperissa on virhe, mutta hetken mietin oikeasti olevani narsisti, joka ajaa vaan omaa etuaan kaikkien muiden kustannuksella. Mutta mistä sitten tää monia vuosia jatkuva alemmuudentunne ja tarve miellyttää muita omien tarpeiden edellä? Itkeskelin asiasta äidille ja terapeutillekin, mutta molemmat oli sitä mieltä, että kyllä siinä pitäisi kasin sijaan lukea ysi.

Kävin eilen aamulla terapiassa ja vietin sen jälkeen koko päivän poikaystävän kanssa. Tehtiin riisiä ja Texmex-kastiketta, joka oli tulisuutensa puolesta just siinä rajalla, että sitä pystyi syömään! Joonas kuitenkin tykkäs ja otin mäkin lisää. Alotettiin Once Upon A Timen ensimmäinen tuotantokausi, käytiin kylmässä kävelemässä (miks syksy tulee, ja talvi?! jäädyn :---<) ja kaikkee aika perus. Jäi kuitenkin onnellinen fiilis ja oon yrittäny pitää sitä yllä tänäänkin etsimällä itsestäni hyviä puolia ja yrittänyt olla iloinen onnistuneista aterioista.

Ai niin! Viikonloppuna oltiin L:n kanssa katsomassa Kirottu elokuvateatterissa, suosittelen! En edelleenkään ymmärrä, miten kauhuleffoissa voi nauttia siitä, että pelkää ja odottaa säikähtävänsä pari tuntia. Silti niitä on pakko katsoa, koska joku siinä on! Itselleni ei onneksi jää mitään "traumoja", vaan pystyn sulkemaan elokuvan tapahtumat mielestäni heti sen loputtua.
Noh, sunnuntain ja maanantain välisenä yönä katkes sähköt. Olin juuri menossa nukkumaan kun valot sammuu. Ja oli pimeetä, kun katulamputkin meni pimeiks. Hetken päästä meni netti. Muut nukku ja istuin yksin huoneessani enkä uskaltanu liikkua. Pelkäsin, että jos katson kännykän näytön heikossa valossa ympärilleni, näen nurkassa elokuvan Annabel-nuken tai joku demoni-manaaja-tyyppi hyökkää päälleni :---D Pikkusisko onneksi vähän ajan päästä pelasti, kun ei ollut uskaltanut jäädä yksin omaan huoneeseensa ja pelättiin sitten yhdessä. Jälkeenpäin naureskelen tälle, mut en kyllä muista millon ois viimeks pelottanu noin paljon. Hahaa, oon tyhmä!

Mutta hyvää viikkoa / koeviikkoa / työviikkoa / vapaapäiviä / mitä tahansa kaikille !

B.M.F. (Bring Me Food)

Oon ollu äidin vanhempien luona nyt pari päivää ja vielä huominen olisi tarkoitus täällä oleskella. 1000:n palan palapeli, ruokaa, lukemista, juttelua, tv:tä, rauhallisia kävelylenkkejä. I like.

Viime viikko tuntui todella rankalta, mikä oli monien pienten tekijöiden summa. En kestä olla riidoissa kenenkään kanssa, en pidä muutoksista, mutten siitäkään että junnaan paikallani kun muut menevät elämässä eteenpäin. 15-vuotias pikkusiskonikin menee kohta koulunkäynnissä minun ohitseni. Haluaisin asua omassa kämpässäni, mutta koska kevät oli niin hankalaa aikaa, hyökkäävät lääkesekoilu- ja syömishäiriöajatukset heti voimakkaina päälle siellä käydessäni.

Viikolla katkesi yli puolen vuoden viiltelylakko. Oksensin lähes päivittäin. Yritin pariin otteeseen käydä juoksemassakin. Ensimmäisellä kerralla olin Lunan kanssa ja juokseminen jäi viiteen minuuttiin. Vastaantulijat katsoivat pahasti kun kiskoin terrieriparkaa perässäni, joten tyydyin lopulta vain kiukuissani koiraa kohtaan kävelemään. Toisella kerralla rintaa alkoi pistää niin pahasti, että jäin istumaan puiston penkille. Jossain välissä päätin, että lopetan terapian ja laihdutan itseni takaisin ~30-kiloiseksi. Ja toivottavasti kuolisin sitä tavoitellessani.

Joten ihan hyvään saumaan tuli tämä mummolavierailu. Irtiotto normaalista arjesta, saan taas kerättyä itseäni. Mietin mikä tekee oloni täällä niin turvalliseksi. Ehkä se on tietty päivärytmi, joka muistuttaa aika paljon osastolla oloa. Voin vetäytyä milloin tahansa omiin oloihini, mutten kuitenkaan ole yksin. Syömishäiriö ei seuraa minua tänne kovin vahvana, syön kunnolla mutten mieti tilaisuutta oksentaa. Tänään olen kyllä tuskaillut, etten pääse ulos kuluttamaan, koska sataa eikä mukana ole sään mukaisia vaatteita. Oikein tunnen kuinka kilot kertyvät kehooni, mutta tiedän, että sekin on harhaa. Paino nousee, muttei sitä kalorien imeytymistä voi tuntea.. Eniten pelottaa, ettei tämä pohjaton nälkä lähde ikinä, etten voi lopettaa ja vain lihonlihonlihon.

Kaipaan kymmenen kiloa laihempaa kroppaani, mutta en kymmentä kiloa laihempaa elämääni. Nyt voin hyvillä mielin syödä kaksi isoa palaa mustikkapiirakkaa päiväkahvien ohella. Ennen olisin järsinyt omenaa - jos sitäkään - katsellen kateellisena muiden herkuttelua. Kyllä tämä edelleen ahdistaa, mutta siihen on vain totuttava. Nytkin vain mietin, kuinka ateriasuunnitelma on tullut taas ylitettyä. Mä haluun nää ajatukset pois!

Pyysin labralähetteen ja nyt odotellaan tuloksia kalium-arvoista. Eivät varmaan pahat ole, kun ei kukaan niistä ole soitellut. Toisaalta pyörryttää aika usein, että jaa-a..

Train To Somewhere

Oli paras viikonloppu pitkiin aikoihin! (Voin hehkuttaa tätä käskemättäkin, te kaksi.) Kävin Tampereella toista kertaa elämässäni, ja johan oli aikakin. Ella on asunut siellä jo vuoden ja vasta nyt päästiin Liisan kanssa visiitille. Kolmen ihmisen aikataulut on vaikea sovittaa yhteen, kun on ollut pääsykokeita, opiskeluja ja yksi on niin pöpi päästään, ettei jaksa ottaa kehenkään yhteyttä.

Käytiin Amarillossa syömässä, itse otin vuohenjuustohampurilaisen. Stressailin sitä melkein koko päivän etukäteen, mutta loppujen lopuksi ei ollut mitään ongelmaa ja sain syötyä koko hampparin ja osan ranskalaisista. Katsottiin myös maailman sekavin leffa, juoruttiin ja valvottiin melkein puoli neljään.

Oli mahtava sää, joten seuraavana päivänä vähän ulkoiltiin. Ei me kauaa puistossa ehditty istua, kun tuli kiire syömään. Paikat oli aika paljon kiinni, eikä jaksettu kauaa kierrellä, joten käytiin sit kaupassa ja tehtiin ite // Ella teki. Muisteltiin ala-asteaikoja ja kuuntelin puolella korvalla toisten nykyisistä opiskeluista, bileistä ja haalarimerkeistä.

Junamatkat meni kattellessa BB 24/7:aa. Nolous.. :--D
Ja VR:n hinnat on jotain ihan uskomatonta: melkeen neljäkymppiä per suunta, kun ei oo opiskelija-/eläkeläisalennuksia.

Täl viikol onki sit paljon kaikkee. Maanantaina näin vanhaa hoitajaani viimeistä kertaa ja kyllä siinä pieni itku tuli molemmin puolin. Tuntui niin pahalta sulkea ovi perässä, kun en saanut sanottua sanoja, jotka olisin halunnut: edes "kiitos"... Loppupäivä meni sitten masistellessa. Tänään jalkautuva kävi luonani syömässä lounaan ja illemmalla kävin lääkärissä ihan muilla asioilla. Huomenna olisi vielä sh-poli ja loppuviikosta terapia.

Kohta poikaystävän kanssa ulkoiluttamaan Lady-Lunaa. (Wuh!) ja kahville (teelle).

Nothing To Tell

Mielialat vaihtelee ilman järkevää syytä. Ahdistus iskee ihan yhtäkkiä, välillä saan peitettyä sen, välillä itken itseni uuvuksiin. Viiltely houkuttaa; syksy huppareineen ja takkeineen tulossa, kuka huomaisi? Liian moni. Oksentelen oikeastaan päivittäin. Maanantaina join itseni humalaan, kirjoitin pitkän tekstin päiväkirjaani ja uskalsin vihdoin näyttää sen äidille. Olen taas liian pitkään yrittänyt selviytyä yksin.

Koira muutti siskon kanssa pois. Kukaan ei vie mua enää iltapäivisin ulos ja kävelyyn hiipii pakkoliikunnan maku. Määrät ei ajallisesti veny, mutta yksin on tylsä kävellä samoja teitä ja istua puistoissa, joten ajatuksissa se on pakkoa. Ei huvita, mutta ei koko päivää voi vain istua sisällä. (Koska se ei ole terveellistä, vai koska silloin ei kuluta?)

Ja täälläkin uskaltaa varmaan vihdoin mainita sen, että seurustelen. Näiden kaikkien masistelujen keskellä jotain iloistakin. Enkä oikein ymmärrä miksi mieli on niin mustana, kaikki kun on oikeestaan aika hyvin. Pitäisi olla. Silti näen kaikesta vain negatiivisen puolen, hetkittäin on hauskaa, mutta ei kestä kauaa että unohdan ne hetket. Pitää varmaan jotenkin yrittää muuttaa ajattelutapaansa!

Vaniljatee soijamaidolla on muuten hyvääää!